Tomaatin kasvatus

29.1.2016
5 arviota
Tomaatin kasvatus

Kasvata meheviä ja maukkaita tomaatteja itse. Parhaiten tomaatti kasvaa kasvihuoneessa, lämpimällä seinustalla tai suojaisalla parvekkeella valoisassa paikassa.

Tomaatti (Solanum lycopersicum) on vanha viljelykasvi, joka on sukua perunalle ja munakoisolle. Tomaatista on jalostettu runsaasti lajikkeita, joista löytyy vaihtoehtoja sekä avomaalla että parvekkeella kasvatettavaksi.

Taimikasvatus

  • Kylvä siemenet huhti–toukokuussa kylvö- tai taimimultaan. Pidä kylvös lämpimässä paikassa. Kouli taimet eli siirrä omiin ruukkkuihin, kun sirkkalehtiä seuraavat ensimmäiset kasvulehdet ovat näkyvissä. Totuta pikkuhiljaa ulkoilmaan.

Tomaatin istutus

Hyvin kehittynyt taimi on tummalehtinen ja tanakka.

Hyvin kehittynyt taimi on tummalehtinen ja tanakka.

  • Istuta itse esikasvatetut tai kaupasta ostetut taimet ulos kesäkuussa – vasta, kun maa on kunnolla lämmennyt eikä yöhalloista ole vaaraa. Istutusvaiheessa tomaatin ensimmäisen kukkatertun tulisi olla jo aukeamassa.
  • Parhaiten tomaatti kasvaa joko kasvihuoneessa, lämpimällä seinustalla tai suojaisalla parvekkeella valoisassa paikassa. Tomaatti viihtyy noin 20–25 asteen lämpötilassa.
  • Valitse kasvualustaksi hyvin muokattu, syvämultainen ja kompostilla tai luonnonlannoitteella parannettu maa.
  • Istuta taimet noin 40–50 sentin välein, rivivälin tulisi olla noin 70 senttiä. Turveruukussa istutettavan taimen ruukku upotetaan kokonaan mullan alle, muuten ruukun reunan kuivuessa taimen juuri kuivuu.
  • Hyvin kehittynyt taimi on tummalehtinen ja tanakka. Sisätiloissa siemenestä kasvatetut taimet voivat jäädä honteloiksi valon puutteessa. Venähtäneet taimet voi istuttaa vinoon istutusvakoon niin, että osa varresta jää mullan alle. Kasvaessaan taimet nousevat pystyyn ja kasvattavat juuria maan alle jääneeseen varteen.

Tomaatin hoito

Tomaatin taimista poistetaan lehtihankojen ja varren väliin kasvavat sivuversot.

Tomaatin taimista poistetaan lehtihankojen ja varren väliin kasvavat sivuversot.

  • Pidä tomaatin kasvualusta tasaisen kosteana. Hellepäivinä tomaatti tarvitsee paljon vettä. Kastele multa taimien ympäriltä, ei itse kasveja. Vältä jääkylmää vettä kylmänaralle tomaatille.
  • Tomaatti hyötyy ruohokatteesta, joka pidättää kosteutta ja vilkastuttaa maan pieneliötoimintaa.
  • Lannoitteeksi tomaatille sopii rakeinen luonnonlannoite, jota annetaan pari kertaa kasvukauden aikana.
  • Peitä arat taimet kylmiksi öiksi harsolla sekä avomaalla että viileässä kasvihuoneessa.
  • Sido runkotomaatit tukikeppeihin. Poista taimista lehtihankojen ja varren väliin kasvavat sivuversot eli "varkaat". Näin kasvusto saadaan ilmavaksi. Kun runkoon on ehtinyt muodostua muutamia kukkaterttuja, latvan katkaisulla voi edistää hedelmien kehitystä.
  • Pensastavat tomaatit, kuten kirsikka- ja amppelitomaatti, voi kasvattaa ilman varkaiden poistoa ja latvomista. Kasvusto tulisi kuitenkin pitää ilmavana poistamalla lehtiä ja versoja tarpeen mukaan.
  • Tomaatti tarvitsee kunnollisen tuuli- tai hyönteispölytyksen hedelmien tuottamiseen. Hyvä vinkki on ravistella kasvihuoneessa kasvavia taimia silloin tällöin pölytyksen parantamiseksi. Ulkona pölytys yleensä onnistuu hyvin.
  • Kirvoja ja vihannespunkkeja voi häätää mäntysaippualiuoksella. Liiallinen kosteus voi altistaa tomaatin homeelle; kasvihuoneen säännöllinen tuuletus auttaa pitämään kosteuden tasaisena. Perunaa ja tomaattia ei saa kasvattaa lähekkäin, koska perunarutto voi pilata myös tomaattisadon.
  • Korjaa satoa sitä mukaa kuin tomaatit kypsyvät. Sään kylmetessä kasvukauden lopulla tomaatit voi siirtää sisälle kypsymään.

Tomaatti parvekkeella

  • Parvekkeella tomaatti tarvitsee tilavan ruukun, johon tehdään salaojitus kevytsorasta tai kivistä. Mullaksi sopii ravinteikas multaseos, jossa on myös kalkkia.
  • Valmiiksi lannoitettu kasvusäkki on huoleton valinta tomaatin parvekkeella kasvattamiseen. Säkissä oleva lannoitus riittää koko kasvukaudeksi, joten säännöllinen kastelu riittää hoidoksi.
  • Tomaattia voi kastella silloin tällöin typpipitoisella nokkosvedellä, joka vahvistaa kasvua.
Teksti
Kuvat Thinkstock ja Juha Samela

Kasveja, siemeniä, taimia sekä puutarhatarvikkeita on saatavilla Prismoista, Kodin Terroista ja S-Puutarhoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Tervetuloa ostoksille
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5