Reppu – ostajan opas

11.6.2015
0 arviota
Reppu – ostajan opas

Kasvuikäisen repun tulisi olla kantajalleen oikean kokoinen ja oikein säädetty. Liian alhaalla roikkuva ja painava reppu saattaa aiheuttaa hartia- ja pääkipua ja vaikuttaa haitallisesti ryhdin kehittymiseen.

Reppuostoksille kannattaa lähteä yhdessä koululaisen kanssa, jotta hän voi kokeilla erilaisia reppuja ja testata niiden ominaisuuksia.

Repuissa on paljon valinnanvaraa ja koululaisia miellyttäviä väri- ja kuosivaihtoehtoja. Ostopäätöstä ei kuitenkaan kannata tehdä pelkän ulkonäön perusteella.

Repun selkäosa

Repun selkäosan tulee olla tukeva. Hyvässä repussa on pehmikkeet selkää vasten suojaamassa selän lihaksia ja nikamia. Pehmikkeet voivat olla myös muotoiltu niin, että kuormitus selässä tasaantuu. Hyvä ilmankierto takaa puolestaan, että selkä tuulettuu.

Reppu sisältöineen saa painaa enintään 15 prosenttia lapsen omasta painosta.

Olkahihnat

Olkahihnojen tulee olla repun kantajalle sopivan levyiset. Liian leveät olkahihnat saattavat hiertää olkapäitä ja rintakehää. Myös pyöräillessä liian leveät olkahihnat helposti hankaavat.

Reppua ostavan kannattaa lisäksi tarkastaa, että kantohihnoissa on pehmikkeet ja että ne eivät mene rullalle.

Hyvät olkahihnat ovat myös säädettävät. Muuten reppu roikkuu, mikä vaikuttaa vartalon painopisteeseen ja sitä kautta ryhtiin ja kävelyasentoon.

Aikuisen kannattaa tarkastaa tietyin väliajoin, että koululaisen repun säädöt ovat tarpeeksi kireällä, jotta reppu pysyy lähellä vartaloa ja istuu hartialinjassa. Säätöjä kannattaa myös harjoitella yhdessä lapsen kanssa.

Muita repun ominaisuuksia

Repun on hyvä olla vedenpitävä. Myös vetoketjujen tulee olla laadukkaita, kestäviä ja vedeltä suojattuja.

Repun pohjan pohjakovike estää tavaroiden ja kirjojen valumista kasaan ja parantaa samalla repun painopistettä.

Taskuja ei ainakaan alakoululaisen repussa kannata olla kovinkaan paljon, sillä tavarat hukkuvat helposti repun uumeniin. Vanhemman koululaisen isommassa ja painavammassa repussa lannevyö ja rintaremmi voivat olla tarpeen.

Repun ostajan muistilista

  • Ota lapsi mukaan reppuostoksille. Oikea reppu löytyy sovittamalla.
  • Älä osta liian isoa reppua pienelle koululaiselle.
  • Olkahihnojen tulisi olla muotoillut, pehmustetut,  hartioilta tarpeeksi leveät ja säädettävät.
  • Repun selkäosan on hyvä olla pehmeä, mutta tukeva.
  • Vanhempi koululainen hyötyy lisäsäätömahdollisuuksista, kuten lannevyöstä ja rintaremmistä.
  • Neuvo lasta kantamaan reppu molemmilla olkapäillä, jotta selkä pysyy suorana. Tarkistakaa repun säädöt yhdessä tasaisin väliajoin.

Repussa olisi hyvä olla ainakin kaksi isompaa lokeroa.

Teksti
Kuva Thinkstock
Asiantuntija Fysioterapeutti, selkäneuvonta- ja liikuntatoiminnan asiantuntija Pirjo Ailanto, Selkäliitto ry
Avainsanat: lapsi reput
Arvioi artikkeli

Reppuja on saatavilla Prismoista ja Sokoksista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Tervetuloa ostoksille

Anna arvio

1/5 5/5