Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kurpitsan kasvatus

Teksti:
Seija Samela
Kuvat:
SOK
Lähde:
Hyötykasviyhdistys ry
Julkaistu: 29.1.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Suurihedelmäinen kurpitsa tarvitsee runsaasti tilaa. Pienempien kesäkurpitsojen kasvatus onnistuu parvekkeellakin.

Kurpitsat ovat kurkun ja melonien sukulaisia, joita löytöretkeilijät kuljettivat Etelä-Amerikasta Eurooppaan jo 1500-luvulla.

Kurpitsalajikkeita on runsaasti sekä tuorekäyttöön että säilöntään. Iso talvikurpitsa tarvitsee tilaa pari neliötä, kesäkurpitsan voi istuttaa myös ruukkuun parvekkeelle. Koristekurpitsoja käytetään erilaisiin asetelmiin.

Kurpitsan kylväminen

  • Kurpitsalle suositellaan esikasvatusta sisällä, mutta maan lämmettyä kunnolla siemenet voi kylvää myös suoraan ulos.
  • Aloita taimien esikasvatus huhti–toukokuussa noin kuukautta ennen istutusta ja totuta taimia ulkoilmaan vähitellen.
  • Kurpitsan siemenet voi kylvää suoraan avomaalle kesäkuun alussa, kun maa on kunnolla lämmennyt. Sopiva istutussyvyys on 2–3 cm. Kurpitsat viihtyvät lämmössä, hyvin lannoitetussa maassa, jonka pH on noin 6,5–7.
  • Peitä kylvös harsolla, joka suojaa siemeniä kylmän lisäksi myös oravilta ja fasaaneilta. Pidä maa tasaisen kosteana.
  • Kurpitsalla on sekä emi- että hedekukkia. Pölytyksen onnistumiseksi taimia tulisi olla aina vähintään kaksi, mutta niiden ei tarvitse olla samaa kurpitsalajiketta. Jos hyönteisiä on vähän, siitepölyä voi siirtää itse pienen pensselin avulla kukasta toiseen.

Kurpitsa avomaalla

  • Kurpitsakasvusto peittää lähialueen tehokkaasti, joten rikkaruohot pysyvät kurissa. Katteeksi voi levittää ruoho- tai olkisilppua.
  • Lannoitteeksi sopii komposti tai yleislannoite, jota annetaan muutaman kerran kesässä.
  • Kastele kurpitsoja säännöllisesti.
  • Isoksi kasvavan kurpitsan alle on hyvä laittaa lauta tai pihalaatta, joka estää hedelmää painumasta maahan.

Kurpitsa parvekkeella

  • Kesäkurpitsaa ja muita kohtuullisen kokoisia lajikkeita voi kasvattaa parvekkeella.
  • Valitse tilava ruukku ja laita pohjalle sorakerros.
  • Täytä ruukku tuoreella mullalla ja kylvä pari siementä ruukkuun muutaman sentin syvyyteen.
  • Kastele ja pidä istutus tasaisen kosteana. Huolehdi myös säännöllisestä lannoituksesta kanankakkarakeilla tai yleislannoitteella.
  • Tue venyvät taimet kepeillä tai asettele säleikköön.
  • Huolehdi pölytyksestä, jos parvekkeella ei pörrää hyönteisiä.

Tarkista lajikekohtaiset istutusohjeet siemenpussin kyljestä.

Kurpitsan sadonkorjuu ja käyttö

Kesäkurpitsat ovat maukkaimmillaan nuorina, ja niitä kerätään kasvukauden aikana tarpeen mukaan. Kesäkurpitsaa voi käyttää uuniruokiin, salaatteihin, keittoihin, suolaisiin piirakoihin ja muhennoksiin.

  • Kesäkurpitsa säilyy viileässä, noin 10 asteessa, muutaman kuukauden.

Talvikurpitsan annetaan kasvaa mahdollisimman pitkään syksyllä, mutta sato korjataan ennen pakkasia. Kypsästä kurpitsasta lähtee ontto ääni koputettaessa. Halkaisi kurpitsa, kuori sekä poista siemenet ja rihmastot. Mehukasta ja kiinteää maltoa voi käyttää keittoihin, muhennoksiin, leivonnaisiin ja hilloihin. Siemenet voi huuhtoa ja paahtaa kevyesti paistinpannulla.

  • Talvikurpitsa säilyy viileähkössä varastossa useita kuukausia.

Kurpitsat sisältävät muun muassa C- ja E- vitamiineja sekä beetakaroteenia ja kaliumia. Kurpitsansiemenissä on rasvahappoja, B-vitamiineja, sinkkiä ja rautaa. Helposti sulava ja vähäkalorinen kurpitsa sopii laihduttajankin ruokavalioon.