Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Jari Roponen, S-market Karaportin marketpäällikkö, HOK-Elanto

Henkilökunta luo fiiliksen

Teksti:
Katri Karsi
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 23.2.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
S-market Karaportin marketpäällikkö Jari Roponen valitsi tiimiinsä 25 menestyksen tekijää.

"Aloitin kaupan alan työt 32 vuotta sitten Malmin silloisessa Sokos-hallissa. Tein välillä muutaman vuoden "syrjähypyn" liikelahjafirmaan, viivakoodiyritykseen ja vihannestukkuun, mutta palasin retkeltäni S-ryhmän palvelukseen vuonna 1996. Aloitin ensin apulaispäällikkönä Columbuksen S-marketissa, ja päädyin sieltä Konalaan. Marketpäällikkönä olen toiminut 15 vuotta Munkkivuoressa, Klaukkalassa, Forumissa, Pakilassa, Kivenlahdentiellä ja nyt tammikuun lopussa avatussa Karaportin S-marketissa.

Karaportin käynnistäminen oli kolmas kerta, kun vastasin uuden marketin avauksesta päällikkönä. Tällainen projekti vaatii kokonaisvaltaista organisointia ja uskomattoman monien yksityiskohtien hallintaa. Kun ovet aukeavat, on pieneltäkin tuntuvien asioiden oltava kunnossa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi vaakojen etikettirullat, jotka on pitänyt tilata ja laittaa paikoilleen.

Oikeiden ihmisten löytäminen on olennaista. Henkilökunnan rekrytointi on käynnissä jo silloin, kun tiloja vasta valmistellaan. Karaporttiin haki 350 henkilöä, joista pääsin valitsemaan 25 parasta. Meillä on aivan loistava porukka. Noin puolet henkilökunnasta on uusia tekijöitä, puolet kaupan alan konkareita. Esimerkiksi hevi- ja liha-osastot edellyttävät erityisosaamista, joka vaatii pitkää perehdytystä ja kokemusta. Vaikka kaupan menestystekijöitä ovat tuoreus, laatu, valikoima ja sijainti, luo henkilökunta kuitenkin fiiliksen ja palvelun."

Juttusarjassa kerrotaan S-ryhmän ja bonusyhteistyökumppaneiden ammattilaisten tarinoita.

Lisää aiheesta