Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jätesäkeittäin pulloja ja suklaapatukka – mitä kaupassa oikein tapahtuu yöllä?

Teksti:
Noora Valkonen
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 1.8.2017
|
Muokattu: 31.8.2020
Mannerheimintien Alepassa Helsingissä tapahtuu yölläkin. Yövuorolainen Waltter Holm kertoo, mitä 24 tuntia auki olevassa Alepassa tapahtui yhden kesäkuisen lauantaiyön aikana.

"Viime yönä työkaverini joi kolme kuppia kahvia ja söi paistopisteen pizzan. Minä join puolen litran Pepsi Maxin ja söin Twix-patukan.

Työntekijät syövät herkkuja enemmän yö- kuin päivävuorossa. Suklaata voi mennä muutama patukka tai yhdessä yksi karkkipussi. Vuorossa meitä on aina kaksi tai kolme.

Asiakasvirta on kesäöinä kova. Puoliyön ja aamukuuden välissä myymälässä kävi miltei 400 asiakasta. Se on yöaikaan kuormanpurun yhteydessä paljon.

Meidän pitää palvella asiakkaita sekä saada nopeasti tavarat hyllyyn. Aamulla tulee taas lisää tavaraa ja hyllytettävää.

Tänä yönä kävi paljon juhlivia nuoria. Sekä taksikuskeja että poliiseja kävi noin 30. He ostivat eväitä.

Liha ja eines -rullakoita tuli seitsemän, mikä tarkoittaa noin sataa laatikkoa. Maitoja sekä litran jogurtteja saapui 14 laatikollista, mikä on noin 330 purkkia. Kuivia elintarvikkeita tuli kahdeksan rullakollista.

Yön aikana puramme noin 700 myyntierää. Se on puolet myymälän päivittäisestä kuormasta.

Croissantit menivät hyvin kaupaksi: niitä myytiin 50 kappaletta. Riisipiirakoita myytiin 60 ja munkkeja 12. Nämä ovatkin yleensä suosituimpia ostoksia.

Leipien ja leivonnaisten paistamisen aloitamme neljältä tai viideltä. Siivooja tulee kuudelta.

Kesällä on pullonpalautusrumba. Jopa kymmenen ihmistä voi käydä palauttamassa kolme jätesäkkiä pulloja. Pullokone täytyy tyhjentää kaksi tai kolme kertaa yössä.

Lehtiä ei yövuorossa kukaan ehdi lukea."

Lisää aiheesta