Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

11.6.2009

Valinta: ekologinen ja edullinen ruoka

 
 

a_ekoruoka.jpgEkologiseen ja edulliseen ruuanlaittoon pääsee, kun valitsee runsaasti esimerkiksi kasviksia, vihanneksia, viljatuotteita, sieniä, hedelmiä, papuja, linssejä, ituja, pähkinöitä, kaura- ja soijapohjaisia valmisteita.

Tärkeää on myös minimoida biojätteet ja hyödyntää ruuantähteet. Jos kotona on pakastin, kannattaa valmistaa iso kattilallinen tai uunivuoka ruokaa kerralla, ja pakastaa osa annoksista. Samalla säästyy niin sähköenergiaa kuin omaa aikaa.

Ruuanlaitosta tulee edullista erityisesti silloin, kun hyödyntää kauden vihannekset, juurekset, marjat ja sienet. Kesällä valikoima on laaja tomaateista kesäkurpitsoihin ja salaateista tuoreyrtteihin. Talviaikaan suositaan esimerkiksi keräkaalia, punajuurta, sipulia, porkkanoita, naurista ja perunoita sekä papuja, suurimoita ja hiutaleita. Samalla hyödynnetään huoneenlämmössä säilyviä säilykkeitä, kuten tomaattimurskaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja tai kuivattuja marjoja ja vihanneksia.
Jauhelihan voi usein korvata joko kokonaan tai osittain edullisella soijarouheella.

Maidon, kerman, jogurtin ja juuston tilalle voi valita vastaavia, kaurasta tai soijasta valmistettuja tuotteita. Niiden ilmastojalanjälki on lehmästä alkunsa saanutta maitoa pienempi. Samalla ne sopivat laktoosittomaan ruokavalioon.

Näillä ruokaohjeilla voit valmistaa ympäristöystävällistä ja maistuvaa ruokaa.

Pääruokia:      

a_ekosoijamakaronilaatikko.jpg   

Kasvissyöjän makaronilaatikko

Joko tunnet soijarouheen? Makaronilaatikossa se huijaa jopa paatunutta lihansyöjää. Vielä ekologisemman ja myös muna- tai maitoallergiselle tai vegaanille sopivan ohjeesta saa, kun korvaa munamaidon soijajauho-vesi -seoksella: sekoita n. 1 osa soijajauhoa ja 3 osaa vettä.

 

Resepti

a_ekokaalikasviswokki.jpg   

Kaali-kasvisvokki

Kaalit ovat hyvää, halpaa ja ekologista ruokaa. Värikästä kaalivokkia voi kokeilla myös maustaa oman maun mukaan.

 

Resepti

a_ekopapumunakoisot.jpg   

Pavuilla täytetyt munakoisot

Kun papuseoksen laittaa sopivasti valkosipulia, pippuria ja muita mausteita, on se herkullista myös munakoisojen täytteenä. Pavuista kasvissyöjä saa mm. tärkeää proteiinia ja aminohappoja.

 

Resepti

a_ekotomaattitofu.jpg   

Tomaattinen tofukastike

Tofu vaatii marinoinnin tai hyvän maustamisen, sillä muutoin sen maku on hyvin mieto. Tämän vuoksi tofu on myös monipuolinen, eli kokeile rohkeasti maustaa sitä oman maun mukaan. Tomaattisella tofukastikkeella on helppo aloittaa.

 

Resepti

a_ekoratatouille.jpg   

Ratatouille

Paprikaa, kesäkurpitsaa, tomaatteja, munakoisoa, sipulia, mausteita – kesän vihanneksista koottu ruoka hautuu maistuvaksi ja ekologiseksi kokonaisuudeksi. Sopii myös vegaaneille ja monista allergioista kärsiville. Ratatouilleen voi kokeilla erilaisia vihanneksia ja juureksia vuodenajan ja ruokailijoiden maun mukaan.

 

Resepti

a_ekopunainenlinssi.jpg   

Punainen linssikeitto

Linssit ovat nopeasti kypsyviä ja terveellisiä. Keitossa ne maistuvat miedosti tomaatin ja mausteiden rinnalla.

 

Resepti

a_ekokalakasvisvokki.jpg   

Kala-kasvisvokki

Siitakesienet, porkkana ja kiinankaali yhdistyvät kuhaan. Kotimaisen kukan kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota kalojen kokoon: osta mahdollisimman suuria eli yli 45 senttisiä kaloja, jotka ovat jo ehtineet kutea.


Resepti

a_ekokasviskaali.jpg   

Kasviskaalikääryleet

Kaalikääryleet vaativat hieman viitseliäisyyttä, mutta kotoinen ohra korvaa maistuvasti ja ilmastoystävällisesti riisin. Kasvikset ja mausteet tuovat mukanaan kääryleiden tutun maun.


Resepti

a_ekokasvispytti.jpg

Erilainen kasvispyttipannu

Onko jääkaapissa kananmunia, jotka uhkaavat vanheta? Keitettyjä perunoita edellispäivän aterialta? Paprika, joka näyttää jo hieman nuhjaantuneelta? Tai vaikka makkaraa? Pyttipannu on ruoka, johon voi oikeastaan laittaa melkein mitä vain tähteitä. Kokeile myös vaikka papujen kera.


Resepti



 

Salaatteja, lisukkeita ja leivottuja:

a_ekoretiisiporkkana.jpg   

Pirteä retiisi-porkkanasalaatti

Retiisi on ilmastoystävällinen vihannes. Sitä kannattaa käyttää myös salaateissa esimerkiksi tomaatin sijalla talviaikaan. Kastikekin sisältää pelkästään kasvisperäisiä aineksia.


Resepti

a_ekoperunapapu.jpg   

Peruna-papusalaatti

Kotimaista perunaa voi popsia hyvällä omallatunnolla ja halpaan hintaan. Ohjeen lihafondin voi korvata kasvisliemellä, jolloin ruoka sopii kasvissyöjällekin. Pakastepavut voi tietysti vaihtaa tuoreisiin, jolloin pakasteen aiheuttama energiankulutus jää pois. Aurinkokuivatut tomaatit kuivataan varsin ekotehokkaasti, joten erityisesti talviaikaan ne ovat hyvä valinta.

Resepti

a_ekotofupunajuuri.jpg   

Hunajainen tofu-punajuurisalaatti

Soijasta valmistettu tofu on terveellistä ja hyvin valmistettuna maistuvaa. Edullinen, kotimainen punajuuri kasvaa ympäristöystävällisesti ja tuo myös väriä ruokaan. Auringonkukan- ja pinjansiemenet sisältävät mm. terveellisiä rasvoja.

Resepti

a_ekoperunarieskat.jpg   

Perunarieskat

Jäikö perunasosetta tähteeksi? Hyödynnä se rieskoihin, jotka maistuvat lämpiminä herkullisilta.

Resepti



 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Valinta: ekologinen ja edullinen ruoka."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi