Ideoita parvekkeen sisustamiseen

16.10.2015
0 arviota
Ideoita parvekkeen sisustamiseen

Tekstiilit, kynttilät ja viherkasvit sisustavat parvekkeen vuodenaikojen mukaan.

Parvekkeen peruskalustukseen kuuluu pöytäryhmä: se voi olla ruokailuun sopiva puutarhakalusto tai pieni taittotuoli ja laskutaso, parvekkeen koosta ja käytöstä riippuen. Etenkin jos parveke ei ole lasitettu, kannattaa valita säänkestävät kalusteet. Muu parveke sisustetaan kalusteiden ympärille.

Parveke toimii kuin toisena olohuoneena varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti, jos sinne asentaa pienen lämmittimen. Energiatehokas terassilämmitin kiinnitetään seinään tai kattoon laitemallista riippuen.

Lyhdyt ja kynttilät parvekkeella

Lyhdyt parvekkeella

Parvekkeen valaistuksessa käytetään kynttilälyhtyjä tai ulkokäyttöön sopivia sähkövalosarjoja.

Erikokoisista lyhdyistä ja tuikkukipoista voi luoda näyttäviä asetelmia pöydälle tai aputasoille. Lattialle sijoitetut isot lyhdyt tuovat valoa parvekkeen seinustalle tai nurkkiin.

Kynttilöitä on muistettava polttaa vain valvotusti ja suojassa herkästi syttyviltä materiaaleilta.

Sähkövalosarjasta voi tehdä sisustuselementin

  • Valosarjan voi asetella esimerkiksi suureen metalliseen koristelintuhäkkiin ja ripustaa sen roikkumaan.
  • Valosarja näyttää hienolta suuressa lasimaljassa tai tuikkimassa ruukkukasvin ympärillä.
  • Jos parvekkeen katossa on koukut, niihin voi ripustaa valosarjan roikkumaan pysty- tai vaakasuunnassa.
  • Parvekkeella on muistettava käyttää vain ulkokäyttöön sopivia valosarjoja.

Parvekkeen tekstiilit

Parvekkeen tekstiilit

Parvekkeen usein karua tunnelmaa voi pehmentää tekstiileillä. Istuintyynyt ja pienet koristetyynyt myös houkuttelevat parvekkeelle istumaan pidemmäksi aikaa. Samaan värimaailmaan sopiva matto ja pöytäliina muuttavat parvekkeen hetkessä pieneksi olohuoneeksi. Istuintyynyjen, pöytäliinan ja maton on siedettävä kosteutta.

  • Parveketta varten voi varata pari torkkuhuopaa, joita voi käyttää hartioilla lämmikkeenä illan viilentyessä.
  • Lampaantaljakin tuo lisälämpöä ja näyttää ylelliseltä.

Parvekkeen ruukkupuutarha

Parveke voi parhaimmillaan etenkin kesällä olla kuin pieni puutarha. Kasveista voi nauttia parvekkeella kuitenkin ympäri vuoden, sillä esimerkiksi ruukkuun istutetut havupuut ja kanervat kestävät hyvin kylmääkin säätä.

  • Parvekepuutarha sopii myös pienelle parvekkeelle, johon ei mahdu kalusteita.

Talvinen parveke

Talvinen parveke
  • Kanervaruukku sopii suuren kynttilälyhdyn sisään.
  • Pajusta punottua amppelia koristavat havut ja joulukoristeet.
  • Parvekkeen kaiteen ympärille voi kiinnittää rautalangan avulla kuusenhavuja koko matkalta.

Kukat ja kasvit valitaan vuodenajan sekä parvekkeen ilmansuunnan mukaan.

Teksti
Kuvat Ida Nisonen ja Mervi Ahlroth
Avainsanat: sisustaminen
Arvioi artikkeli

Erilaisia tarvikkeita parvekkeen sisustamiseen on saatavilla Prismoista, Kodin Terroista, Sokoksista, S-Raudoista ja S-Puutarhoista. Valikoimat vaihtelevat myymälöittäin.

Tervetuloa ostoksille

Anna arvio

1/5 5/5