Sähkö- ja elektroniikkaromua (SER) voi viedä maksutta lukuisiin vastaanottopisteisiin. Esimerkiksi korjauskelvottomaksi hajonneen television, tietokoneen tai mikroaaltouunin voi kierrättää ilmaiseksi.
Tilastokeskuksen mukaan sähkö- ja elektroniikkaromua on kerätty viime vuosina noin 9–10 kiloa suomalaista kohti. Kaikki SE-romu ei päädy keräykseen ja tilastoihin, joten romun kokonaismäärä on jonkin verran suurempi.
Monet laitteista sisältävät haitallisia aineita. Tällaisia koneita ovat muun muassa televisiot, monitorit, kylmälaitteet, monet tieto- ja teletekniset laitteet sekä kiinteällä akulla varustetut elektroniikkalaitteet. Myrkyllisyys on yksi tärkeä syy sille, että laitteet kannattaa kuljettaa asianmukaiseen kierrätykseen.
Suuret kodinkoneet muodostavat massaltaan noin puolet Suomessa kerätystä romusta. Ne ovat metalliteollisuuden haluttua raaka-ainetta metallipitoisuutensa ja vähäisten esikäsittelyvaatimustensa vuoksi sekä Suomessa että muualla Euroopassa.
Sähkö- ja elektroniikkaromua eli SE-romua
ovat käytöstä poistetut
- suuret ja pienet kodinkoneet kuten jääkaapit, pakastimet, pesukoneet, sähköliedet, mikroaaltouunit, pölynimurit, kahvinkeittimet, silitysraudat, leivänpaahtimet
- tieto- ja teletekniset laitteet kuten tietokoneet, sylimikrot, tulostimet, kopiokoneet, laskimet, puhelimet
- kuluttajaelektroniikan laitteet kuten radiot, televisiot, videokamerat ja -nauhurit, äänentoistolaitteet
- valaistuslaitteet ja loisteputket
- sähkö- ja elektroniikkatyökalut, kuten porat, sahat, ompelukoneet, hitsauslaitteet
- lelut, vapaa-ajan- ja urheiluvälineet kuten sähköjunat, kilpa-autoradat, videopelit, sähkö- ja elektroniikkakomponentteja sisältävät urheiluvälineet
- tarkkailu- ja valvontalaitteet kuten paloilmaisimet, lämmityksen säätölaitteet, termostaatit.
Maksullisia noutopalveluita
Vuonna 2005 voimaan tulleen asetuksen henki on, että SER-keräyspiste olisi kohtuullisen matkan päässä kaikista kotitalouksista. Keräyspisteitä ei kuitenkaan ole parin kilometrin etäisyydellä edes suurimmissa kaupungeissa. Sekajätteisiin päätyy siksi liian usein sinne kuulumatonta sähkö- ja elektroniikkaromua: pienloistelamppuja, pieniä kodinkoneita ja elektroniikkaa sekä leluja.
Monet kodinkoneita myyvät liikkeet voivat kotiinkuljetuksen yhteydessä viedä vanhan laitteen pois. Tätä kannattaa tiedustella myyjältä.
Kotitalouden tai pienen toimiston käytetyille sähkö- ja elektroniikkalaitteille (tietokoneet, tulostimet, tukiasemat, kännykät, pienakut ja paristot jne.) voi tilata noudon 4H-liiton care4nature-noutopalvelusta http://www.care4nature.fi/. 4H-nuori hakee käytetyt laitteet ja liitto varmistaa, että ne päätyvät asianmukaiseen käsittelyyn. Asiakkaalta veloitetaan palveluhinnaston mukainen maksu.
Noutopalvelua tarjotaan tietotekniikkalaitteiden osalta valtakunnallisesti. Muiden laitteiden osalta palvelun saatavuus voi vaihdella alueittain.
Lähintä sähkö- ja elektroniikkaromua vastaanottavaa jätepistettä voi hakea Kierrätys.info -sivuilta. Lisäksi esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kiertävät keväisin Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) autot, joihin voi palauttaa sähkö- ja elektroniikkaromua.
Energiansäästölamppujen palautus muuttuu
Lainsäädäntö ja vastuut SE-romun vastaanotosta ovat nyt muuttumassa, kertoo ympäristöasiantuntija Kimmo Nekkula SOK:sta.
“Uuden jätelain pohjalta annettavia asetuksista valmistellaan parhaillaan, ja sen myötä kauppoihin on tulossa velvollisuus ottaa vastaan esimerkiksi energiansäästölamppuja.”
Kauppojen yhteydessä on usein erilaisia jätteen palautuspisteitä. Tulevaisuudessa tätä ns. Ekopiste-mallia mahdollisesti laajennetaan, jolloin myös SE-romua voisi palauttaa nykyistä useampiin paikkoihin. Ekopisteverkostoa kehitetään myös valtakunnallisesti nykyistä yhtenäisemmäksi ja asiakkaan kannalta toimivammaksi.
“Nyt on keskusteltu erityisesti energiansäästölampuista. Nähtäväksi jää, miten laajasti muutokset koskettavat muuta SE-romua”, Nekkula toteaa.
Asiakaspalvelumielessä jotkin S-ryhmän toimipisteet ovat jo aiemmin ottaneet vastaan esimerkiksi loisteputkia, vaikka se ei ole ollut kaupan lakisääteinen velvollisuus.
Kaupalla on voimassa olevan lainsäädännön mukaan tiedonantovelvollisuus. Sähkö- ja elektroniikkatuotteita myyvät S-ryhmän toimipaikat opastavat kuluttajia siitä, minne käytöstä poistetut laitteet voi toimittaa maksutta omalla paikkakunnalla ja missä sijaitsevat myymälää lähinnä olevat keräyspisteet.
Lainsäädännön muutokset liittyvät lisäksi kuluttajapakkausten kierrätyksen ja keräämisen tehostamiseen, Kimmo Nekkula sanoo.
”Ekopisteitä kehitetään myös tätä muutosta silmällä pitäen”.
Lähteitä ja lisätietoja:
Kierrätys.info
SE-laitteiden tuottajavastuu - Elker.fi
Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20/2009: Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittely Suomessa (PDF)




