Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

14.10.2010

13 kysymystä luomusta

 
 

a_13kysymystaluomusta.jpgMitä olet aina halunnut tietää luomusta, mutta et ole koskaan tullut kysyneeksi?

Kokosimme yhteen 13 yleisintä luonnonmukaisesti tuotettuihin elintarvikkeisiin liittyvää kinkkistä kysymystä. Uteluihimme asiantuntijana vastasivat luomukonsultit Päivi Rönni ja Marjo-Riitta Kottila.

Mistä tunnistan luomutuotteen? Mistä tiedän, että luomutuote on kotimainen?

Luomun tunnistaa jo usein jo tuotteen nimestä, sillä sanoja luomu ja luonnonmukaisesti tuotettu ei saa käyttää minkään muun kuin luomutuotteen yhteydessä. Vuoden 2010 heinäkuun alusta lähtien EU:n luomumerkki, ns. Lehtimerkki tuli pakolliseksi. Se ei kuitenkaan vielä näy kaikissa pakkauksissa, sillä vanhojen merkintöjen mukaisia pakkauksia saa käyttää 20.6.2012 asti.

Monissa pakkaukissa on vapaaehtoinen vihreä Aurinkomerkki. Se kertoo, että tuotteen luonnonmukaisuutta valvoo suomalainen viranomainen. Lisäksi luomutuotteesta voi löytyä useita muita erilaisia kansallisia tai yksityisiä luomumerkkejä, kuten Luomuliiton Leppäkerttu -merkki tai ruotsalainen Krav-merkki.

EU:n Lehtimerkin yhteydessä mainitaan aina myös, missä luomutuotteen maatalousperäiset raaka-aineet on tuotettu., esimerkiksi tuotettu Suomessa. Kotimaisuudesta kertoo Hyvää Suomesta -joutsenmerkki, Kotimaisten Kasvisten Sirkkalehti -merkki sekä Leppäkerttu-merkki.

a_13luomustalogot.jpg

Miksi luomuleipä on suurin piirtein samanhintaista kuin tavallinen leipä, mutta esimerkiksi jogurtti paljon kalliimpaa kuin normaali?

Luomutuotteen hintaan vaikuttavat mm. raaka-aineen hinta, tuotanto-, keräily- ja varastointikustannukset sekä tuotteiden tarjonta. Luomumaidon tuotantokustannuksia lisäävät sekä luomurehun tuotanto että navetan ja eläinten hoidon aiheuttamat kustannukset. Maidon jalostamisessa jogurtiksi vaaditaan mm. enemmän tuotekehitystä ja prosessointia kuin luomuleivän valmistuksessa. Lisäksi luomumaidon a_13luomustalogot3.jpgkeräilykustannukset ovat luomuviljaa suuremmat.

Miksi luomutuotteita ei ole saatavilla kaikissa tuoteryhmissä?

Luomutuotanto ei jakaudu tasaisesti ei tuoteryhmille. Suomessa tuotetaan eniten luomuviljaa, -maitoa ja -kasviksia. a_13luomustalogot2.jpg 

Luomulihantuotanto, erityisesti sianlihan tuotanto, on vähäisempää eikä siipikarjan lihaa tuoteta Suomessa lainkaan. Laajin valikoima löytyy viljatuotteista. Perunaa, porkkanaa ja sipulia saa luomuna läpi vuoden. Kananmunia ja maitotuotteita on myös hyvin saatavilla. Luomulihatuotteita, kuten luomulihaleikkeleitä ja luomujauhelihaa, löytyy hyvin varustetuista päivittäistavarakaupoista ja luomuun erikoistuneista kaupoista.



Miksi luomuhedelmät ja -vihannekset ovat usein laadultaan huonompia kuin tavalliset?

Luomuhedelmissä ja -vihanneksissa ei saa käyttää mitään säilyvyyttä parantavia aineita. Lisäksi tuotteiden kiertonopeus ei välttämättä ole kaupassa paras mahdollinen, mikä valitettavasti aiheuttaa laadun heikkenemistä ja tuotteiden pilaantumista.

a_13luomustamuna.jpgMitä eroa on luomukananmunalla ja vapaan kanan munalla?

Ns. vapaan kanan munat tuotetaan kanaloissa, joissa kanat voivat liikkua vapaasti, kuopia jaloillaan, kylpeä hiekassa ja munia pesiin. Vapaan kanan munissa on leimanumero 2. Vapaan kanan munia kutsutaan usein myös lattiamuniksi. Luomumunat tuotetaan samanlaisissa kanaloissa kuin vapaan kanan munat, mutta luomukanaloissa kanoilla on lisäksi mahdollisuus ulkoiluun ja kanat syövät pelkästään luomurehua. Myös tilavaatimus on luomukanoilla suurempi kuin lattiakanoilla. Luomumunien tunnistenumero on 0.

Voiko Suomessa elää periaatteessa pelkällä luomulla, onko tuotteita saatavilla riittävästi?

Periaatteessa lähes täysin luomutuotteisiin perustuva ruokavalio on tämän päivän Suomessa jo mahdollinen, tosin se vaatii kuluttajalta ylimääräistä työtä tuotteiden hankkimiseksi. Kauppojen luomuvalikoimat ovat kuitenkin monipuolistuneet ja useimmista tuoteryhmistä löytyy ainakin yksi luomuvaihtoehto. Saatavuus ja valikoima paranevat sitä mukaan, kun kuluttajat osaavat vaatia ja kysyä kaupalta lisää vaihtoehtoja.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet että kuluttajat tuntevat tutunkin myymälän luomuvalikoiman melko huonosti. Kannattaa siis aina kysymällä tarkistaa, löytyisikö kaupasta muitakin luomutuotteita kuin ne, joita on jo tottunut käyttämään.

Miksi ostaisin kalliimpia luomuvihanneksia, koska normaalisti tuotetut kotimaiset vihannekset ovat ihan saman makuisia?

Luomutuotteen valinta on aina jokaisen oma henkilökohtainen päätös. Jollekin luomutuote maistuu aina paremmalta, toinen ei huomaa makueroja, mutta haluaa ostaa tuotteen sen  

puhtauden, eläinten hyvinvoinnin tai ympäristöystävällisyyden takia. Joku voi valita luomun pelkästään siksi, että haluaa ostopäätöksellään tukea luomutuotannon laajenemista.



a_13luomustapaprika.jpgMiksi luomuvihannekset ja hedelmät ovat usein niin raskaasti pakattuja?

Luomutuotteiden valvonta edellyttää aina erillään pitoa ja mm. sekaantumisvaaran vuoksi sellaiset tuotteet, jotka muuten on totuttu ostamaan kaupasta irrallaan, pakataan muoviin. Kauppa on viimeaikoina kiinnittänyt kuitenkin huomiota kierrätettävyyteen ja materiaalien määrään. Sitä mukaan, kun luomuvihannesten ja -hedelmien menekki kasvaa, myös tuotteiden irtomyynti lisääntyy.

Onko luomumaitoa tuottava lehmä onnellisempi kuin tavallinen ammu?

Aika vaikea kysymys, koska lehmältä itseltään on asiaan vaikea saada vastausta. Eläinten hyvinvointi, terveys ja mahdollisimman lajinmukaiset elinolosuhteet ovat luomutuotannossa kuitenkin keskeisiä päämääriä, joiden pohjalta luomutuotannon säädökset on laadittu. Luomulehmät pääsevät ulkoilemaan myös talvella, ja vasikat voivat viettää ensimmäiset elinpäivänsä yhdessä emänsä kanssa. Säädökset takaavat kaikille luomulehmille onnellisen elämän eväät.

Kannattaako ostaa ulkomailta tuotua luomua, kun voi valita lähellä tuotetun kotimaisen vastaavan tuotteen?

Yhteiskuntavastuun näkökulmasta kannattaa valita mahdollisimman lähellä tuotettu luomutuote. Silloin tukee parhaiten oman alueensa taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista, siksi on jokaisen omantunnon kysymys haluaako ostaa ulkomailla tuotetun luomutuotteen vai kotimaassa tuotetun tavanomaisen.

Elänkö terveemmin, jos valitsen luomutuotteita? Onko aiheesta tehty tutkimuksia?

Luomutuotteen vaikutuksista terveyteen on vielä vähän luotettavaa kliinistä tutkimustietoa. Sen sijaan tiedetään, että eräissä luomutuotteissa esim. vitamiinipitoisuudet ja flavonoidien määrät ovat suurempia kuin tavanomaisissa vastaavissa.  Lisäksi on viitteitä siitä, että luomumaito sisältää tavanomaista maitoa enemmän terveydelle edullisia rasvahappoja Tulokset vaihtelevat kuitenkin tuotteittain, lajikkeittain ja vuosittain mm. sääolosuhteiden mukaan. Lisäksi tiedetään, että luomutuotteita suosimalla välttyy ylimääräisten lisäaineiden käytöltä.

Nykyään puhutaan paljon kemikaaleista. Altistunko vähemmän kemikaaleille ja muille haitallisille aineille, jos käytän mahdollisimman paljon luomutuotteita?

Kemikaaleja käytetään laajasti monilla eri aloilla ja niitä löytyy kaikkialta ilmasta, maaperästä ja vesistä. Kemikaalien ongelmana on myös niiden pitkä säilyvyysaika. Jo kauan sitten käyttökieltoon asetettuja kemikaaleja löytyy elinympäristöstämme kymmenienkin vuosien jälkeen. Kemikaaleilta on mahdotonta välttyä kokonaan, mutta esim. WWF suosittelee vähentämään kemikaalialtistusta erilaisilla keinoilla, joista mm. luomutuotteiden suosiminen ruokavalinnoissa mainitaan yhtenä vaihtoehtona. Lisäksi luomun voidaan katsoa vähentävän kemikaalirasitusta, koska luomuviljelyssä ei käytetä kemiallisia lannoitteita eikä kasvinsuojeluaineita ja elintarvikkeiden valmistuksessa sallitaan vain murto-osa (noin 10 %) tavanomaisessa elintarvikkeissa sallituista lisä- ja apuaineista. Lisätietoja aiheesta löytyy WWF:n sivuilta.

Lue lisää luomusta:

www.luomuliitto.fi

www.luomu.fi

Kuinka voin luottaa, että luomutuote todella on tuotettu valvotusti ja ilman torjunta-aineita?

Luomutuotteen tuotantoa ja valmistusta valvotaan vuosittaisilla tarkastuksilla. Ennen toiminnan aloittamista suoritetaan alkutarkastus ja sen jälkeen maatiloja ja luomuelintarvikkeita valmistavia, pakkaavia ja maahan tuovia sekä luomutuotteita kerääviä yrityksiä valvotaan vuosittaisin tarkastuskäynnein. Valvonta takaa, että luonnonmukaisen tuotannon tiukkoja sääntöjä noudatetaan jokaisessa vaiheessa ja että tuotteen jäljitettävyys on mahdollista.



 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "13 kysymystä luomusta."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi