Miten S-ryhmä helpottaa vastuullisten valintojen tekemistä? Miten ruuan turvallisuus on varmistettu?
Näihin kysymyksiin, kuten myös lukuisiin muihin vastuullisuuteen liittyviin asioihin saat vastauksen juuri valmistuneesta S-ryhmän vastuullisuuskatsauksesta.
Vastuullisuuskatsaukseen on koottu poimintoja vuoden 2009 vastuullisista teoista S-ryhmässä. Asiat on ryhmitelty arvojen pohjalle rakennettujen vastuullisuusperiaatteiden alle. Näin periaatteet ovat saaneet lihaa luiden ympärille ja käytännön esimerkit avaavat niiden merkitystä ja vaikutuksia asiakkaan arkeen. Vastuullisuus S-ryhmässä ei ole sanahelinää, vaan se on asioiden tekemistä oikealla asenteella aina vähän aiempaa paremmin.
– Uudistumisen pyörä ei meillä S-ryhmässä ole onneksi pysähtynyt taantumaan. Olemme investoineet reippaasti ja kehittäneet toimintaamme, ja sitä kautta luoneet ilahduttavasti työpaikkoja. Vuosi on ollut täynnä yhdessä tekemistä, vanhojen ajatusten tuulettamista ja uusien ideoiden ja toimintatapojen omaksumista, SOK:n henkilöstöjohtaja Leena Olkkonen kertoo.
Verkossa julkaistun katsauksen loppuun on koottu taulukkoliite, jossa valitut tunnusluvut esitetään kolmen vuoden aikasarjana. Kuinka monta alumiinitölkkiä palautettiin keräyspisteisiin viime vuoden aikana ja mikä oli luomutuotteiden myynti?
Katsauksen voit lukea joko digipaperina tai pdf:nä, joka on myös tulostettavissa. Vastuullisuuskatsaus on luettavissa myös englanniksi.




