Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ravintolapäällikkö vinkkaa: Kokeile näitä uudistetussa Amarillossa!

Teksti:
Marika Harjumaa
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 11.4.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Amarillo-ketju uudistuu, ja Kuopion Amarillo oli ensimmäinen uudistunut ravintola. Salityöntekijöidenkin titteliksi vaihdettiin entertainer.

Ravintolapäällikkö Sanna Tikkanen on uudistuksesta into piukassa:

"Olen aivan innoissani! Kuopion Amarillo on uudistettu kokonaan, ja on ollut upeaa olla projektissa mukana. Minusta tuntuu, että olen synnyttänyt Amarillo-lapsen, jota nyt kasvatetaan. Tämä on ensimmäinen uudistettu Amarillo, ja muut ketjun ravintolat seuraavat perässä.

Nyt olemme entistä enemmän asiakasta varten, mistä kertoo myös salityöntekijöiden uusi titteli entertainer eli viihdyttäjä. On todella siistiä olla mukana tekemässä jotain uutta ja nähdä, kuinka asiakkaat nauttivat.

Meillä on täällä esimerkiki Katsomo, jossa voi katsella vaikka Kalpan jääkiekkopelejä. Kotipelien jälkeen pelaaja tai kaksi tulee paikalle asiakkaiden jututettavaksi."

Sannan vinkit Amarilloon

  1. Kokeile uudistuvien Amarillojen keskipistettä The Tablea, josta asiakas voi varata paikan 10–12 hengen yhteispöydästä ja nauttia yllätysmenun.
  2. Maistuisivatko puuhiiligrillillä tehdyt herkut? Testaa Kuopion Amarillossa vaikka karitsan ulkofilettä tai possunposkea.
  3. Nautiskele makoisista juomasekoituksista. Amarillo kehittää itse niiden siirapit ja panostaa juomien tuoreuteen.

Lisää aiheesta