Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Viihde-elektroniikan erilaiset liitännät tutuiksi

Teksti:
Lasse Talvitie. Digiboksien liitännät -kappale Marko Eriksson. Artikkelia on päivittänyt Saku Schildt 30.8.2016.
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 30.8.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Television, digisovittimen, tietokoneen ja muiden laitteiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi saattaa olla aikaa vievä urakka. Tekniikan kehittymisen ja esimerkiksi langattomien yhteyksien yleistymisen myötä johtoruljanssista selviää onneksi aiempaa helpommalla.

Elektroniikkalaitteiden takana odottaa erilaisia koloja, joihin pitäisi löytää sopivat kaapelit. Seuraava kuvitettu luettelo pyrkii opastamaan laitteiden asennustyössä.

Luettelossa on esitelty kodin laitteista löytyvät yleisimmät liitännät. Jokaisesta liitännästä on kuva sekä kaapelin päästä että sen laitteessa olevasta vastakappaleesta.

USB

LAITEKAAPELI








USB on yleinen liitäntä tietokoneen ja sen oheislaitteiden välillä. Se pystyy välittämään sekä kuvaa että ääntä. Myös esimerkiksi tulostin ja skanneri voidaan liittää tietokoneeseen USB-liitännän avulla. Tallentavissa digisovittimissa on usein USB-liitäntä, jonka avulla tallennettua materiaalia voi siirtää tietokoneelle.

USB-kaapeleissa on monenlaisia liitinpäitä. Pienissä laitteissa, kuten kameroissa ja puhelimissa, käytetään pienipäisiä liittimiä. Kuvassa tavallisin A uros -tyyppi (A), mikro-USB (B), mini-USB (C), B uros- (D) ja A naaras -tyyppi eli jatkokaapelin pää (E). Laitteessa A uros -tyyppi (A) ja B uros -tyyppi (B).

HDMI

Laite

Kaapeli

|

HDMI-liitäntä mahdollistaa parhaan kuvanladun. Se on digitaalinen liitäntä, joka on yleinen muun muassa uusissa televisioissa, digisovittimissa, videoprojektoreissa ja pelikonsoleissa.

HDMI-liitäntä siirtää sekä kuvaa että ääntä. Esimerkiksi uusissa teräväpiirtovideokameroissa käytetään pientä mini-HDMI-liitäntää.

Firewire

Laite

Kaapeli

Firewire-liitäntää (IEEE 1394, iLink) käytetään esimerkiksi videokameran liittämiseen tietokoneeseen. Liitäntä on nopea ja se siirtää sekä kuvaa että ääntä.

Kaapelissa voi olla joko kaksi isoa, 6-pinnistä päätä (kuvassa A), kaksi pientä, 4-pinnistä päätä (B) tai sekä iso että pieni pää. Pöytätietokoneeseen liitettävä kaapelin pää on yleensä iso, pienempi pää liitetään pieniin laitteisiin tai kannettaviin tietokoneisiin.

Modeemi

Laite

Kaapeli

Modeemin avulla tietokone liitetään puhelinverkkoon. Modeemikaapelin pää muistuttaa verkkokaapelin päätä mutta on pienempi.

S/PDIF

Laite

Kaapeli

|

S/PDIF on digitaalisen äänisignaalin siirtoon käytetty optinen liitäntä. Sitä käytetään esimerkiksi cd- ja dvd-soittimien yhdistämiseen vahvistimeen. Liitäntä on häiriötön ja se mahdollistaa siten hyvälaatuisen signaalin.

S/PDIF-signaali voi edetä joko kupari- tai valokaapelissa. Valokaapeliliitännän tunnistaa siitä hohtavasta punaisesta valosta. Laitteessa liitäntä on pieni reikä, jota yleensä peittää kuvassa näkyvän kaltainen muovitulppa.

TV-antennikaapeli

Laite

Kaapeli

Tv-antennikaapeli liittää antennirasian ja television sekä television ja digisovittimen. Kaapelin naaraspää (A) tulee rasiaan ja urospää (B) digisovittimeen. Vastaavasti naaraspää tulee digisovittimeen ja urospää televisioon.

Verkko

Laite

Kaapeli

Verkkoliitännällä tietokone kytketään kotiverkkoon ja internetiin. Liitin muistuttaa modeemiliitintä mutta on isompi.

Virta

Laite

Kaapeli

Pöytämallisissa tietokoneissa ja televisioissa on tavallisesti kolmipiikkinen verkkovirtaliitin (A). Kannettavissa tietokoneissa ja muissa pienissä laitteissa on pienempi virtaliitin (B).

Äänet

Laite

Kaapeli

Tietokoneissa on liitännät ulkoisille kaiuttimille, kuulokkeille ja mikrofonille. Liitännät löytyvät pöytäkoneen takaa äänikortista ja usein myös keskusyksikön etupaneelista ja näytöstä. Liittimet on merkitty mikrofonin ja kuulokkeiden symboleilla ja väreillä: punainen on mikrofonille ja vihreä (tai musta) kuulokkeille. Vastaavanlaiset ääniliitännät voivat löytyä myös esimerkiksi televisiosta, vahvistimesta tai digisovittimista.

Yleisin liitäntätapa on 3,5 mm:n miniplugi. Joissain laitteissa käytetään järeämpiä 6,3 mm:n liittimiä.

Näyttö (DisplayPort)

Laite

Kaapeli

Tietokoneen näyttö yhdistetään keskusyksikköön ensisijaisesti DisplayPort-liitännällä. DisplayPortia käytetään myös tietokoneen ja kotiteatterijärjestelmän välillä. Sen kautta voi siirtää sekä kuvaa että ääntä. DisplayPortia käyttävistä laitteista löytyy tavallisesti myös HDMI-liitäntä.

Näyttö (VGA)

Laite

Kaapeli

VGA-liitännän (A) kautta yhdistetään tietokoneen näyttö keskusyksikköön. Liitäntätyyppi on vanha ja analoginen ja hiljalleen väistymässä. VGA-liitäntä löytyy myös joistakin televisiovastaanottimista, joissa se on merkitty yleensä kirjaimilla PC.

DVI-liitäntä (B) on uusi liitäntä tietokoneen keskusyksikön ja uusien LCD-näyttöjen välille. Se löytyy myös näytöksi soveltuvista televisioista. DVI-D siirtää vain digitaalista signaalia, DVI-I sekä digitaalista että analogista ja DVI-A vain analogista signaalia.

Digiboksien liitännät

Lähes kaikissa uusissa digivastaanottimissa on HDMI-liitäntä. Digiboksin pystyy myös liittämään vanhaan televisioon, kunhan molemmissa laitteissa on SCART-liitäntä. Lähes jokaisessa uudessakin digivastaanottimessa on tämä liitäntämahdollisuus.

Kaikissa nykyaikaisissa digibokseissa on USB-liitäntä. Sitä voidaan tarvita laitteen ohjelmiston päivittämisessä, vaikka monet laitteet osaavat vastaanottaa päivityksen myös lähetyssignaalin välityksellä. Kaikki laitteet osaavat näyttää USB-muistitikulle tai -kiintolevylle tallennettuja valokuvia ja videoita.

Osassa vastaanottimissa on kaksisuuntainen USB-liitäntä, jolloin ohjelmatallenteita voi siirtää ulkoiselle kiintolevylle. Markkinoilla on myös joitakin digiboksimalleja, joiden sisäistä muistia voidaan laajentaa ulkoisella kovalevyllä, jolloin laite jatkaa tallennusta sisäisen muistin täytyttyä ulkoiselle USB-kovalevylle.