Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hoiva-alalla työskentelevät Elina Pulkkinen (vas.), Hanna Jokinen ja Tico Svart uskovat, että julkinen keskustelu palkoista auttaisi ihmisiä hinnoittelemaan työnsä oikein.

Puhu rohkeasti rahasta

Teksti:
Miia Vähähyyppä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 12.7.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Ystävykset Tico, Hanna ja Elina tietävät, että pieni palkka voi nolottaa ja raha kadota kaupungilla humputteluun. Tässä kolme vinkkiä, miksi rahasta kannattaa silti puhua rohkeasti.

Älä häpeä tulotasoasi

"Kun tein töitä lähihoitajana, minua hävetti puhua uudelle ihmiselle pienestä palkastani. Ja siitä, että kun on maksanut vuokran ja laskut, saa miettiä, ostanko kaupasta näkkileipää vai maitopurkin. Ei sellaista ymmärrä, jos ei ole itse ollut samassa tilanteessa", kertoo helsinkiläinen Tico Svart, 21. Tällä hetkellä Svart työskentelee Suomen lähi- ja perushoitajaliitossa.

Muut kahvilanpöydässä istujat nyökkäilevät. Pieni palkka ei aina riitä. Svartin ystävät, lähihoitajat Hanna Jokinen, 35, ja Elina Pulkkinen, 34, ajattelevat, että työkavereiden ja läheisten ystävien kanssa palkasta on helppo puhua, mutta muuten aihetta ei yleensä käsitellä. Palkasta pitäisi keskustella heidän mielestään nykyistä enemmän.

"Oma ammattikuntani tekee raskasta duunia huonolla palkalla. Jos palkasta puhuttaisiin enemmän, lisäisikö se arvostusta? Ei ole meidän vikamme, että palkka on niin huono. Turha siitä on olla häpeissään", Hattulassa asuva Hanna Jokinen sanoo.

Toijalalaista Elina Pulkkista ärsyttää ihmisten rahakäsitysten suhteettomuus.

"Välillä joku insinööri, jolla on monen tonnin kuukausipalkka, valittaa, ettei ole rahaa. Silloin keittää yli. Tekee mieli sanoa, että otetaan palkastasi puolet pois ja jutellaan sitten", hän nauraa.

Tico Svartin mielestä palkat saisivat olla vaikka täysin julkisia. Silloin ihmiset osaisivat hinnoitella työnsä oikein.

"Sopimuspalkka on vähän sellainen, että saako hyvä tyyppi sitten muuten vain enemmän. Uskon, että julkisuus poistaisi palkkoihin liittyvää tabua", Svart sanoo.

  • Asiantuntijan vinkit:"Palkkojen läpinäkymättömyys tekee koko aiheesta mystisen tabun. Avoimuus on kehitystä, ja läpinäkyvyys saattaisi johtaa reilumpiin palkkoihin. Toisaalta avoin puhe palkasta aiheuttaisi varmasti myös kivuliasta keskustelua esimerkiksi työsuorituksista", kommentoi S-Pankin kehityspäällikkö Anna Kurtelius.

Avaa arjen menot

"Olen huithapeli. Laskut hoidan aina, mutta loput rahat menevät pieneen silppuun. Kahvilassa menee äkkiä kymppi, ja kaupungilla kulkiessa saatan tehdä heräteostoksen parillakympillä", Hanna Jokinen kertoo.

Arjessa Jokisella menee rahaa siihen, mihin muillakin: ruokaan, bensaan, rintamamiestalon sähköön ja muuhun välttämättömään. Jokinen on naimisissa, ja parin tulot tulevat yhteiselle tilille. Arjen menoista sopiminen on yleensä ongelmatonta, mutta joskus keskustelua on tullut siitä, mihin kummankin sivutyötulot käytetään.

Yhdessä asioista sopiminen on Pulkkisen ja Svartinkin mielestä olennaista. Jokisen tavoin hekään eivät tunnustaudu säästeliäiksi.

"On aikoja, jolloin olen todella pihi ja kävelen kaupassa laput silmillä. Mutta sitten kun lähden vaikka viikoksi etelään, on ihan sama, paljonko sen viikon aikana menee. Maksellaan sitten luottokorttilaskuja myöhemmin", Elina Pulkkinen sanoo ja nauraa.

Tico Svart on siinä mielessä tarkan markan mies, että hän rakastaa taulukkolaskentaohjelmaa ja excelöi kaikki tulot ja menot kauniiseen taulukkoon. Jos tarve olisi, sen avulla voisi  säästää pahan paikan tullen.

"Palkkapäivänä ostan uudet kengät ja hajuveden. Parasta on hakea uudet ryysyt kaupasta, koko vaatekerta. Illalla lähden ulos", Svart kertoo.

  • Asiantuntijan vinkit: "Puhukaa, puhukaa, puhukaa. Rahasta pitää opetella puhumaan kumppanin kanssa ja vähintään sopia, miten yhteiset kulut hoidetaan. Olennaista on löytää tapa, joka on molempien mielestä reilu. Oma rahankäyttö kannattaa ottaa haltuun kirjaamalla ylös, mihin rahat todella menevät. 'Silmät kiinni ja peukut pystyyn' -ajatusmalli ei johda hyvään lopputulokseen", Anna Kurtelius neuvoo.

Asumiskulut kuriin

"Kun ostin ensimmäisen asunnon lähes kymmenen vuotta sitten, päätin, etten maksa enää kenellekään vuokraa. Nyt asun jo kolmannessa omassa asunnossa", Elina Pulkkinen kertoo.

Asuminen on selvästi arjen suurin menoerä. Myös autoilu on iso kulu. Pulkkiselle auto on välttämätön, sillä julkiset eivät hänen asuinalueellaan kulje.

Asumisen hinnoista kaverukset ovat puhuneet paljon ja nauraneet sille, että Tico Svart maksaa enemmän vuokraa kuin Hanna Jokinen lyhentää omakotitalon lainaa kahteen pekkaan miehensä kanssa.

"Helsinki on sinkkuihmisen surmanloukku. Kaikki kulut kosahtavat yhdelle, ja pelkkä vuokra on jo 800 euroa", Svart sanoo.

Mutta Svartilla on omien sanojensa mukaan levoton sielu. Kun muuttaa usein, vuokrakämpästä pääsee helposti eroon.

Hanna Jokinen harrastaa vanhoja jenkkiautoja, ja hänen perheessään autot ovat muutakin kuin kulkuvälineitä. Kolmen auton bensat ja vakuutukset haukkaavat kunnolla rahaa.

"Ne vain ovat niin kauniita. Ja se on mieletön tunne, kun V8-moottori jyrähtelee alla", Jokinen selittää.

Eikä raha ole Jokiselle tärkeää, vaan se mitä rahalla saa. Hän on elämyshakuinen ihminen. Miksi säästellä ja kituuttaa, kun tulevasta ei ikinä tiedä?

"Eikä täältä saa mitään mukaansa", Pulkkinen lisää.

  • Asiantuntijan vinkit: "Asuminen on usein huomattavin menoerä. Kannattaa pohtia, mikä on itselle paras ja rahallisesti fiksuin vaihtoehto. Nyrkkisääntö on, että asumiseen liittyvien kulujen ei olisi hyvä ylittää 40:tä prosenttia tuloista. Kuluihin tulee huomioida esimerkiksi lainanlyhennykset, vastikkeet, sähkö ja vesi. Jokaisen on syytä pohtia, mihin rahansa haluaa käyttää. Itseltään voi suoraan kysyä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä", S-Pankin Kurtelius ohjaa.

Miksi aloittaisin keskustelun rahasta?

  • Raha on parisuhteen yleisimpiä riidanaiheita, jos asioista ei pystytä sopimaan. Raha-asioista tulisi puhua varsinkin ennen merkittäviä hankintoja, kuten asunnon ostoa. Keskustelussa kunnioitus on välttämätöntä. Raha on henkilökohtainen asia: jos arvostelee ihmisen rahankäyttöä, kuulija voi kokea sen arvosteluna itseään kohtaan.
  • Ystävien kanssa rahasta juttelu voi ehkäistä ongelmia. Jos hoitaa ja pähkäilee raha-asioitaan aina yksin, jää monta hyvää neuvoa ja vinkkiä kuulematta. Keskustellessa pystyy myös itse auttamaan, jos huomaa kaverin olevan pulassa.
  • Jos raha-asioista kysyminen tuntuu vaikealta, voi yrittää ensin uskaltautua kertomaan itsestään. Raha on silti jokaisen henkilökohtainen asia, ja yksityisyys täytyy sallia sitä haluaville.

Vinkit antoi S-Pankin kehityspäällikkö Anna Kurtelius.