Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

23.6.2009

Mansikka vs. mustikka

 
 

a_mansikka_mustikka.jpgMarjojen ekologinen selkäreppu on kevyt. Kotimaisten mustikoiden ja mansikoiden erot tulevat lähinnä kuljetusmatkoista ja viljelymenetelmistä: mansikanviljelyssä käytetään mm. torjunta-aineita.

Metsämustikan kasvukausi ei kuluta luonnonvaroja, mutta käytössä ekologinen jalanjälki syntyy ihmisten liikkumisesta ja mustikan varastoinnista. Jos muutama mustikkalitra käydään poimimassa esimerkiksi parinkymmenen kilometrin päästä omalla autolla ajaen, synnyttää se mustikoille melkoisen hiilijalanjäljen. Tältä tietysti välttyy, kun hoitaa marjankeräysmatkan kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla.

Tietysti myös mansikat kannattaa hankkia mahdollisimman vähällä oman auton käytöllä. Mansikoiden viljelyssä käytetään lannotteita ja torjunta-aineita, kuten muussakin kasvintuotannossa. Niiden jäämiä kulkeutuu myös ihmisiin ja muuhun luontoon.

Luomumansikoista puuttuvat mm. homeen torjunta-aineet, mutta toki nekin vaativat oman viljelyalansa. Samat viljelyn näkökulmat liittyvät osittain myös esimerkiksi pensasmustikoihin.

Marjojen viljely kuluttaa silti niin vähän luonnonvaroja, että niitä kannattaa suosia ruokavaliossa. Tutkimuksissa havaitut viitteet marjojen terveysvaikutuksista kannustavat niiden monipuoliseen ja runsaaseen käyttöön.

Tuoreet marjat eivät vaadi kylmäsäilytystä. Sen sijaan marjojen pakastaminen vie osaltaan energiaa, samoin hilloksi keittäminen. Mutta tietysti kotimaiset marjat kannattaa hyödyntää tehokkaasti ja ostaa tai poimia niitä silloin, kun marjakausi on käynnissä. Kotimaisten marjojen ostaminen tukee myös paikallista viljelyä ja lähiruoka-ajattelua.

Mansikka

+ kotimaisia marjoja saatavilla sekä kesällä tuoreena että talvella pakasteena
+ viljely aiheuttaa suhteellisen vähäiset ekologiset rasitteet
+ myynnissä on jonkin verran myös luomumansikoita
+ terveellistä syötävää
+ kotimaisten mansikoiden käyttö tukee suomalaista lähiruokaa ja marjanviljelyä

- normaalissa viljelyssä käytetään mm. torjunta-aineita esimerkiksi yleisen mansikkahomeen estämiseksi
- ulkomaalaisten marjojen viljelyolosuhteista vaikea saada tietoa
- mahdollinen marjojen kuljetus omalla autolla tuottaa hiilidioksidipäästöjä

Mustikka

+ metsien mustikat kasvavat luonnonvaraisesti
+ itse kerättynä edullisia ja taatusti kotimaisia
+ terveellisiä: marjojen terveysvaikutuksia tutkitaan paljon ja esimerkiksi mustikoilla on havaittu useita myönteisiä vaikutuksia
+ tuoreena käytettyinä säilöntä ei kuluta luonnonvaroja

- autolla suoritettu keräysmatka kasvattaa hiilijalanjälkeä
- viljellyt mustikat kuluttavat hieman enemmän luonnonvaroja

 

Lähteet ja lisätietoja: 

Evira: Torjunta-ainejäämät
Kauppinen, Tommi: Elintarvikkeiden materiaalipanosten ja ravintoarvojen tehokkuusanalyysi
Metla: Metsiemme marjat ja sienet
MTT: Miten syödä ympäristöä säästäen?
Sitra: Yhteenveto tieteellisestä näytöstä koskien mustikan, karpalon ja puolukan ravitsemus- ja terveysvaikutuksia
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Mansikan ravintoarvot
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Mustikan ravintoarvot

 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Mansikka vs. mustikka."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi