S-ryhmä on Taksvärkki-kampanjassa pääyhteistyökumppanina kolmatta vuotta. Käytännössä yhteistyö Taksvärkki ry:n kanssa tarkoittaa sitä, että S-ryhmän eri toimipaikat, esimerkiksi myymälät, pyrkivät mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan Taksvärkki-töitä niitä etsiville yläkoululaisille.
Turun Osuuskaupan henkilöstöjohtaja Marja Kyllösen mukaan osuuskaupassa kannustetaan esimiehiä ottamaan taksvärkkiläisiä sekä esimerkiksi TET- tai Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijoita.
– Erilaiset harjoittelujaksot ovat hyvä tapa tehdä kaupan alaa työpaikkana tunnetuksi nuorille. Monelle nuorelle Taksvärkki-päivä tai TET-jakso on ensimmäinen kurkistus työmaailmaan. Nuoret saavat arvokasta työkokemusta ja samalla tuemme nuorten kiinnittymistä työelämään, Marja Kyllönen miettii.
– Turun Osuuskaupan konttorilla liikennemyymälä- ja polttonestekauppatoimialan kenttäpäällikkönä työskentelevällä Aune Maununiemellä on nuorista taksvärkkiläisistä ja muista harjoittelijoista hyviä kokemuksia monelta vuodelta Paimion ABC Tammisillasta.
– Osa päiväksi Taksvärkkiin tai pariksi viikoksi harjoitteluun tulleista nuorista on kouluttautunut alalle ja on nykyisin osuuskaupassa töissä esimerkiksi ravintolan vuoropäällikkönä, Aune Maununiemi kertoo.
S-ryhmän eri toimipaikkoihin otettavien taksvärkkiläisten määrä vaihtelee sen mukaan, miten eri toimipaikoissa on mahdollista työtilanteen mukaan ohjata nuorta työtehtävässä. Taksvärkki-työpaikkaa kannattaa kysyä suoraan myymälästä hyvissä ajoin, mielellään vähintään kaksi viikkoa ennen varsinaista Taksvärkki-päivää.
Taksvärkki Prismassa, kesätyöharjoittelu ABC:llä
Turkulainen Jenna Silver teki viime vuonna Taksvärkki-päivän Turun Osuuskaupan Tampereentien Prismassa.
– Hain Prismasta Taksvärkki-töitä, sillä kaupallinen ala kiinnostaa. Koko päiväksi löytyi mielekästä tekemistä, kun hyllytin tavaroita, Jenna Silver kertoo.
– Peruskoulun päätyttyä kesäkuun alussa Silver teki kaksi viikkoa töitä Turun Osuuskaupan ABC Auranlaaksossa Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelijana. Tähän ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa Jenna Silver tutustui jo syksyn TET-jaksolla.
Kambodžan lapsityövoimaa vastaan
Tänä lukuvuonna Taksvärkki ry:n Työpaikka rohkealle -kampanja tukee lapsityön vastaista työtä Kambodžassa.
– Kehitystyöhankkeen avulla parannetaan kambodžalaisten lapsityöläisten asemaa. Tavoitteena on auttaa lapsityöläisiä palaamaan normaaliin arkeen, saamaan koulutusta, kuntoutusta ja mahdollisuuksia muuhun toimeentuloon. Kambodžassa perustetaan muun muassa ryhmiä, jotka kertovat lapsille, vanhemmille, työnantajille ja viranomaisille lapsityön vaaroista. Lisäksi työnantajia kannustetaan tarjoamaan työssäkäyville lapsille terveyspalveluita, enemmän vapaa-aikaa sekä sallimaan koulunkäynti, Taksvärkki ry:n toiminnanjohtaja Lauri Peltonen kertoo.
– Taksvärkki on perinteinen päivätyökeräys, jonka tarkoituksena on kansainvälisyyskasvatus. Osallistuva nuori saa tietää kehitysmaiden ikätovereidensa elämästä ja oppii, kuinka voi omilla toimillaan tukea nuorten elämää kolmansissa maissa. Keräykseen osallistuva nuori työskentelee päivän verran kotona tai ulkopuolisen palveluksessa ja lahjoittaa työstään saamansa palkkion kehitysyhteistyöhön.
– Viime vuonna Taksvärkki-päivistä kertyneet eurot käytettiin nuorten aseman parantamiseen Bolivian maaseudulla ja El Alton slummikortteleissa. Keräys tuotti noin 150 000 euroa.
Taksvärkki-kampanja alkoi tänä vuonna valtakunnallisesti 10. syyskuuta. Koulut voivat järjestää Taksvärkki-päiviä pitkin lukuvuotta.
Lisätietoja: Taksvärkki-kampanjasta www.taksvarkki.fi ja www.tyopaikkarohkealle.fi




