Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pitkä vai lyhyt asuntolaina: "Emme halua olla asuntovelallisia koko ikäämme"

Teksti:
Miia Vähähyyppä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 13.4.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
"Lainan ottamista ei ole tarvinnut kertaakaan katua. Kun lainaa on vähemmän, voisi vaikka vaihtaa auton", kertoo Satu Lassila.

"Asumme pikkukylällä kymmenen kilometrin päässä Vetelin keskustasta. Talo on itse piirretty ja rakennettu", kertoo veteliläinen perheenäiti Satu Lassila.

"Pohja on avara, makuuhuoneita kolme ja kodinhoitohuone iso. Piirsin sen taloon ensimmäisenä, kun tiesin, että meille on tulossa lapsia. Talo valmistui vuonna 2009. Kaksi viikkoa myöhemmin syntyi Liina-Maija.

Rakensimme oman talon, sillä jos täällä sivukylillä haluaa asua, ei vuokralla asuminen ole oikein mahdollistakaan. Olen elämäni varrella asunut kerrostaloissakin, mutta en koskaan siitä tykännyt. Täällä naapurit ovat niin kaukana, ettei tupaan näe sisään.

Asuminen Räyringissä on halpaa, tonttikin maksoi vain 50 senttiä neliöltä. Lainaa lyhennämme kiinteällä kuukausimaksulla, joten nyt kun korot ovat olleet alhaalla, laina on lyhentynyt odotettua nopeammin.

Kun Liina-Maija pääsee ripille, talon pitäisi olla maksettu. Matalien korkojen vuoksi olisimme voineet keventää lainan kuukausimaksuja, mutta päätimme olla tekemättä niin. Meistä on ollut mahtavaa, että laina kuluu nopeammin pois.

Päädyimme 25 vuoden laina-aikaan, kun laskimme, paljonko meillä on varaa kuukaudessa maksaa. Emme halua olla asuntovelallisia koko ikäämme.

Päädyimme 25 vuoden laina-aikaan.

Haluamme tästä lainasta eroon senkin takia, että saatamme jossain tilanteessa tarvita lisää lainaa. Tarvitsemme molemmat autoa työmatkoihin, eikä tunnu mahdolliselta säästää etukäteen auton verran rahaa.

Ehkä meissä molemmissa on vähän pohjalaisuutta: kun lainaa ottaa, se pitää maksaa äkkiä pois.

On kiva ajatus, että talo olisi kokonaan oma. Ja vaikka asuntojen kysyntä täällä seudulla on mitä on, talon myynnistä tulevan rahan saisi kuitenkin itselleen.

On kiva ajatus, että talo olisi kokonaan oma.

Kuukausimaksun jälkeen meille jää ihan hyvin rahaa elämiseen. Toistuvia taloon liittyviä kuluja ovat sähkö, vesi, kiinteistöverot ja muut. Diesel on meille iso menoerä, sillä työt ovat kaukana.

Toisaalta kun asuu täällä metsässä, ei rahaa muuten oikein kulukaan. Ei ole, mitä ostaa. Emme kuluta ulkomaanmatkoihin: pari kertaa vuodessa käymme mukuloiden kanssa laivalla. Tuntuisi hirveältä laittaa suuria summia reissuun, kun samalla rahalla voisi lyhentää lainaa.

Haaveilemme pihasaunasta. Se pitäisi rakentaa melko pian, jotta lapsetkin ehtisivät siitä nauttimaan. Eivät ne ehkä teineinä piittaa koko saunasta.

Sitten kun lainaa ei ole enää niin paljon, voisi vaihtaa myös auton ja tehdä vaikka terassia."

Perhe Lassila

  • Sairaanhoitaja Satu ja maatalouslomittaja Janne sekä lapset Liina-Maija, 7, ja Sanni, 6.
  • Koti: 185 neliön omakotitalo Vetelin Räyringissä.
  • Asuntolainan määrä lainaa ottaessa: 170 000 e.
  • Laina-aika: 25 v.
  • Lainan kulut: 1 100 e/kk.