Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kotiompelijan ohjeet

Teksti:
Tuuli Virta
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 19.9.2012
|
Muokattu: 31.8.2020
Vaatteita voi helposti korjata tai muokata mieleisekseen. Siististi parsittu, paikattu tai lyhennetty vaatekappale palvelee pitkään.

Vaatteiden paikkaaminen

Housunpolven tai esimerkiksi farkuntakamuksen paikkaamiseen on monia keinoja. Perinteisten paikkakankaiden lisäksi tarjolla on silitettäviä ja itseliimautuvia paikkoja. Jos vaate on kovassa kulutuksessa, kannattaa kiinnitys varmistaa ompelemalla.

  • Paikasta leikataan sopivan muotoinen pala, jonka kulmat pyöristetään.
  • Korjattava pinta tarkistetaan. Kankaan pitää olla kuiva ja puhdas.
  • Paikka kiinnitetään korjattavaan kohtaan. Silitettävä paikka kiinnitetään silitysraudan avulla.
  • Reiät ja tahrat voi piilottaa myös ompelemalla vahingon päälle uuden taskun tai esimerkiksi koristemerkin.

Helman lyhennys

Palttausnauha on silitettävää liimanauhaa, jonka avulla voi tehdä verhoon tai esimerkiksi hameenhelmaan tarvittavat lyhennykset.

  • Tekstiili lyhennetään ja käännetään oikeanmittaiseksi. Lyhennetyn tekstiilin reuna huolitellaan siksak-ompeleella.
  • Palttausnauhan suojapaperi poistetaan ja nauha asetetaan käänteen väliin.
  • Käännettä silitetään kostean silityskankaan läpi suositellulla lämpötilalla noin 10–15 sekuntia ja annetaan jäähtyä noin kymmenen minuuttia.

Tekstiilejä voi myös pidentää monin tavoin: upotettavien jatkeiden, jousteiden tai vaikka uusien reunakaitaleiden avulla.

Napin ompelu

Irronneen napin ompelu ei vie kauan.

  • Napin paikka merkitään napinläven läpi. Pystysuoran napinläven nappi ommellaan läven yläreunaan.
  • Napin päälle asetetaan tulitikku, jotta napittamiselle jää tilaa.
  • Napinreikien läpi pistetään suoraan ylös ja alas.
  • Tulitikku vedetään pois ja lankaa pyöritetään kankaan ja napin välisten lankojen ympäri "jalaksi".
  • Ompelulanka päätellään kankaan nurjalle puolelle.

Vaatteiden parsiminen

Villasukkien tai lapasten parsimiseen tarvitaan lankaa ja iso, tylppä neula. Ristikon pitäisi olla tarpeeksi tiheä kestämään kulutusta, mutta ei niin paksu, että se tuntuu möykkynä kantapään alla. Vain harjoittelemalla oppii sopivan tiheyden.

  • Pieniä etupistoja ommellaan reiän ympäri, jotta silmukat eivät karkaa.
  • Langat pujotetaan silmukkaketjun suuntaisesti vieriviereen.
  • Lankoja pujotetaan kerrosten suuntaisesti vuorotellen joka toisen langan yli ja joka toisen ali. Reiän tilalle muodostuu tiivis ristikko.
  • Lanka päätellään pujottelemalla se työn sisälle ilman solmua.

Takkiin tai pusakkaan saa uutta pirteää ilmettä vaihtamalla vetoketjun uudenväriseen.

Vetoketjun ompeleminen

Rikkinäisen vetoketjun vaihtaminen tehdään ompelukoneen avulla. Paksun neulan ja vetoketjupaininjalan avulla pääsee lähelle vetoketjua. Lisäksi tarvitaan myös uusi, samanpituinen ja -vahvuinen vetoketjun kuin rikkinäinen, samanväristä tikkauslankaa kuin kankaassa on käytetty ja alalangaksi tavallista, kankaan väristä lankaa.

  • Rikkinäinen vetoketju puretaan irti halkion molemmista reunoista.
  • Vetoketju asetetaan oikein päin suojakaitaleen ja etureunan väliin. Päällipuolelta ommellaan yhdellä ompeleella. Ommel päätellään juuri salvan kohdalle.
  • Vetoketju ja nappi suljetaan ja halkio neulataan kiinni nuppineuloilla.
  • Vetoketjun vapaa reuna asetellaan nurjalta puolelta alavaraan (ks. kuva) ja neulataan kiinni.
  • Vetoketju avataan ja ommellaan kiinni alavaraan.
  • Halkion kaareva tikkaus tikataan oikealta puolelta alkuperäisiä tikkausjälkiä seuraten. Suojakaitale ei saa jäädä tikkauksen alle.
  • Alavaran ja suojakaitaleen yläreunat asetetaan vyötärökaitaleen sisään ja tikkaukset ommellaan alkuperäisen tikkauksen tapaan.
  • Uudet vahvikeompeleet tehdään vanhoihin paikkoihin tiheällä siksakilla.

Lähteet: Punomo.fi, Complete Guide to Sewing, Reader's Digest (1989)

Jos kangas on arkaa tai napin kiinni pysyminen arvelluttaa, vaatteen nurjalle puolelle voi asettaa ohuen tukinapin. Näin nappi ei irtoa helposti ja tekstiili on siisti myös sisäpuolelta.

Lisää aiheesta