Ekologinen valitsee puutarhakalusteisiin kotimaista tai sertifioitua puuta
Puisissa puutarhakalusteissa käytetään yleisesti trooppisia puulajeja, jotka voivat osaltaan aiheuttaa sademetsien tuhoutumista. Kotimaisesta puusta valmistetut tai kestävän puuntuotannon sertifikaatilla, FSC-merkinnällä, varustetut kalusteet ovat eettinen ja ekologinen valinta.
Trooppisista puista valmistetut, puhekielessä kovapuutuotteet, olivat pitkään suosituimpia puutarhakalusteita. Nyt niiden ohitse ovat menneet polyrottinki- eli muovipohjaiset kalusteet, jotka ovat kestäviä ja helppohoitoisia.
Silti puisissa kalusteissa trooppiset puulajit ovat edelleen yleisimpiä. Niiden suosiminen nopeuttaa osaltaan sademetsien tuhoutumista. Lisäksi trooppisen puun käyttö aiheuttaa sosiaalisia ja ekologisia ongelmia niin puiden alkuperämaissa kuin laajemminkin.
Puisia puutarhakalusteita ostaessa kannattaa mahdollisuuksien mukaan suosia suomalaista puuta, kuten koivua, mäntyä, kuusta, tammea ja lehtikuusta. Nykyisten pintakäsittelymenetelmien ansiosta myös suomalaisista puulajeista saadaan yhtä säänkestäviä ja jopa näöltään yllättävän samannäköisiä kuin trooppiset puulajit.
FSC-merkityt tuotteet turvaavat sademetsiä
Jos sopivia kotimaisia vaihtoehtoja ei löydy, kannattaa tuontipuun kohdalla turvautua sertifioituihin tuotteisiin. Kansainvälinen, puolueeton FSC-sertifikaatti (Forest Stewardship Council) takaa puutuotteiden kestävän tuotannon.
Kun puussa on FSC-merkki, se on tuotettu luontoa säästävin menetelmin. Puunhankintayhtiö huolehtii työntekijöidensä sosiaaliturvasta ja työturvallisuudesta.
FSC:n perusti vuonna 1993 maapallon metsien häviämisestä huolestuneitten ympäristöalan, metsäalan ja yhteiskunnallisen alan edustajien ryhmä tavoitteenaan edistää
ympäristön kannalta vastuullista, yhteiskunnallisesti hyödyllistä ja taloudellisesti kannattavaa
metsien hoitoa. FSC on ainoa Maailman Luonnonsuojeluliiton (WWF) suosittelema puun
sertifiointijärjestelmä.
FSC-merkittyjä tuotteita on ollut Suomen markkinoilla vuodesta 2000 alkaen. S-ryhmän ketjuvalikoimien kaikki kovapuukalusteet Prismoissa, Multasormissa, S-marketeissa ja Kodin Terroissa ovat FSC-sertifioituja.
Lisätietoja:
Suomen FSC-yhdistys
Trooppiset puutarhahuonekalut -kampanja
WWF: Metsäsertifiointi
Kuluttajaviraston Eko-ostajan opas: Trooppinen puu voi olla peräisin sademetsästä
Katso myös ohjeet puutarhakalusteiden hoitoon ja kunnossapitoon




