Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Pihakalusteiden kunnostus

Teksti:
Tea Malms ja Anna-Maria Wasenius. Artikkelia päivitetty 3.3.2016.
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 23.3.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Ulkokalusteet säilyvät kauniina ja kestävät pidempään, kun niitä huolletaan säännöllisesti.

Aurinko, kosteus ja sade, ilmansaasteet sekä lämpötilanvaihtelut rasittavat pihakalusteiden ja -rakenteiden pintoja. Säännöllinen pesu, pintakäsittelyn kunnosta huolehtiminen ja oikea varastointi säilyttävät terassikalusteet kauniina ja käyttökelpoisina pidempään.

Paras talvisija ulkokalusteille on kuiva, viileä ja ilmastoitu. Kesällä kalusteet säilyttävät kauniin ulkonäkönsä parhaiten katoksen suojissa. Jos ne kuitenkin joutuvat olemaan taivasalla, nosta ne suojaan rankkasateen ajaksi tai pyyhi ainakin kuiviksi sateen jälkeen.

Puutarhakalusteiden hoito materiaalin mukaan

Öljytty puu

Pintaa ei tarvitse puhdistaa ennen ensimmäistä käsittelyä, mutta jatkohuollossa pinnan on oltava puhdas ja kuiva ennen öljyämistä. Öljyttyä pintaa ei kannata uusintakäsitellä maalilla tai lakalla, sillä ne kiinnittyvät siihen huonosti.

  • Puhdista öljytyt puupinnat melko laimealla pesuliuoksella, sillä etenkin voimakas kloriittiliuos voi aiheuttaa värimuutoksia.
  • Öljyn levittämiseen sopii esimerkiksi sieni. 

Kuultokäsitelty puu

Kuultokäsittely tarkoittaa valmistajan mukaan erilaisia käsittelytapoja. Sama nimike käsittää siis monenlaisia pintoja.

  • Jos puussa on selvästi käsittelyaineen muodostama lakkamainen pinta, poista ensin irtonainen lakka. Sen jälkeen pinta voidaan käsitellä lakalla tai maalata öljymaalilla.
  • Jos pinnalla on kuultava puunsuoja, harjaa pinta, pese se puhtaaksi ja käsittele sitten uudelleen puunsuojalla. Samalla myös värisävyä voi vaihtaa.

Peittomaalattu puu

Puhdista pinta muutaman kerran kesän aikana laimealla mäntysuopaliuoksella. Kun maali alkaa lohkeilla, uusintamaalaus on tarpeen. Huolellisesti peittomaalattu pinta kestää sateessa monia muita pintoja paremmin.

  • Parhaiten maalaus onnistuu kuivalla ja lämpimällä säällä. Pese pinta hometta poistavalla liuoksella ja hankaa irtonaiset maalit sekä puun nukat pois hiomapaperilla.
  • Maalaa pinta öljymaalilla.

Kuultolakattu puu

Uusintakäsittely on tarpeen, kun yhtenäinen, kiiltävä lakkapinta alkaa halkeilla.

  • Uusintakäsittely kannattaa tehdä ohennetulla lakalla, jolloin lakka saadaan imeytymään puun sisään. Näin estetään veden pääsy puuhun.
  • Lakaksi sopii uretaanialkydilakka ja ohennaisiksi lakkabensiini tai puutarhapohjuste.
  • Ohennettu lakka on hyvä vaihtoehto herkkäihoisille, joille puunsuojien tehoaineet aiheuttavat ärsytysoireita. Kun lakka on imeytetty puun sisään, se ei ole suorassa kosketuksessa ihon kanssa.

Tiikki

Tiikki tunnetaan kestävyydestään ja sitä käytetään perinteisesti veneenrakennuksessa ja ulkokalusteissa. Tiikki on itsessään öljyinen puulaji, eikä vaadi minkäänlaista käsittelyä. Käsittelemätön tiikki patinoituu kauniin harmaaksi.

  • Pese kalusteet pehmeällä harjalla tai sienellä, saippualla ja vedellä.
  • Tiikkipinnan sävyä voi tummentaa öljyämällä. Jos öljyämisen aloittaa, se tulee tehdä vuosittain. Pese kalusteet ennen pintakäsittelyä ja annan niiden kuivua hyvin muutaman päivän ajan ennen öljyämistä.

Polyrottinki, Polywood, Artwood, Non-wood, Fiberstone

Vaihtoehtoisilla nimillä myytävät helppohoitoiset muovipohjaiset puutarhakalustemateriaalit kestävät sadetta ja jopa talvipakkasia.

  • Puhdista puutarhakalusteet saippuavedellä ja kuivaamalla ne.

Rottinki

Rottinki ei kestä kosteutta, joten kalusteiden paikka on ulkonakin sateelta suojassa.

  • Imuroi rottinkikalusteet ja pyyhi ne tarvittaessa kevyesti neutraaliin pesuaineliuokseen kostutetulla liinalla.

Muovi

Muovipinta kerää likaa ja pölyä.

  • Pyyhi muovikalusteet silloin tällöin neutraaliin pesuaineliuokseen kostutetulla pyyhkeellä ja kuivaa ne.
  • Pese kalusteet ajoittain perusteellisemmin pesuainevedellä ja pehmeällä harjalla.
  • Kellastuneisiin muovikalusteisiin voi kokeilla klooria.

Alumiini

Alumiini on pehmeää ja kolhiintuu helposti.

  • Pese kalusteet miedolla neutraalilla pesuainevedellä ja kuivaa. Älä käytä hankaavia pesuvälineitä.

Rauta

Pese rautaiset kalusteet pestään miedolla pesuaineella ja kuivaa hyvin.

  • Jos rautaiseen kalusteeseen tulee kolhu ja sen seurauksena ruostetta, tasoita kolhu ja hio kaikki ruoste pois hiekkapaperilla. Maalaa pian, jotta ruoste ei leviä.

Luonnonkivi ja betoni

Pese pinnat miedolla saippuavedellä ja harjalla ja huuhdo huolellisesti vedellä. Anna pintojen kuivua hyvin.

  • Poista tarvittaessa sammal teräsharjalla. Puhdista hiontapöly huolella ruostetahrojen välttämiseksi.

Puutarhakalusteiden tekstiilit

Puutarhakalusteiden pehmusteet haalistuvat paahtavassa auringossa ja homehtuvat jatkuvassa kosteudessa. Älä jätä pehmusteita vesisateeseen ja ota ne pitkien sadejaksojen aikana sisätiloihin suojaan ilmankosteudelta.

  • Jos pehmuste kastuu, irrota se ja kuivaa hyvin molemmilta puolilta.
  • Voit käsitellä pehmusteen materiaalille sopivalla suoja-aineella.