Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Laita talous kuntoon

Koostaja:
Yhteishyvä
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 19.8.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Tulojen ja menojen seuranta on budjetoinnissa tärkeintä. Ylimääräiset rahat kannattaa laittaa säästöön.

Pienilläkin tuloilla selviää, kun suunnittelee rahankäyttöään. Oman budjetin eli arvion vuoden tuloista ja menoista voi tehdä esimerkiksi vuoden alussa. Budjetti toimii vain, jos sen tekee todellisten tulojen ja menojen mukaan. Rahavirtaa on hyvä seurata muutaman kuukauden ajan ennen arvion tekemistä.

Kuluja seuraamalla näkee, pysyvätkö menot asetettujen rajojen sisällä. Menoja kannattaa seurata ainakin vuoden ajan, jotta huomaa myös isompien, harvoin erääntyvien laskujen vaikutuksen omaan talouteen. Esimerkiksi vakuutukset tai harrastusmaksut voivat tehdä merkittävän loven tietyn kuukauden rahavaroihin.

Tulojen ja menojen seuraamiseen on olemassa erilaisia verkkotyökaluja, jotka helpottavat tietojen käsittelyä ja lukujen tarkastelua. Kirjanpitoa voi toki pitää myös paperilla, jos se tuntuu helpommalta.

Kuukausimenojen seuranta

Budjettia on hyvä seurata kuukausittain ja kirjata menot taulukkoon.

  • Luokittele menoerät osa-alueittain, esimerkiksi ruoka, asuminen, vaatteet, terveys, liikenne, opiskelu ja päivähoito.
  • Merkitse summa, joka kullekin osa-alueelle on budjetoitu.
  • Merkitse toteutuneet kulut, esimerkiksi ruokaostosten loppusummat.

Taulukosta voi seurata, kuinka hyvin budjetti pitää. Toteutuneiden kulujen ei tulisi ylitää budjetoitua.

Budjetin arviointi

Budjettia on hyvä käydä läpi viimeistään vuoden lopussa. Jos se ylittyi merkittävästi, kannattaa miettiä, oliko se ylipäätään asetettu realistisesti. Ylittynyttä budjettia pitäisi tarkastella kriittisesti ja miettiä, mistä saisi säästettyä. Esimerkiksi sähkösopimukset ja puhelinliittymät voi kilpailuttaa. Jos vuosibudjetti jää plussalle, ylimääräiset rahat voi siirtää käyttötililtä säästöön.

Säästäminen

Tililtä pitäisi löytyä rahaa vähintään muutaman sadan euron suuruisiin, yllättäviin kuluihin, esimerkiksi uuteen kännykkään tai kodinkoneeseen. Tavoitteeksi voi asettaa, että rahaa on säästössä noin puolen vuoden menojen verran.

Vuosi- ja kuukausibudjetin lisäksi on järkevää budjetoida erikseen erityiset säästämistä vaativat hankkeet, kuten remontit, lomamatkat, auto tai uusi sohva.

Säästöjä varten voi olla kätevää avata erillinen säästötili

  • Säästötilille voi tehdä tilisiirtoja käyttötililtä (esimerkiksi S-Pankissa S-Tililtä S-Tuottotilille).
  • Tietyn summan voi siirtää toistuvana maksuna kuukausittain säästöön toiselle tilille.
  • S-Rahastot ovat helppo valinta säästäjälle: säästää voi pelkällä Bonuksella, haluamallaan kuukausisummalla tai tekemällä kertasijoituksen.

Kirjanpidon säännöllisyys

Kirjanpitoa kannattaa ylläpitää päivittäin tai viikoittain, jotta kertaurakasta ei tule liian iso. Koko kuukauden tulojen ja menojen kirjaaminen on niin iso kertaurakka, että kuun lopussa monet ostokset ovat jo ehtineet unohtua. Kortilla maksetut menot on helppo tarkistaa verkkopankista tai tiliotteesta.

Tulot

Budjettiin merkitään nettotulot, jotka sisältävät:

  • palkan
  • sivutulot
  • muut tulot, esimerkiksi vuokratulo, osuuspääoman korko tai osinko
  • tulonsiirrot, kuten erilaiset Kelan tai sosiaaliviraston maksamat tuet ja etuudet.

Menot

Menot voidaan jakaa toistuviin ja satunnaisiin menoihin.

Toistuvat menot:

  • asumiskulut
  • ruoka
  • joukkoliikenne tai polttoaine
  • päivähoitomaksut
  • vakuutukset
  • puhelin- ja sähkölaskut
  • lainan lyhennykset ja korot.

Satunnaiset menot:

  • opiskelu
  • vaatteet
  • kodinkoneet ja muut kodin hankinnat
  • vapaa-ajan harrastukset ja matkat
  • hygienia ja terveydenhoito
  • lahjat.