Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Sirpa Andersson, toimistonhoitaja, HOK-Elannon Hautauspalvelu, Kerava

Surutyön ammattilainen

Teksti:
Sanna Suokko
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 20.11.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Hautauspalvelun toimistonhoitaja joutuu päivittäin tekemisiin herkkien tilanteiden kanssa.

"Tulin Elannon Kukkapalveluun floristina kahdeksantoista vuotta sitten, mutta hautauspalvelupuoli vei pian mukanaan. Asiakaspalvelu hautaustoimistossa eroaa monista muista palveluammateista. Se on paitsi prosessina pitkä, myös eri tavalla haastava, koska olemme tekemisissä surun ja asiakkaalle herkän tilanteen kanssa.

Hautaustoimistosta puhuttaessa mielikuva on usein vähän synkkä. Olemme kuitenkin saaneet paljon palautetta siitä, että meille on helppo tulla. Toimistojamme on kuvailtu lämminhenkisiksi ja arvokkaan oloisiksi. Puitteet takaavat rauhallisen asioinnin ja asiakkaan kuuntelun.

Surutyössä olemme kaikki ihmisiä omine menetyksinemme, mutta minun tehtäväni on pitää ammattilaisena langat käsissä. On viestittävä erilaisista vaihtoehdoista ymmärrettävästi ja lunastettava asiakaslupaus siitä, että hoidamme tarvittaessa kaiken hautaukseen liittyvän pitopalvelusta muistotilaisuuden muusikoihin ja hautakivestä lehti­ilmoitukseen.

Hautauspalveluiden lisäksi teen perunkirjoitussihteerin töitä, tilaan sukuselvityksiä ja saldotodistuksia. Teen siis kaikkea sitä, mitä kuolinpesän organisoimiseen kuuluu.

Myös hautausala muuttuu. Täällä pääkaupunkiseudulla hautauksista suurin osa hoidetaan jo tuhkauksina. Siitä huolimatta hautajaiset eivät ole paljoakaan muuttuneet. Netti on yhä tärkeämpi tietolähde palveluista kerrottaessa, mutta myös kivijalkaliikkeitä tarvitaan."

Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden ammattilaisten tarinoita.

Lisää aiheesta