Aineettomat lahjat ovat eettisesti ja ympäristöystävällisesti hyviä valintoja pukinkonttiin. Voit lahjoittaa läheisellesi lupauksen niskahieronnasta tai kodin siivouksesta. Jokainen lapsiperhe ilahtuu myös yhden illan lapsen vahdista. Hyvän mielen lahjoja voit antaa myös useiden hyväntekeväisyysjärjestöjen avulla.
Halaus rakkaalle
Iltapäivä sairaan mummon kanssa
Niskahieronta äidille
Lapsen vahdiksi kummilapselle
Ulkoiluta naapurin koiraa
Kirjoita runo tai aforismi
Sävellä pieni laulu
Tee lumityöt tai ota tiskivuoro viikon verran
Aineettomia lahjaideoita on loputtomiin, kun avaa silmänsä läheisten auttamiseen.
Luova lahja
Lahjasanoja miettiessä tekijä ottaa huomioon läheisen ihmisen kokonaisuutena. Mikä olisi ihanampaa kuin juuri minulle tehty aforismi? Lahjasta huomaa, miten sen antaja on miettinyt lahjan saajaa koko teoksen mitalla. Musikaalisesti lahjakas voi myös säveltää pienen laulun lahjaksi.
Aineettomat lahjat ovat kannanotto ympäristönsuojelun puolesta. Kun lahjoista ei synny turhaa jätettä, pienenee vähitellen myös jätevuorien kertyminen. Jouluna syntyy jonkin verran jätettä joka tapauksessa. Lue vinkit jouluiseen kierrättämiseen.
Anna hyvä mieli ja apua katastrofialueille
Hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta annat apua sitä tarvitseville. Millainen olisi joulu ilman puhdasta vettä? Monella perheellä on unelma viettää yhteistä aikaa terveenä. Malariaverkot, rokotuskampanja ja tiedotus hiv-viruksen leviämisestä ovat mahdollisuuksia auttaa hädän alla olevia.
Suomen Punainen Risti Hyvän mielen joululahja
Unisef Pehmeä paketti
Suomen World Vision Erilaiset joululahjat
Kirkon ulkomaanapu Toisenlainen lahja









