Pelkästään kodin vesihanojen vaihto voi säästää energiaa jopa kahden arkkupakastimen verran vuodessa.
Uudet yksiotehanat on rakennettu niin, että ne säästävät automaattisesti lämmintä vettä. Kuluttajaa voi yllättää se, että säästämällä lämmintä vettä voi säästää myös terveyttään.

Lämpimän veden käyttö ruoanlaitossa tai juomavetenä voi olla haitallista terveydelle muun muassa veden bakteerikasvun, veden kuparipitoisuuden tai muiden mineraaliepäpuhtauksien vuoksi.
Hanan tuotetiedoista löytyvä ESS-merkintä kertoo, että hanasta löytyy lämpimän veden säästön lisäksi terveysriskit minimoiva kylmävesikäynnistys.
Kylmää vettä sekoitetun sijaan
Kylmävesikäynnistys tarkoittaa käytännössä sitä, että hanasta tulee vain kylmää vettä, kun vipu on keskiasennossa. Perinteinen yksiotehana antaa vastaavassa asennossa sekoitettua vettä. Energiaa säästävistä yksiotehanoista lämpenevää vettä tulee vasta, kun vipua kääntää vasemmalle. Kun hanasta tulee ensin kylmää, lämmintä vettä ei myöskään mene hukkaan. Lisäksi nopean huuhtelun aikana putkiin ei keräänny lämmintä vettä, joka jäisi sinne seisomaan ja jäähtymään.
Ekotoiminto kylpyhanaan
Hanoja vaihdettaessa kannattaa kysyä myös keraamisesta säästökasetista, jonka avulla voidaan rajoittaa hanasta tulevaa vesimäärää ja veden lämpötilaa. Tällainen löytyy muun

Kasetin toimintamekanismi on yksinkertainen: hanassa olevia säästöruuveja kiertämällä vesimäärä on mahdollista asettaa halutulle tasolle. Lämmintä käyttövettä säädellään muuttamalla kasetin yläosassa olevan säätörenkaan asentoa.
Osassa kylpyhanoista on myös vedensäästötoiminto, joka vähentää automaattisesti käytetyn vesimäärän puoleen. Vesimäärää voi kuitenkin myös lisätä niin sanotusta ekonupista ja kiertämällä vesisäädin haluttuun kohtaan.
Miten hanat laitetaan paikoilleen asennetaan? Katso artikkelista hanan asennus




