Kaksi palmua SOK:lle: SOK pärjäsi suomalaisyrityksistä parhaiten WWF:n kansainvälisessä palmuöljypisteytyksessä.
Pisteytys tehtiin nyt ensimmäistä kertaa, ja siinä oli mukana 59 merkittävintä eurooppalaista palmuöljyä käyttävää yritystä. Mukana oli neljä suomalaisyritystä.
WWF Suomi on jo kahden vuoden ajan kehottanut suomalaisia palmuöljyn ostajia sitoutumaan vastuullisen palmuöljyn hankintaan. Vuonna 2007 tehty WWF Suomen selvitys osoitti, että suomalainen elintarviketeollisuus ei ollut vielä herännyt palmuöljyhankintansa ympäristövaikutuksiin. Palmuöljyä löytyy yhä useammasta elintarvikkeesta perunalastuista kekseihin ja einesruuista jäätelöön. Euroopassa palmuöljyä käytetään eniten paistetuissa eineksissä, muun muassa ranskanperunoissa.
Palmuöljyä käyttävien yritysten pisteytys oli kaksivaiheinen prosessi ja kesti kuusi kuukautta. Ensimmäisessä vaiheessa WWF arvioi yritysten toimet julkisesti saatavilla olevan tiedon pohjalta ja lähetti tämän jälkeen yrityksille alustavan pisteytyksen tuloksen, jota yritykset saivat kommentoida. Lopullinen pisteytys tehtiin yritysten antaman lisätiedon pohjalta.
– SOK:n saama pistemäärä ei ole kansainvälisesti katsoen ehkä kovinkaan suuri, mutta se osoittaa, että olemme menossa oikeaan suuntaan, ympäristöpäällikkö Juhani Ilmola toteaa.
Palmuöljyn käyttöä on S-ryhmässä selvitetty erityisesti omien merkkien valmistuksen osalta. Esimerkiksi oma merkki- kosmetiikkatuotteissa ei käytetä lainkaan palmuöljyä.
– Omalla merkillä myytävien elintarvikkeiden osalta tiedetään nyt tuotteet, joissa palmuöljyä käytetään. Osassa tuotteita palmuöljy on mahdollisuuksien mukaan korvattu jollakin muulla öljyllä. Jos palmuöljyä ei ole mahdollista korvata, selvitetään jatkossa aktiivisesti mahdollisuuksia sertifioidun palmuöljyn käyttöön. Asiasta keskustellaan tavarantoimittajien kanssa, vastuullisuuspäällikkö Lea Rankinen SOK Päivittäistavarakaupan ketjuohjauksesta kertoo.
WWF:n mukaan palmuöljyn kasvava kysyntä uhkaa jäljellä olevia sademetsiä. Metsäkato ja suoalueiden kuivaaminen öljypalmuplantaasien tieltä voimistavat ilmastonmuutosta ja pakottavat metsistä riippuvaiset alkuperäiskansat muuttamaan pois perinteisiltä asuinalueiltaan. |
Palmuöljymittari ja sen tulokset löytyvät osoitteesta www.panda.org/palmoilscorecard.




