Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mitä tekstiilien tuotemerkinnät kertovat?

Teksti:
Petra Sneck
Asiantuntija:
tuotelaatupäällikkö Satu Fält-Itkonen, SOK
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 10.2.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Vaatteiden ja kodin tekstiilien hoito-ohjesymbolit kertovat muun muassa oikean pesu- ja silityslämpötilan. Valmistusmaan ilmoittaminen tuotemerkinnöissä on vapaaehtoista.

Vaatteiden ja kodin tekstiilien valmistajien on annettava kuluttajille opastusta tuotteidensa hoidossa. Tekstiilien merkinnöistä vain pieni osa on lain mukaan pakollisia. Tällaisia ovat kuitusisältö, tuotteen hoito-ohjeet ja tuotteesta vastaavan valmistajan, valmistuttajan tai maahantuojan nimi.

Laki ei velvoita merkitsemään kulutustavaroihin niiden valmistusmaata. S-ryhmä kuitenkin ilmoittaa valmistusmaan omien merkkiensä vaatteissa ja kodintekstiileissä. Tieto on haluttu kertoa, koska valmistusmaa kiinnostaa kuluttajia, ja tuotteiden alkuperästä halutaan kertoa mahdollisimman avoimesti.

Jos vaate tai kodintekstiili on tehty useammassa kuin yhdessä maassa, S-ryhmä merkitsee valmistusmaaksi maan, jossa tuotteen pääasiallinen valmistus on tapahtunut.

S-ryhmän tekstiilituotteiden suurimmat valmistusmaat ovat Kiina, Intia, Turkki, Bangladesh, Portugali, Italia ja Suomi. S-ryhmä kuuluu laajaan eurooppalaiseen BSCI-auditointijärjestelmään, joka valvoo tehtaiden työoloja.

Kolme pakollista merkintää

  1. Kuitusisältö kertoo, mistä materiaalista tekstiili on tehty. Tieto on ilmoitettava virallisilla kuitunimillä suomeksi ja ruotsiksi. Lyhenteiden käyttö ei ole sallittua. Kuitusisältö on tärkeä tieto muun muassa allergikoille. Myös pyykinpesun kannalta on hyvä tietää, mistä materiaalista on kyse.
  2. Hoito-ohje eli niin sanottu pesuohjemerkintä löytyy tavallisesti etiketistä, joka on ommeltu vaatteen tai muun tekstiilin saumaan. Pesuohjemerkinnät antavat ohjeet muun muassa tekstiilin vesipesuun ja pesulämpötilaan, valkaisuun ja silitykseen. Hoito-ohje ilmoitetaan tunnetuilla kansainvälisillä symboleilla tai vaihtoehtoisesti sanallisesti, suomeksi ja ruotsiksi. Standardisoitujen symbolien käyttöä valvoo Suomessa Inspecta Sertifiointi Oy.
  3. Valmistajan, valmistuttajan tai maahantuojan nimi on pakollinen tieto tuotteessa. Laki ei kuitenkaan velvoita ilmoittamaan tarkemmin, mikä yrityksen rooli on näistä kolmesta. Kauppatavan mukainen nimi on ilmoitettava myyntipäällyksessä, mikäli pakatusta tuotteesta, kuten sukkahousuista, ei selviä ilman pakkausta avaamatta, mistä tuotteesta on kysymys.

Vapaaehtoisia merkintöjä ovat muun muassa vaatteen koko. Se ilmoitetaan tavallisesti numeroilla, kirjaimilla tai lasten vaatteissa pituusmittana.

Muut S-ryhmän käyttämät vapaaehtoiset merkinnät liittyvät tuotteen vastuullisuuteen. Ympäristö- ja tuoteturvallisuusmerkkejä  käytetään, kun tuote täyttää kyseisen merkin ympäristölle ja tuoteturvallisuudelle asettamat vaatimukset.