Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Keittiö ja ruokailutila

Nämä ovat uusimmat sisustustrendit! Porin messutalo on suomalaisen perheen unelma

Teksti:
Anna-Kaisa Huusko
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 27.6.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Ei enää hillittyä mustavalkoista. Vaan rohkeasti isoja luontoaiheisia tapetteja ja väriä. Arjessa iso apu on tilava pukeutumishuone, jossa jokaiselle vaatteelle, korulle ja vyölle on oma paikkansa.

Näitä ja muita uusia sisustusideoita on luvassa Kodin Terra -talo by Prisma feat Apulanta -asuntomessutalossa Porissa 6.7.-5.8.2018.

Messuille lähtiessä kannattaa painaa muistiin kohde numero 25. Se on nelihenkisen Santalan perheen reilun 200 neliön suuruinen omakotitalo, jonka sisustuksen sekä kaluste- ja pintamateriaalisuunnittelun on laatinut sisustusarkkitehti Sirkka-Liisa Hietaniemi.

Luvassa on myös yllätyksiä, sillä Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen sekä Sipe Santapukki ovat sisustaneet talon kaksi huonetta. Rock-miehillä on aiempaa kokemusta järeämmästä talonrakentamisesta ja remontoimisesta, mutta nyt he pääsevät ensimmäistä kertaa esittelemään julkisesti sisustajantaitojaan.

Tutustu tästä tarkemmin Tonin ja Sipen suunnittelemiin huoneisiin ja katso videolta, kumpi sisustaa järjellä ja kumpi tunteella.

Juttu jatkuu videon alla

Talosta onkin tulossa mielenkiintoinen asuntomessujen käyntikohde, jossa skandinaavisen selkeään ja ajattomaan yleistunnelmaan vastapainoa tuovat eri tyylien, materiaalien ja aikakausien yhdistäminen. Juuri niin kuin aidossa, elämänmakuisessa kodissa pitääkin olla.

Unelmatalossa on valoa ja katto korkealla

Santalan perheen talon tontti sijaitsee Porin asuntomessualueen laidalla, aivan puistoalueen vieressä. Kodin ikkunoista, erityisesti olohuoneen kahden kerroksen korkuisista suurista maisemaikkunoista, näkyy vehreää puistomaisemaa.

"Otimme luonnon myös sisustuksen teemaksi ja toimme sen vahvasti sisätiloihin. Taloon on tulossa esimerkiksi näyttäviä kasviaiheisia tapettiseiniä, pölkkyjakkaroita, kekseliäitä ja uniikkeja puupintoja sekä vanerinen sauna. Rouhea puu on mukava ja lämmin vastakohta talon muulle, skandinaavisen selkeälle sisustukselle", kertoo Sirkka-Liisa Hietaniemi.

Juttu jatkuu kuvien alla

Messutalo suunniteltiin tarkasti nelihenkisen lapsiperheen tarpeiden mukaan. Alakerta on suurimmalta osaltaan yhtenäistä tilaa. Siellä on reilun kokoinen olohuone, jossa isoja sohvia ja muita lekottelemaan houkuttelevia kalusteita, sekä keittiö ja pitkä ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu isompikin porukka.

"Suomalaisilla omakotirakentajien toivelistan kärjessä on yleensä avarat, valoisat ja ilmavat tilat. Kotiin toivotaan suurta monitoimitilaa, jossa syödään, vietetään aikaa yhdessä ja kokataan", Hietaniemi kertoo.

Juttu jatkuu kuvien alla

"Tätä perusratkaisua käytettiin myös Santalan perheen talossa, mutta keittiön sijoitimme hieman poikkeuksellisesti kulman taakse katseilta piiloon. Lapsiperhearjessa on ehkä helpompi, ettei keittiö kaikkine arkiromppeineen ole jatkuvasti näkyvillä."

Uutta on myös se, että televisio halutaan nykyisin yleensä sijoittaa omaan tilaansa.

"Se ei enää määritä olohuoneen kalusteiden paikkoja", selittää Sirkka-Liisa Hietaniemi.

Muutenkin messutalon tilat ja sisustus on räätälöity lapsiperheen arkeen sopivaksi – onhan taloon muutamassa 1- ja 5-vuotiaat tytöt, joten kodin pitää kestää heidän touhuja ja temmellyksiä.

Lapset on otettu huomioon erityisesti materiaalivalinnoissa, mutta myös esimerkiksi säilytystilojen suunnittelussa.

"Perheasunnoissa on pitää miettiä tarkkaan, mihin neliöt käytetään. Säilytykselle neuvon varaamaan riittävästi tilaa. Arki helpottuu, kun kaikille tavaroille on oma paikkansa. Säilytysratkaisuissa pitää myös muistaa, että lapset kasvavat nopeasti ja tarpeet muuttuvat. Siksi tässä talossa on muunneltavia säilytysratkaisuja."

Iso pukeutumishuone ihastuttaa

Säilytystilojen helmi talossa on pukeutumishuone, jossa on neliöitä lähes makuuhuoneen verran.

"Luulen, että moni messuvieras haluaa käydä fiilistelemässä tässä pukeutumishuoneessa! Siellä on reilusti tilaa ja yksityiskohdat viimeisen päälle. Sieltä saa hyviä ideoita omaankin taloprojektiin", sanoo Sirkka-Liisa Hietaniemi.

Näitä asioita suomalaiset toivovat omakotitalolta

  • Avarat, valoisat tilat. Mielellään osin kaksikerroksista tilaa. 
  • Yksi suuri oleskelutila, joissa on olohuone, ruokailutila sekä keittiö. 
  • Tv:n katselulle ja pelaamiseen oma tila esimerkiksi parvelle tai erillisessä tv-huoneessa. 
  • Kaapistojen sijaan tilava pukeutumishuone. 
  • Saunasta sisustetaan kotikylpylä. Neliöitä tiloihin ei niihin varata ylenpalttisesti, mutta ne suunnitellaan tarkkaan ja ylellisesti. 
  • Isot, viihtyisästi sisustetut terassit, joihin sijoitetaan usein moderni ulkoallas.

Trendikästä nyt!

  • Sisustamista hallitsee moderni, selkeä skandinaavinen tyyli. Sisustukselta halutaan klassista ajattomuutta ja lämpöä. Klassikkokalusteet ja moderni skandimuotoilu kiinnostavat.
  • Sisustuksessa uskalletaan käyttää myös värejä kuten sinistä, tiilenpunaista sekä pastellisävyjä.
  • Näyttävät tapetit maustavat sisustusta.
  • Sisustuksessa yhdistellään tyylejä ja eri aikakauden esineitä
  • Puupinta ja -kalusteet

Lisää aiheesta