Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Eveliina Jokinen, hotellipäällikkö, Solo Sokos Hotel Torni Tampere, Osuuskauppa Pirkanmaa

Tornin huipulla

Teksti:
Enna Koivunen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 17.12.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Solo Sokos Hotel Torni Tampereen hotellipäällikkö on nauttinut uuden hotellin kiireisestä alusta.

"Tutustuin majoitustoimintaan jo pikkutyttönä, sillä vietin kesälomani vanhempieni pyörittämällä leirintäalueella. Ahersin siellä myös kesätöissä siivoten, asiakkaita palvellen ja saunaa lämmittäen. Myöhemmin suoritin alan tutkinnon, ja jo opiskeluaikoinani kuulin, että Tampereelle suunnitellaan tornihotellia. Pitkän odotuksen jälkeen rakennustyöt vihdoin alkoivat, ja täytin hakemuksen heti, kun henkilökunnan haku käynnistyi.

Hotellipäällikkönä vastaan majoitustoiminnasta ja asiakaspalvelusta. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni on ollut henkilökunnan rekrytoiminen, sillä tarvitaan hyvä tiimi, jotta hotellin arki saadaan rullaamaan. Huolehdin siitä, että työvälineet ovat kunnossa, jotta työ on mahdollista tehdä hyvin. Silloin voimme tarjota asiakkaille mukavia kokemuksia ja laadukkaat puitteet majoittumiseen. Tavoitteeni on, että henkilökunta ja asiakkaat viihtyvät paremmin kuin osaavat odottaa.

Olen ollut aiemminkin mukana hotellin avaamisessa, joten osasin varautua hyvin tulevaan. Silti kova kiire yllättää välillä. Ennen lokakuisia avajaisia viimeistelyjen parissa huhkittiin vielä viime hetkillä, eikä tahti ole siitä hiljentynyt. Asiakkaita on ollut todella paljon, mikä on tietenkin hyvä asia. Tekeminen ei lopu kesken, sillä uudessa hotellissa riittää aina kehitettävää.

Näköalabaari hotellin katolla on ollut kaikkien suosikki. Hotelli on saanut kiitosta myös erilaisuudestaan ja rohkeasta tyylistään. Mielestäni erityisen hienoa Torni Tampereessa on innostunut ja taitava henkilökunta sekä vahvasti sisustuksessa näkyvä tamperelaisuus. Yksityiskohtia on niin paljon, ettei kaikkea huomaa kertavilkaisulla. Jos jäisin yöksi hotelliimme, valitsisin kulmahuoneen, josta maisemaa voi ihailla kahteen suuntaan."

_Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden 
ammattilaisten tarinoita._

Lisää aiheesta