Perhekummi on toinen aikuinen

21.1.2014
0 arviota
Toinen aikuinen

Perhekummi Seija Nivala (vas.) tapaa viikoittain Mirko Lindemaanin (oik.) perhettä.

Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekummit auttavat lapsiperheen arjessa.

Saarijärveläinen Seija Nivala, 53, tietää, kuinka uuvuttavaa on pyörittää lapsiperheen arkea itsekseen. Hän oli yhdeksän vuoden ajan neljän lapsen yksinhuoltaja. Silloin oli ihanaa, kun perheneuvolasta tuli hoitaja auttamaan ja hän saattoi käydä rauhassa suihkussa.

"Päätin, että autan muita samassa tilanteessa olevia, jos siihen joskus tarjoutuu tilaisuus", Nivala muistelee.

Nyt hän on toiminut kaksi vuotta Mannerheimin Lastensuojeluliiton perhekummina. Perhekummit ovat koulutettuja vapaaehtoisia. He antavat aikaansa lapsiperheille, joiden arki on syystä tai toisesta raskasta. Avunsaajina on paljon yksinhuoltajia sekä perheitä, joiden vanhemmista toinen on pitkiä aikoja poissa esimerkiksi työn takia.

Nivalalla on menossa jo kolmas kummisuhde. Hän tapaa perhettä kerran viikossa pari tuntia kerrallaan. Jo pelkästä toisen aikuisen läsnäolosta on yllättävän paljon apua. Nivala saattaa syöttää lasta, jotta äidillä olisi aikaa siivota. Tilanteen vaatiessa hän voi tarttua imuriin itsekin.

Perhekummi ei kuitenkaan ole kodinhoitaja, lapsenvahti tai terapeutti. Tärkeintä on osallistua arkeen ja olla ihminen ihmiselle: keskustella, kuunnella ja kannustaa.

"Toivon, että perheet eivät jäisi yksin vaikeina aikoina vaan hakisivat rohkeasti apua. Se ei ole avuttomuutta vaan suurta viisautta", Nivala sanoo.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto on järjestänyt perhekummitoimintaa vuodesta 2010 alkaen. Vuonna 2012 toiminnassa oli mukana 147 vapaaehtoista perhekummia. Tällä hetkellä toimintaa on kuuden piirin alueella ympäri Suomen.

Teksti
Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen
Avainsanat: lapsi vastuullisuus
Arvioi artikkeli

Anna arvio

1/5 5/5