Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

30.4.2010

Tilapia vs. puna-ahven

Avainsanat ekologinen, vertailu, ruoka

 
 

Tilapia vs. puna-ahvenSekä tilapia että puna-ahven kuuluvat kaloihin, joita ei kuuluisi kovin usein lautaselle valita.

Puna-ahvenen kanta on heikentynyt voimakkaasti. Tilapian kohdalla ongelmia tuottavat erityisesti kalanviljelyn aiheuttamat haitat.

Tilapia-nimen alla myydään lähes sataa eri kirjoahvenien heimoon kuuuvaa kalalajia. Tilapioita viljellään Afrikassa, Aasiassa ja Kauko-idässä. Vuosituotannon perusteella tilapiat ovat maailmanlaajuisesti yksi tärkeimpia ruuantuotantoon käytettyjä kalaryhmiä.

Kalojen viljelyyn liittyy ongelmia. Viljelmillä käytetyt ravinteet saastuttavat vesistöjä, viljeltyjen kalojen sairaudet leviävät luonnonkaloihin ja karanneet kalat ahmivat luonnonkalojen kannat heikoiksi.

Kasvatettaessa tilapioiden on havaittu kääpiöityvän eli luonnossa usean kilon painoiset kalat muuttuvat selvästi kevyemmiksi: tiheissä kasvuoloissa kalat panostavat kasvun sijasta lisääntymiseen.

Tilapiat eivät ole uhanalaisia. Niiden suosio Suomessakin perustuu edulliseen hintaan.

WWF:n kalaoppaassa tilapia on saanut keltaisen värin eli sen syömistä kehotetaan miettimään. Näin on kaikkien kasvatettujen kalojen kohdalla, sillä kalankasvatuksessa kuluu rehuna enemmän kalaa kuin mitä kasvatus tuottaa. Kalanrehun alkuperän vastuullisuuteen ei kiinnitetä vielä riittävästi huomiota. 

Puna-ahvenen kannat ovat selvästi heikentyneet kalastuksen myötä. Myös kalastukseen käytettetty pohjatrooli vahingoittaa muita pohjaeläimiä.
Puna-ahven ei ole nimestään huolimatta sukua ahvenille. Se elää parvissa 30–900 metrin syvyydessä.

Puna-ahven ei ole virallisesti uhanalainen, mutta kalastus on kasvanut voimakkaasti 2000-luvulla. WWF ei suosittele puna-ahvenen käyttöä.

Usein kaukaa tulevat kalat, kuten puna-ahven ja tilapia, kuljetetaan pitkiä matkoja. Ne eivät siis enää ole samalla tavalla tuoretta kuin eilen pyydetty suomalainen kala.

Suuri osa kaukaisista kaloista matkaa Suomeen yksittäin pakastettuina fileinä. Ne käytetään suurelta osin ravintoloissa ja muussa suurtalouskäyttössä.

Mahdollinen kalojen pakastus kuljetusta ja säilytystä varten kuluttaa merkittävästi energiaa.

Tilapia

+ tilapioiden kanta kestävällä tasolla
+ edullinen

- kasvatus aiheuttaa paljon ekologisia ongelmia
- kalat kulkevat pitkän matkan Suomeen

Puna-ahven

+ varsin edullinen esim. pakastettuna

- kanta voimakkaasti heikentynyt
- kalastus vahingoittaa meren pohjaeläimiä
- pitkät kuljetusmatkat Suomeen
- kalan pakastus kuljetukseen ja säilytykseen kuluttaa paljon energiaa

Lisätietoja ja lähteitä

 

Kuinka hyödyllinen tämä ekomatsi on sinulle?

Arvosteluja: 6
 
 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Tilapia vs. puna-ahven."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi