Neulottu myssy lipalla

23.1.2013
1 arviota

Neulottua pitsimyssyä ryhdittää virkattu reunus. Lippa suojaa silmiä kevätauringolta ja lämmittää otsaa pakkasilla.

Virkkaa 58 kjs ja sulje piilosilmukalla renkaaksi. Virkkaa kiinteitä silmukoita spiraalina, kunnes reunuksen korkeus on 5 cm. Poimi sitten virkatusta reunasta kiinteiden silmukoiden takalangasta 58 s sukkapuikoille. Neulo sileää neuletta suljettuna neuleena kaksi kerrosta ja aloita sitten pitsineule kaavion mukaisesti. Kun neulotun osuuden korkeus on 13 cm, lopeta pitsineuleen neulominen ja neulo neljä kerrosta sileää neuletta.

Pitsineuleen ohje myssyynMyssyn pitsineuleen voi korvata myös sileällä neuleella.

Myssyn kavennukset

Neulo ensimmäisellä kerroksella ensin 6 o ja sitten 2 o yhteen. Jatka kaventamista kuuden silmukan välein krs:n loppuun asti. Neulo seuraavilla kerroksilla kavennukset aina yhden silmukan verran tiheämmin, kunnes jäljellä on yhteensä 16 s. Katkaise lanka ja vie se silmukoiden läpi, kiristä. Päättele lanka huolellisesti.

Myssyn lippa virkaten

Virkkaa pipon alareunaan yksi kerros kiinteitä silmukoita huolitellaksesi reunan. Virkkaa sitten lippa kaksinkertaisella langalla: virkkaa pipon reunaan 24 ks, käännä työ. Toista vielä kerran sama vaihe. Aloita seuraavalla kerroksella kavennukset. Virkkaa kahdella seuraavalla kerroksella kerroksen alussa ja lopussa 2 ks yhteen. Virkkaa sitten vielä kahdella kerroksella 3 ks yhteen.

Myssyn viimeistely

Tee iso tupsu ja kiinnitä se myssyn päälaelle. Viimeistele myssy päättelemällä kaikki langanpäät. Voit halutessasi muotoilla myssyä vielä höyryttämällä sitä kevyesti silitysraudalla.

Lipallisen myssyn ohje


Koko: valmiin pipon päänympärys noin 56 cm

Lanka: Novita Usva (kirjava harmaa 876) vajaa 100 g

Puikot: sukkapuikot tai lyhyt pyöröpuikko 6 mm tai käsialan mukaan

Virkkuukoukku: 6 mm tai käsialan mukaan

Tiheys: 13 s sileää neuletta = 10 cm, 13 s kiinteitä silmukoita = 10 cm

 

Ohjeessa käytetyt lyhenteet:
 

s = silmukka

krs=  kerros

kjs = ketjusilmukka

2 o yhteen = neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen

ks = kiinteä silmukka

2 ks yhteen = virkkaa kaksi kiinteää silmukkaa yhteen

3 ks yhteen = virkkaa kolme kiinteää silmukkaa yhteen

ylivetokavennus = nosta 1 s o, neulo 1 o, vie nostettu silmukka neulotun yli

Vinkit:

  • Peräkkäisten langankiertojen neulominen seuraavalla kerroksella onnistuu helposti, kun ensimmäisen langankierron neuloo tavallisesti oikein ja toisen kiertäen oikein. Vaihtoehtoisesti voit neuloa myös ensimmäisen langankierron oikein ja toisen nurin.
  • Voit toteuttaa myssyn halutessasi myös ilman lippaa.
  • Myssyn malli on pitkä ja rennosti istuva. Jos haluat tyköistuvan mallin, neulo pitsiosuus noin 10 cm korkuiseksi.
  • Pitsineuleen voi korvata myös sileällä neuleella.
Ohjeen suunnittelu ja kuvat
Arvioi artikkeli

Lankoja on saatavilla Prismoista, Sokoksista ja S-marketeista, joiden valikoimiin langat kuuluvat. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Tervetuloa ostoksille
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5