Äidit jalkapallon perässä

22.5.2014
0 arviota
Äidit pallon perässä

Taru Erviö kuljettaa Marius-poikaansa harjoituksiin neljästi viikossa. Harrastuksesta on tullut kiinteä osa myös äidin elämää.

Vihreitä pelikenttiä, hikisiä nappulakenkiä ja elinikäisiä kavereita. Millaista on, kun lapsen harrastuksesta tulee koko perheen elämäntapa?

Sen piti olla pojan ja isän harrastus.

Kun Riina Ruskan, 40, vanhempi poika Pietu, 11, alkoi pelata jalkapalloa, pojan isä ryhtyi joukkueen apuvalmentajaksi. Äiti kuvitteli pysyttelevänsä erossa harrastuksesta.

"Kun mieheni kysyi jossain vaiheessa, ryhtyisinkö organisoimaan joukkueen asioita, vastasin, että en missään nimessä", Ruska muistelee huvittuneena keittiönpöytänsä ääressä Helsingin Jollaksessa.

"Nyt olen ollut viisi vuotta joukkueenjohtaja."

Ruskan vastuulla ovat kaikki käytännönjärjestelyt ja yhteydenpito seuran, valmentajien ja vanhempien kesken. Tehtäviin voi upota kiireisimpinä viikkoina useita tunteja.

Pietulla ja hänen pikkuveljellään Pinillä, 8, on joka viikko yhteensä seitsemät harjoitukset. Päälle tulevat harjoituspelit ja matsit. Ruska pelaa nykyään itsekin kaksi kertaa viikossa muiden jalkapalloäitien kanssa. Harrastus rytmittää koko perheen arkea.

"Joskus naputtelimme mieheni kanssa koneilla futisjuttuja yömyöhään ja nauroimme, että onko tässä nyt enää mitään järkeä. Mutta onhan siinä. On tärkeää, että lapsilla on mahdollisuus harrastaa."

Reput treenivalmiina

"Pini treeneihin", hälyttää Ruskan puhelin kesken työpäivän. Silloin hän soittaa pojalle ja varmistaa, että tämä on syönyt välipalaa ja muistaa lähteä harjoituksiin.

Ruska on viikannut aamulla poikien treenivaatteet kodinhoitohuoneen pöydälle siisteihin pinoihin, jotta pojat löytävät helposti oikeat vaatekappaleet. Pallot, nappulakengät ja juomapullot ovat valmiina repuissa.

"Se on lähinnä omaa huolehtimistani. Pojat osaavat katsoa kelloa itsekin, mutta joskus ajantaju häviää leikkiessä tai läksyjä tehdessä."

Iltapäivisin Pini ja Pietu kulkevat itsekseen läheiselle tekonurmikentälle harjoituksiin. Jos treenit ovat vasta illalla, pojat saavat kyydin joko omilta tai joukkuekaverin vanhemmilta.

"On tosi kivaa, että olemme poikien harrastuksen kautta tutustuneet joukkuelaisten vanhempiin. Olemme jakaneet kuljetusvuoroja keskenämme, ja meillä on muutenkin sellainen koko kylä kasvattaa -meininki", Ruska sanoo.

Joukkueharrastus opettaa huomioimaan muita ja kantamaan vastuuta.

Futista kotona ja lomalla

Jalkapallo näkyy ja kuuluu Ruskien kotona. Pojat nukkuvat FC Barcelona -lakanoissa, ja huoneiden seinillä roikkuu mitaleja, kunniakirjoja sekä vastustajajoukkueiden viirejä. Keittiönpöydällä lojuu lappu, johon on kirjattu jokaisen perheenjäsenen Mestarien liigan tulosveikkaukset.

"Nyt meidän täytyy miettiä, miten onnistumme tänä kesänä seuraamaan MM-kisoja purjeveneeltä. Joskus kuuntelimme pelejä ikivanhasta matkatelkkarista, koska emme saaneet kuvaa näkymään."

Ruska on iloisesti yllättynyt siitä, että poikien harrastuksesta on tullut koko perhettä yhdistävä asia. Hän aikoo touhuta jalkapallon parissa niin kauan kuin lapset sallivat.

"Olen tiiviisti mukana myös koulussa ja poikien elämässä muutenkin, aivan kuin oma äitini aikanaan. Joku päivä pojat varmaan sanovat, että älä viitsi enää tulla meidän treeneihin. Pietu on jo kieltänyt huutamasta pelikentän laidalla, koska se on liian noloa", Ruska kertoo ja hymyilee.

Hän toivoo, että pojille jäisi jalkapallosta hyvä liikuntaharrastus ja kavereita aikuisiälle.

"Laajasalon miesten joukkue on aloittanut kuusivuotiaana nappulajengissä ja pelannut kaikki nämä vuodet yhdessä. Kun ryhdyin joukkueenjohtajaksi, ajattelin, että siinä on minulle hyvä tavoite. Jos pojilla on vielä kymmenen vuoden kuluttua peliporukka kasassa, olen onnistunut tehtävässäni."

Riina Ruska

Riina Ruska on toiminut viisi vuotta joukkueenjohtajana. Kiireisimpinä aikoina käytännönjärjestelyihin kuluu useita tunteja viikossa.

Jalkapallotreeneihin valmistautuminen

Riina Ruska pakkaa poikiensa reppuihin valmiiksi pallot, nappulakengät ja juomapullot.

Pietu Ruska

Pietu Ruska kulkee iltatreeneihin joko omien tai joukkuekavereidensa vanhempien kyydillä. Myös äidillä on kahdet futisharjoitukset viikossa.

Jalkapalloharrastus

Innostus lajiin näkyy myös sisustuksessa. Mitalit muistuttavat voitetuista peleistä.

92 prosenttia lapsista ja nuorista kertoo harrastavansa liikuntaa. Suosituin urheilulaji on jalkapallo, jota harrastaa 217 000 lasta ja nuorta.

Yhteisiä hetkiä

"Jos Mariukselta kysytään, hänestä tulee ammattijalkapalloilija", Taru Erviö, 39, juttelee itähelsinkiläisen jalkapallokentän laidalla.

"Mariuksella on hirveän hyvä pallosilmä ja hän on lahjakas shakissa sekä matematiikassa, joten hänestä voisi tulla tosi hyvä valmentaja."

Erviön yhdeksänvuotias kuopus juoksee kentällä kovassa käytössä kuluneen jalkapallon perässä. Hän on pelannut kolme vuotta HJK:n kaupunginosajoukkueessa, joka lämmittelee parhaillaan valmentajien johdolla.

Treenejä on kesäkaudella neljästi viikossa, ja lisäksi joka viikko järjestetään harjoituspeli. Erviö kuljettaa poikaansa harrastamaan ympäri vuoden vuoroviikoin Mariuksen isän kanssa.

"Käyn harjoitusten aikana kävelyllä tai hakkaan tennistä viereisen rakennuksen päätyseinään. Saatan myös lukea kentän laidalla graduani varten tai tehdä läppärillä töitä. Yhdistämme harjoituksiin usein myös kauppareissun, jotta saamme monta kärpästä yhdellä iskulla."

Erviö ei pysty arvioimaan, kuinka paljon hän käyttää aikaa poikansa harrastukseen.

"En koe tätä missään nimessä vaivaksi. Tämä on meidän yhteistä elämää", Erviö sanoo.

"Saan Mariuksen harrastuksesta paljon iloa. On palkitsevaa nähdä riemu lapsen kasvoilla, kun hän tulee posket punaisina treeneistä ja sanoo, että äiti, oli tosi hyvät treenit ja mulla on kamala nälkä!"

Hupia, ei työtä

Moni yllättyisi, jos näkisi, millaisia rekkamiehen annoksia yhdeksänvuotias urheilija syö. Erviö kertoo, että pojan ruokailusta huolehtiminen on yksi hänen tärkeimmistä jalkapalloiluun liittyvistä tehtävistään.

"Marius touhottaisi pallon kanssa aina, joten minun pitää huolehtia, että hän malttaa välillä syödä. Hän kuluttaa niin paljon, että tarkkailemme koulun terveydenhoitajan kanssa hänen painoaan."

Erviö haluaa opettaa kolmelle lapselleen terveelliset elämäntavat ja toivoo, että liikunta jäisi pysyväksi osaksi heidän elämäänsä. Hän uskoo, että joukkueharrastus opettaa huomioimaan muita, kantamaan vastuuta ja sietämään epäonnistumisia.

"Lapsen harrastuksen tukeminen menee liiallisuuksiin silloin, kun aikuisella on kunnianhimoisemmat tavoitteet kuin joukkueella. Harrastuksesta ei saa tulla lapselle työtä. Aion kannustaa Mariusta niin pitkään kuin hän on innostunut jalkapallosta."

Marius käyttää mielellään kaiken aikansa joko jalkapallon pelaamiseen tai jalkapallokorttien keräilyyn. Jos lähistöllä ei ole pelikaveria, hän haastaa äitinsä rangaistuspotkukilpailuun.

"Saan valita, mikä joukkue olen. Sitten Marius selostaa minun hyökätessäni, mitä edustamani joukkue tekee", Erviö kertoo nauraen.

Taru Erviö

Taru Erviö käyttää harjoitusten ajan hyödyksi: hän kannustaa, urheilee tai opiskelee kentän laidalla.

Marius Erviö

Marius Erviö on pelannut kolme vuotta HJK:n kaupunginosajoukkueessa. Äiti huolehtii eväistä, sillä nuori urheilija kuluttaa paljon.

6–10-vuotiaan lapsen jalkapalloharrastus maksaa harrastetasolla keskimäärin 1 619 euroa ja kilpatasolla 3 838 euroa vuodessa.

Lähteet: Palloliitto, Kansallinen liikuntatutkimus 2009–2010 ja Drop-out vai throw-out? Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista 2014

Teksti
Kuvat Maija Astikainen
Avainsanat: lapsi urheilu palloilu
Arvioi artikkeli
Ladataan kommentointia...

Anna arvio

1/5 5/5