Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pölypunkeille kyytiä: Hyödynnä pakkanen siivouksessa

Teksti:
Marita Kokko
Kuvat:
SOK
Lähde:
Marttojen neuvontapalvelu
Julkaistu: 26.1.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Pakkaspäivät ovat mitä mainiointa aikaa kodin siivoukselle. Anna peittojen ja mattojen kylpeä raikkaassa lumihangessa.

Vaikka kuiva huoneilma on valtaosin nitistänyt pölypunkit, näitä hämähäkin sukuisia ötököitä elää yhä vuoteissa. Pölypunkkien hävittäminen onnistuu hyvin talvella, sillä ei-toivotut vieraat paleltuvat pakkasessa. Samalla niin peitot kuin matotkin raikastuvat.

Punkkien nujertamiseen tarvitaan kuitenkin paukkupakkanen. Esimerkiksi –18 asteen pakkasessa vuodevaatteiden tulee olla ulkona 24 tuntia, –28 asteessakin vähintään kuusi tuntia. Pölypunkit saa tainnutettua myös 60-asteisessa saunassa.

Runko- ja petauspatja kannattaa imuroida aina lakanoiden vaihdon yhteydessä. Tyynyliinat tulisi vaihtaa viikon parin välein, lakanoiden vaihtoväli voi olla pidempi. Lisää raikkautta sänkyyn saa tuulettamalla vuodevaatteet ulkona.

Tyynyt tulisi pestä pari kertaa ja peitteet kerran vuodessa. Jos petauspatja on likainen, se on syytä viedä pesulaan. Suurikokoinen petauspatja rikkoo helposti kotikoneen.

Kylmää kyytiä neuleille

Villavaatteet eivät tarvitse jatkuvaa pesua, sillä ne tuulettuvat pakkasessa raikkaiksi. Ripusta vaatteet henkariin ja jätä pakkaseen vähintään puoleksi tunniksi. Myös komerot ja vaatekaapit kannattaa tuulettaa pakkasella. Avaa ikkuna ja jätä kaappien ovet auki.

Lude on turha tuliainen

Hyvän hygienian ansiosta luteet saatiin häviämään suomalaiskodeista. Nyt ne kuitenkin tekevät paluuta ulkomailta kotiutuvien matkalaukuissa. Kylmyys tuhoaa myös luteet. Laita matkalaukku sisältöineen pakkaseen: luteet kuolevat –17 asteessa kahdessa tunnissa ja –18 asteessa tunnissa.

Lue myös

Lisää aiheesta