Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Marika rakensi 4 000 euron huvimajan Bonuksilla

Teksti:
Anitra Rönkkö
Kuvat:
Susanna Kekkonen, SOK
Julkaistu: 26.7.2018
|
Muokattu: 1.3.2024
Marika Taina Valkealasta yllättyi vuosien mittaan kertyneiden Bonuksien määrästä. Niillä sai rakennettua huvimajan omalle pihalle.

Idea lähti pihamessuilta vuonna 2006. Näin siellä pulpettikattoisen huvimajan, jossa oli vanhat, kierrätetyt ikkunat. Olisipa tuollainen kiva kotipihassa, leikkimökin ja hyötymajan yhdistelmä," Marika Taina tuumi silloin.

Kuuden vuoden päästä haave toteutui. Marika sai tuttavilta lahjoituksena vanhan rintamamiestalon ikkunat ja niiden ympärille nousi keltainen huvimaja. Mies rakensi, Marika kantoi lautoja ja maalasi.

Rahoitus oli järjestynyt ehkä hieman yllättäen.

"Meillä oli ollut S-Etukortti, mutta ei maksukorttia. Kun haimme maksukorttia, huomasimme, että Bonuksia oli kertynyt monelta vuodelta. Tajusimme, että nyt on aika tehdä jotain."

Kun haimme maksukorttia, huomasimme, että Bonuksia oli kertynyt monelta vuodelta.

Huvimaja maksoi noin 4000 euroa. Siihen sisältyi kaikki terassin laatoista kattohuopaan, maaliin ja nauloihin. Nämä maksettiin Bonuksilla. Osa puu-tavarasta saatiin sukulaisilta.

Monikäyttöinen maja

Sisältä huvimaja on omaa luokkaansa. Lattia on sininen, ja sisustus pursuilee riemukkaita värejä. Yhdeksän neliön mökkiin mahtuu sohvasänky ja pöytä neljälle hengelle.

"Koska lapset olivat jo isoja, leikkimökki olisi jäänyt nopeasti pieneksi. Tämä oli pitkäaikaisempi sijoitus."

Koska lapset olivat jo isoja, leikkimökki olisi jäänyt nopeasti pieneksi.

Sijoituspa hyvinkin: huvimajassa on nukkunut Marikan tyttärien yövieraina peräti kuusi tyttöä kerrallaan. Pihalla puheensorina ja öinen kikatus ei rassaa vanhempien hermoja.

Huvimajaa on käytetty myös synttäreiden, rippijuhlien ja lakkiaisten tilanjatkeena.

Rentoa oleskelua

Toinen perheen tyttäristä on lentänyt pesästä ja toinenkin on jo aikuisuuden kynnyksellä. Huvimajan käyttö jää siis lähes kokonaan Marikalle, joka ei ole viime aikoina juuri ehtinyt nauttia pikkumökin tunnelmasta, sillä aika on mennyt opiskeluun työn ohessa.

"Kesällä tutkinto alkaa olla paketissa, ja alan taas käyttää huvimajaa", Marika suunnittelee.

Ennen kaikkea huvimaja onkin tarkoitettu rentoutumiseen. Marikalle se on jotain pientä syötävää, luettavaa ja mukavaa noja sängynkulmasta. Joskus, kun lämpötila on sopiva, korjaa uni. Kuten kesämökillä, mutta vain muutamien metrien päästä kodista."

Säästitkö Bonukset johonkin erityiseen? Laita meille viestiä: yhteishyva.toimitus@sok.fi

Mitä muuta on tehty Bonuksilla?