Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

11.2.2011

S-ryhmässä siirrytään BPA-vapaaseen kassakuittimateriaaliin

 
 

a_kuitti.jpgS-ryhmän päivittäis- ja käyttötavarakaupassa siirrytään käyttämään kassakuittipaperia, joka ei sisällä bisfenoli A-nimistä kemikaalia.

Bisfenoli A (BPA) on kemikaali, jota käytetään yleisimmin polykarbonaattimuovin valmistuksessa. Kassakuittien valmistuksessa kemikaalia on käytetty tulostusjäljen parantamiseen. Keskustelua BPA-jäämien aiheuttamista mahdollisista haittavaikutuksista erityisesti kuitteja työssään paljon käsitteleville kassahenkilöille on käyty Suomessa ja Euroopassa pitkin viime vuotta. Suomen viranomaiset eivät kuitenkaan ole antaneet asiasta ohjeistuksia.

Kassakuittipaperi vaihtuu uuteen S-ryhmän toimipaikoissa vaiheittain. Uusi paperi saadaan ensimmäisissä myymälöissä käyttöön maaliskuun alkupuolella. Muutos ei tapahdu ei kerralla, sillä vanhat varastot käytetään loppuun.

Uusi kuittipaperi ei eroa laadultaan aikaisemmasta - ainakaan huonompaan suuntaan. Päinvastoin: oikein säilytettynä, valolta ja kosteudelta suojattuna kuitin tulostusjäljen pitäisi kestää jopa kymmenen vuotta.

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "S-ryhmässä siirrytään BPA-vapaaseen kassakuittimateriaaliin."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi