Siiderin ja long drink -juoman eli tutummin lonkeron ekologiset jalanjäljet ovat samaa kokoluokkaa.
Siiderin ja lonkeron valmistusprosessi ja raaka-aineet ovat samankaltaiset. Tämän vuoksi myös niiden ympäristövaikutukset ovat samaa luokkaa.
Siiderin ja lonkeron hiilijalanjäljestä ei ole suomalaistutkimuksia. Valmistajien arvioiden mukaan ero tuotteiden välillä todennäköisesti jäisi vähäiseksi. Molempien valmistuksessa kuluu oletettavasti suunnilleen yhtä paljon energiaa.
Raaka-aineet ovat kasviperäisiä, jonka vuoksi ekologinen rasite ei nouse mittavaksi.
Oleellinen osa on vesi.
Vettä kuluu myös valmistusprosessissa. Esimerkiksi Hartwall kertoo, että heidän kaikkien juomiensa valmistuksessa kuluu keskimäärin noin neljä litraa vettä yhtä valmista juomalitraa kohden.
Molempien juomien kohdalla ekologista rasitetta syntyy myös esimerkiksi kuljetuksista.
Kuluttaja voi vaikuttaa juomien ympäristövaikutuksiin valitsemalla kierrätettävän lasi- tai muovipullon. Vain yhden kerran käytettäviä ja sen jälkeen murskattavia pakkauksia, kuten tölkkejä ja ohutmuovipulloja, kannattaa välttää.
Siideri ja lonkero
+ useita erilaisia maku- ja pakkausvaihtoehtoja
+ kasvisperäisen raaka-aineet
+ useita kotimaisia juomavalmistajia
- valmistus ja kuljetus kuluttavat vettä ja energiaa
- erityisen huonoja pakkausvaihtoehtoja ovat tölkit ja ohutmuoviset pullot, joita ei täytetä uudelleen
Lisätietoja ja lähteitä:
Luontoliiton Pullopoliisi-kampanja




