Kasviopas: myrkylliset puutarhakasvit

20.9.2012
1 arviota
Kasviopas: myrkylliset puutarhakasvit

Puutarhakasvien joukossa on myrkyllisiä kasveja, mutta onneksi suurin osa niistä on vahingollisia vain lievästi.

Kasvien myrkyllisyys voi vaihdella, sillä kasvin ikä, kasvupaikka ja ilmasto-olosuhteet vaikuttavat kasvissa olevan myrkyllisen yhdisteen määrään. Myrkyllisessa kasvissa kaikki osat voivat olla jonkin verran myrkyllisiä, tai myrkyllisyys voi liittyä vain johonkin tiettyyn kasvin osaan. 
 
Tavallisissa, ravintona käytetyissä hyötykasveissakin saattaa olla myrkyllisiä osia. Esimerkiksi perunan mukulat sopivat hyvin ravinnoksi, mutta sen marjahedelmät ovat myrkyllisiä.
  • Opettele tunnistamaan pihapiirin kasvit.
  • Vältä tuntemattomien kasvien käsittelyä.
  • Älä maistele marjoja ja kasvin osia, jos et tunnista kasvia.
  • Istuta lasten leikkipaikan lähelle vain myrkyttömiä kasveja.
  • Säilytä kukkasipulit huolellisesti.

Lievästi myrkylliset kasvit

Osa kasveista on niin lievästi myrkyllisiä, että pieni määrä syötynä aiheuttaa harvoin oireita. Suluissa on mainittu lähinnä myrkyllisin osa.

Muuten myrkyttömien kasvien, kuten ruusukvittenin, luumun, kirsikan ja omenan siemenet, ovat pureskeltuina jonkin verran myrkyllisiä.

Lievästi myrkyllisiä kasveja

  • aitalikusteri
  • aitoelämänlanka
  • alppiruusu (lehdet)
  • arnikit
  • happomarjapensas (marjat)
  • hernepensas (siemenet)
  • hevoskastanja (tuoreet siemenet)
  • hortensiat
  • iisoppi
  • kevätesikko (maavarsi ja juuri)
  • kivikkosuopayrtti
  • koristetupakka (lehdet ja marjat)
  • kuusamat (marjat)
  • lehtoakileija
  • lumimarja (marjat)
  • lupiini (siemenet)
  • lyhtykukka (versot ja hedelmät)
  • narsissit (sipulit)
  • pionit
  • ritarinkannus(siemenet)
  • salkopapu (raa'at ja kuivatut pavut)
  • talventähti
  • terttuselja (marjat)
  • tuhkapensas
  • unikot
  • villiviini

Myrkylliset kasvit

Jos pihalla liikkuu lapsia tai kotieläimiä, kannattaa välttää kasveja, joista voi tulla vakava myrkytys vähäisinäkin annoksina. Pari näsiän marjaa riittää tainnuttamaan lapsen, samoin muutama syysmyrkkyliljan kukka on vaaraksi lapselle. Alla olevia kasveja kannattaa välttää kokonaan. Suluissa kasvin myrkyllisin osa.

Iso jättiukonputki

Iso jättiukonputki aiheuttaa auringon valon kanssa pahan ihottuman ja kasvi tulisikin hävittää kokonaan, jos se on päässyt leviämään puutarhaan.

Raparperi ja tomaatti

Yleinen puutarhan hyötykasvi raparperi on tuoreena, runsaasti nautittuna myrkyllinen ja varsinkin lehden nauttiminen voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen. Myös tomaatin lehdet ja varsi ovat myrkyllisiä.

Muita myrkyllisiä kasveja

  • hemlokki
  • hulluruoho (lehdet ja siemenet)
  • kultasadepensas (siemenet)
  • leinikit
  • marjakuusi (marjat)
  • myrkkykatko
  • myrkkykeiso
  • myrkkyliljat
  • näsiä (koko kasvi, etenkin marjat)
  • oleanteri
  • pasuunakukat
  • risiini (siemenet)
  • sormustinkukat
  • syysmyrkkylilja (koko kasvi, etenkin siemenet)
  • tyräkit (maitiaisneste)
  • ukonhatut

Kasvimyrkytyksen oireina voi olla ripuli, oksentelu, huimaus, silmäterien laajentuminen ja heikentynyt pulssi.

Lisätietoja:

Myrkytystietokeskus

Teksti
Kuvat Thinkstock
Lähde: Paarlahti, Jouni, Myrkkykasvit, WSOY (2005)
Avainsanat: puutarhanhoito
Arvioi artikkeli
Tervetuloa ostoksille

Anna arvio

1/5 5/5