Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

7.8.2008

Päiväyksiä valvotaan

 
 

a_paivayksiavalvotaan.jpgElintarvikkeiden päiväyksiin ja myyntikelpoisuuteen liittyvät tekijät ovat kaupan omavalvonnan kulmakiviä.

Elintarvikkeiden päiväyksiin ja myyntikelpoisuuteen liittyvät tekijät ovat kaupan omavalvonnan kulmakiviä. Kauppa on vastuussa asiakkailleen myymiensä tuotteiden turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Siksi on tärkeää, ettei tuotteiden laadussa ole huomautettavaa ja ettei niiden käytöstä aiheudu terveydellistä haittaa kuluttajalle.

Päiväysten tarkistaminen on osa myymälärutiineja.

­ Päiväysten valvonta on olennainen osa myymälän rutiineja. Tuoretuotteiden, kuten eineksien, lihajalosteiden ja maitotuotteiden päiväykset käydään läpi joka päivä. Teollisten elintarvikkeiden, kuten jauhojen ja säilykkeiden päiväykset tarkastetaan aina hyllytyksen yhteydessä. Päiväysten valvonta on olennainen osa jatkuvaa työtä kaikissa päivittäistavarakaupan tuoteryhmissä, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto kertoo.

Aina on kuitenkin mahdollista, että hyllystä löytyy tuote, joka ei päiväyksen perusteella ole enää myyntikelpoinen

­Tiukasta valvonnasta huolimatta inhimillisten virheiden mahdollisuus on aina olemassa, kun meistä ihmisistä on kysymys. Tällaiset virheet ovat valitettavia, ja kehitämme toimintamalleja niin, ettei niitä pääsisi tapahtumaan, Ojapelto painottaa.

Jos asiakas löytää kaupan hyllystä vanhentuneen tuotteen, toivomuksena olisi, että asiakas ilmoittaisi tapahtuneesta virheestä aina suoraan myymälän henkilökunnalle.

­Jos asiakas huomaa päiväyksen vanhentumisen vasta kotona, on tärkeää, että asiasta valitetaan suoraan myymälään. Näin virhe voidaan korvata heti asiakkaalle. Tällaisissa tapauksissa on myös hyvä, että asiakkaalla on olemassa kuitti, joka osoittaa ostoajankohdan, Ojapelto muistuttaa.

Tunnetko päiväysmerkinnät?

Parasta ennen:-päivättyä tuotetta saa käyttää kyseisen päivämäärän jälkeenkin, jos laatu on kunnossa.

Viimeinen käyttöpäivä on nimensä mukaisesti tuotteen viimeinen käyttöpäivä. Tämän päiväyksen jälkeen tuotetta ei pidä käyttää edes tarjottavan elintarvikkeen valmistuksessa. Viimeinen käyttöpäivä ilmoitetaan mikrobiologisesti helposti pilaantuvien elintarvikkeiden, kuten kypsyttämättömän juuston, tuoreen lihan, jauhelihan ja tuoreen kalan kohdalla. (OH, 4.8.2008)

Lisätietoa

www.evira.fi

 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Päiväyksiä valvotaan."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi