Rainbow tuotteissa vähennetään palmuöljyn käyttöä. Täysin käytöstä ei voida luopua.
Palmuöljyn tuotanto on yksi Kaakkois-Aasian sademetsien tuhoutumisen keskeisimmistä syistä. Sen käytöstä elintarviketeollisuuden ja biopolttoaineiden raaka-aineena onkin keskusteltu runsaasti. Palmuöljy on yleinen raaka-aine elintarvikkeissa, mutta se on kuitenkin useissa tapauksissa vähintään osittain korvattavissa jollakin toisella kasviöljyllä ilman, että tuotteen ominaisuudet kärsivät tai hinta nousee.
Tuotelaatupäällikkö Sari Ristaniemi hankintayhtiö Inex Partnersista kertoo, että vuoden 2009 alkuun mennessä esimerkiksi seitsemässä Rainbow-tuotemerkin pakastetussa perunatuotteesa palmuöljy vaihtuu auringonkukkaöljyyn. Tämän huomaa pakkausten Valmistettu auringonkukkaöljyllä -merkinnästä.
- Tuotteen reseptin muutos vaikuttaa myönteisesti myös kasvirasvaseoksen rasvojen laatuun. Tyydyttyneen, kovan rasvan osuus laskee palmuöljyn korvaamisen myötä, Ristaniemi kertoo.
Listat tuotteista, joissa palmuöljy on korvattu auringonkukkaöljyllä löytyvät tämän tekstin alaosasta.
Myös muromyslissä rouskuu auringonkukkaöljy
Yhtenä kuluttajien kyselyjen kohteena ja ongelmatuotteena palmuöljyn suhteen ovat olleet muromyslit.
- Maustetuissa Rainbow-muromysleissä ei käytetä palmuöljyä. Tuotetiedoissa kerrotaan myslien sisältävän kasviöljyä, mutta tätä tietoa pyritään tarkentamaan sitä mukaa, kun pakkauksia uudistetaan.
Myös monen muun tuotteen kohdalla on pyritty valmistajien kanssa löytämään palmuöljylle korvaajia tai selvitetty mahdollisuutta käyttää vastuullisesti tuotettua palmuöljyä. Näitä elintarvikkeita ovat muun muassa kasvirasvaa sisältävät ruoanvalmistustuotteet, Rainbow-perunalastut sekä paisto- ja friteerausöljy.
"Tulevan pakkausuudistuksen yhteydessä Rainbow Ruoka 7% -kasvirasvasekoitteessa puolet palmuöljystä päätettiin korvata kotimaisella rypsiöljyllä. Tässä tuotteessa palmuöljyä ei voitu kokonaan korvata juoksevalla öljyllä, koska tuotteen käyttöominaisuudet olisivat tästä kärsineet. Reseptin muutos vaikuttaa myönteisesti myös kasvirasvaseoksen rasvojen laatuun", Sari Ristaniemi sanoo.
Tuotteiden hintaan öljyn vaihdos ei vaikuta. Auringonkukkaöljy on peräisin Euroopasta, ja esimerkiksi kasvirasvasekoitteen rypsiöljy on kotimaista.
Palmuöljy vaihtuu auringonkukkaöljyyn seuraavissa pakasteperunatuotteissa:
Rainbow ranskanperunat 500g ja 1000g
Rainbow Crispy Longs 450g
Rainbow lohkoperunat 400g ja 1000g
Rainbow Kuorrutetut Juusto-sipuli Lohkoperunat 450g
Rainbow Kuorrutetut Valkosipuli Lohkoperunat 450g
Myöskään näiden Rainbow-muromyslien valmistuksessa ei käytetä palmuöljyä:
Rainbow hedelmäinen muromysli
Rainbow marjainen muromysli
Rainbow omena-kaneli muromysli
Rainbow puutarhan marjat muromysli
Rainbow spelttimuromysli
Lisätietoa:
WWF:n Sademetsä-sivut, joilla tieto mm. palmuöljystä ja sen käytöstä:







