Happoja, nitraatteja, sulfiitteja. Elintarvikkeiden e-koodeja selventävät sanat kuulostavat epämukavilta, mutta totuus on ensivaikutelmaa miellyttävämpi. Elintarvikekehityksen tutkimusprofessori Anu Hopia muistuttaa, että monet lisäaineet ovat tuttuja jo keittotaidon historian varhaisista vaiheista.
Lisäaineet parantavat esimerkiksi tuotteiden säilyvyyttä tai koostumusta. Pisimpiä lisäainelistoja löytääkin pitkälle prosessoiduista elintarvikkeista. Sen sijaan peruselintarvikkeissa, kuten maito, kasvikset, tee tai tuore kala, ei ole lisäaineita. Lisäaineissa on kuitenkin eroja: toisia saa käyttää vapaasti ja ne ovat olleet tuttuja jo pitkään, kun taas toisten käyttöä rajoitetaan.
Rajoituksia lisäaineiden käytössä
Monien lisäaineiden käyttö on rajoitettu vain johonkin tarkoitukseen, kuten viinin tai juuston valmistukseen. Tällöin niitä ei voi käyttää muissa elintarvikkeissa tai lemmikkien ruuissa.
Esimerkiksi nisiiniä (E234) esiintyy luontaisesti maidossa, mutta sitä saa käyttää vain juuston valmistukseen. Ammoniumfosfatidit (E442) ovat sallittuja käytettäviksi vain suklaa- tai kaakaovalmisteisiin, ja dimetyylidikarbonaatti (E424) juomiin, alkoholittomaan viiniin tai nestemäiseen teetiivisteeseen.
Rajoituksia voi myös olla lisäaineiden enimmäismäärissä, ja joissakin aineissa rajoitukset koskevat lastenruokia.
”Esimerkiksi nitraatit kuuluvat rajoitettuihin lisäaineisiin. Toiset lisäaineet täytyy listata valmistusaineluetteloon erityisen tarkasti, sillä ne voivat olla allergeenisiä tai käyttö on muuten rajoitettua”, Anu Hopia selventää.
Vastaavasti fenylketonuriaa sairastavan täytyy rajoittaa aspartaamin saantia, sillä se sisältää aminohappo fenyylialaniinia. Fenylketonuria on perinnöllinen sairaus, jossa aineenvaihduntahäiriö estää aivokudoksen normaalin kehityksen. Suomessa tauti on hyvin harvinainen. Lapsen oikealla ruokavaliolla voidaan estää kehitysvammaisuus.
Lisäaineita tarpeen mukaan
Anu Hopian mukaan ei ole järkevää jakaa ruokia hyviin ja pahoihin sen mukaan, sisältävätkö ne lisäaineita vai ei.
”Lisäaineiden käyttö ja korkealaatuinen, taidolla ja ajatuksella valmistettu ruoka voidaan yhdistää ja se yhdistetäänkin esimerkiksi monissa hyvissä ravintoloissa. Silloin huippuraaka-aineet valmistetaan taidokkaiksi annoksiksi hyödyntämällä uusinta teknologiaa ja valmistusainevalikoimaa”, Hopia sanoo.
”Myös kotona käytämme hyvien raaka-aineiden kanssa yhdessä vaikkapa pektiiniä, agaria tai karrageenia hyytelöintiaineena, karamellivärejä kakun kuorrutuksen värjääjänä tai johanneksenleipäpuujauhetta tai ksantaania kastikkeiden saostajana.”
Perusraaka-aineissa vähiten lisäaineita
Lisäaineiden runsaan käytön puolesta liputtaminen ei ole mielekästä. Anu Hopia ostaa mielellään hyviä raaka-aineita ja tuotteita, ja niitä saa usein ilman lisäaineita.
”Kuluttajana kartan mahdollisuuksien mukaan monia pitkälle prosessoituja tuotteita. En kuitenkaan niiden lisäaineiden takia, vaan koska ne ovat minusta usein aika latteita ja tasapaksuja tuotteita sekä maultaan että rakenteeltaan.”
Paljon lisäaineita on esimerkiksi monissa makkaroissa, liemikuutioissa, makeisissa, jäätelössä, virvoitusjuomissa tai leivonnaisissa.
Peruselintarvikkeisiin, kuten maitoon, kasviksiin, hedelmiin, kananmuniin, kahviin, hunajaan tai tuoreeseen lihaan ja kalaan, ei saa lisätä lisäaineita lainkaan.
Luontaiset, luontaisen kaltaiset ja keinotekoiset
Lisäaineet voidaan jaotella alkuperänsä mukaan luontaisiin, luontaisen kaltaisiin tai keinotekoisiin. Lisäaineen vaarattomuutta ei silti määrittele sen alkuperä: soija tai kananmuna voi aiheuttaa yliherkkyysoireita lisäaineinakin.
Luontaisia lisäaineita esiintyy luonnossa, ja ne eristetään käytettäviksi lisäaineina. Lesitiinin (E322) lähde on usein soijapapu, ja guarkumi (E412) valmistetaan guar-kasvin siemenistä. Karrageeni (E407), algiinihappo (E400) ja agar (E406) valmistetaan tietyistä levistä.
Luontaisen kaltaiset lisäaineet valmistetaan kemiallisesti, mutta ne ovat samankaltaisia kuin luonnossa esiintyvät.
Askorbiinihappoa eli C-vitamiinia (E300) käytetään esimerkiksi hapettumisenestoaineena, ja sitä on lukuisissa hedelmissä ja vihanneksissa. Meripihkahappoa (E363) esiintyy luontaisesti mm. parsakaalissa ja raparperissa.
Keinotekoiset lisäaineet valmistetaan kemiallisesti, eikä samaa yhdistettä esiinny luonnossa. Tällaisia ovat esimerkiksi atsovärit amarantti (E123) tai propyyligallaatti (E310).
Lue lisää lisäaineista:
Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran sivut
Elintarvikkeiden lisäaineet -opas (PDF)
