Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Puhelinliittymän valintaopas

Teksti:
Markus Laakso
Asiantuntija:
puhelinliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki, Elisa Oyj
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 16.4.2013
|
Muokattu: 31.8.2020
Sopivan matkapuhelinliittymän valintaan vaikuttavat käyttäjän yksilölliset tarpeet. Puhepakettiin sisältyy tietty määrä puheminuutteja ja tekstiviestejä kuukaudessa sekä usein myös datapaketti. Datapakettia tarvitaan esimerkiksi internetin ja navigaattorin käyttöön.

Arvio omasta puhelimen käytöstä auttaa sopivimman liittymän valinnassa. Kuukausi- tai yksikköhinnat, eli montako minuuttia puhuu tai tekstiviestiä lähettää kuukaudessa, antavat hyvän pohjan valinnalle. Liittymän voi valita myös nykyisen tai tulevan puhelimen mukaan. Esimerkiksi peruspuhelimet käyttävät toiminnoissaan nykyään yhä enemmän datasiirtoa, johon perustuvia paketteja on lukuisia.

Mikäli matkapuhelimen käyttö on vähäistä niin Suomessa kuin ulkomailla, irtohinnoitteluun perustuva liittymä voi olla edullisin. Tavallisessa tai sitä vilkkaammassa käytössä paketit ovat järkevin vaihtoehto.

Pakettiliittymät

Pakettiliittymät ovat suosituin liittymävaihtoehto, koska niitä voi muokata tarpeiden mukaan monipuolisesti. Pakettihinnoitelluissa tuotteissa on mukana tietty määrä puheminuutteja, teksti- ja/tai multimediaviestejä sekä datayhteys.

Liittymien käyttöhinnat alittavat selkeästi tavalliset minuutti- ja viestitaksat. Kiinteähintainen dataliittymä sisältyy usein kuukausimaksuun, jolloin ei tarvitse huolehtia yllättävistä datasiirtojen aiheuttamista kustannuksista.

Puhepaketti

Puhepaketti on kiinteähintainen liittymävaihtoehto, jonka voi räätälöidä omaan käyttöön sopivaksi. Pakettiin voi valita tietyn määrän puheminuutteja, tekstiviestejä, multimediaviestejä ja datasiirtoa operaattorin antamista vaihtoehdoista. Puhepakettiin sisältyy yleensä myös datapaketti.

Datapaketti

Datapaketti on liittymään kytkettävä, tiedonsiirtoon tarkoitettu kiinteähintainen lisäpalvelu. Matkapuhelinliittymä vaatii aina datayhteyden, kun käytetään tiedonsiirtoa vaativaa sovellusta, kuten internetiä, mobiilisähköpostisovellusta tai navigaattoria. Kotimaan datapaketit sisältyvät perusominaisuutena useimpiin laskutusliittymiin, eikä kaikissa ole käyttökattoa.

Datapakettien hintaerot perustuvat tiedonsiirtonopeuksiin, jotka vaihtelevat 512 kilobitistä 50 megabittiin sekunnissa eli hitaasta todella nopeaan. Datapaketti maksaa noin 5–20 euroa kuukaudessa. Jos datasiirtoa tarvitaan harvoin esimerkiksi sähköpostin lukemiseen, edullisin vaihtoehto on riittävä.

Ulkomailla tapahtuva datasiirto ei kuulu datapaketteihin, ja se tulee tavallisesti erittäin kalliiksi. Esimerkiksi yhden lomakuvan lähettäminen sähköpostilla voi maksaa kymmeniä euroja. Myös älypuhelimien tekemät automaattiset ohjelmistopäivitykset saattavat tuottaa ison laskun. Paketteihin on mahdollista saada saldorajoituksia, joiden avulla käyttäjä välttyy ikäviltä yllätyksiltä.

Jos internetiä ei ole tarkoituskaan käyttää ulkomailla, datasiirto kannattaa varmuuden vuoksi kytkeä kokonaan pois puhelimen asetuksista.

Esimerkkejä datan käyttömääristä

Tiedonsiirron käyttökuormitus vaihtelee suuresti. Nettisivujen avaamisessa siirtyvät kilotavut ovat suoraan verrannollisia sisältöön. Jos sivulla on kokoluokaltaan isoja kuva-, video- tai musiikkitiedostoja, niiden siirtoon kuluu useita megatavuja.

Esimerkiksi tekstimuotoisen sähköpostin lukemisen siirtoon kuluu maksimissaan 20 kilotavua, mutta viiden minuutin mittaisen YouTube-videon katsominen saattaa viedä useita kymmeniä megatavuja. Mitä parempi laatu videossa on, sitä enemmän videon katsomisesta siirtyy dataa.

Kannattaa muistaa, että Facebookin ja Twitterin kaltaisten yhteisöpalveluiden selaaminen vaatii tiedonsiirtoa, vaikkei sitä aina mielletä internetin käytöksi.

Liittymien laskutusvaihtoehdot

Puhelinoperaattorit tarjoavat yleensä perinteisiä laskutusliittymiä, ennakkoon maksettavia prepaid-liittymiä ja uutena tuoteryhmänä sopimuksellisia latausliittymiä, jotka yhdistävät laskutusliittymän ominaisuudet ja prepaid-tyyppisen ennakkomaksamisen. Laskutusliittymät ovat selkeästi suosituin vaihtoehto, mutta prepaid-liittymä tarjoaa mahdollisuuden kontrolloida puhelinlaskujen määrää ja maksamisen ajankohtaa.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Sisältyykö palvelunumeroihin soittaminen puhepaketteihin?

Ei sisälly. Puhepaketteihin kuuluvat vain normaalihintaiset kotimaan puhelut. Palvelu- ja yritysnumeroihin soittamisesta laskutetaan erikseen. Paketteihin kuuluvat ominaisuudet kerrotaan operaattoreiden verkkosivuilla ja hinnastoissa.

Jos vaihdan operaattoria, vaihtuuko sim-korttini?

Kyllä. Uuden kortin mukana vaihtuu myös henkilökohtainen sim-koodi, jonka käyttäjä voi määrittää itse myöhemmin. Tietojen kopiointi onnistuu yleensä sim-kortilta toiselle, mutta kopiointitapa vaihtelee puhelimen mukaan.

Mitä ovat mms-asetukset ja mistä ne saa?

Multimedia-asetukset eli mms-asetukset ovat puhelimen operaattorikohtaisia asetuksia, jotka operaattori lähettää puhelimeen automaattisesti, kun liittymä on aukaistu. Ne saattavat jäädä joskus asiakkaalta tallentamatta, mutta ne voi tilata uudelleen operaattorien verkko- tai puhelinpalveluista. Asetuksia tarvitaan multimediaviestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen.

Vaihdoin operaattoria, ja nyt laskuni näyttää kummalliselta. Mistä se johtuu?

Eri operaattoreilla on erinäköiset laskut, mutta tähän on apuna laskutulkit, joissa eritellään, mitä mikäkin kohta tarkoittaa.

Paljon matkustelevan kannattaa huomioida käyttöhinnat ulkomailla, sillä niissä saattaa olla isojakin liittymä- tai operaattorikohtaisia eroja.

Vinkkejä puhepaketin valintaan

  • Räätälöi sopivin kokonaisuus, joka perustuu omaan käyttömäärääsi ja -tarpeeseesi.
  • Mieti, mitkä liittymän ominaisuudet ovat tarpeellisia ja mitkä tarpeettomia. Jos et esimerkiksi lähetä lainkaan teksti- tai multimediaviestejä, niitä ei kannata sisällyttää liittymäpakettiin.
  • Tarkista viimeisimmistä laskuistasi, kuinka paljon soitat puheluita kuukaudessa. Esimerkiksi 100 minuuttia puhuvan on turha maksaa huomattavasti suurempaan minuuttimäärään perustuvasta paketista.
  • Datapakettien avulla voi käyttää internetiä Suomessa rajattomasti kiinteällä hinnalla. Jos tarvitset puhelimessa nettiä usein ja haluat, että sivut ja tiedostot latautuvat mahdollisimman nopeasti, kannattaa valita suurempi tiedonsiirtonopeus. Pienkäyttäjälle riittää hitaampi nopeus.

Lisätietoja:

Saunalahden laskutulkki