Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

22.9.2011

Kulta vs. hopea

Avainsanat vertailu, ekologinen

 
 

Kulta on yksi maailman ympäristöä kuluttavimmista materiaaleista.Kulta tulee kalliiksi paitsi kukkarolle myös ympäristölle. Se on yksi maailman kuluttavimmista materiaaleista. Yhden kultakorun aiheuttamalla luonnonvarojen kulutuksen määrällä tehtäisiin jopa yli 70 samankokoista hopeakorua.

Tavaroiden ekotehokkuuslaskelmissa viiden gramman kultakoru kuluttaa vuodessa luonnonvaroja 54 kiloa. Hopeakorun vastaava kulutusluku jää alle kiloon.

Kultakoruja kannattaakin kierrättää. Vanhat sormukset, kalvosinnapit tai korvakorut voi sulattaa ja ammattitaitoinen seppä luo niistä vaikka uudet kihlasormukset. Sulatuksen ja uudelleen työstämisen vaikutukset ympäristölle ovat huomattavasti pienemmät kuin sen, että ostaa uuden kultakorun.

Suurin osa kultakoruista tehdään kierrätyskullasta. Kullan alkuperää voi tiedustella korun myyjältä. Muun muassa Afrikassa louhittavasta kullasta valtaosa käytetään muualla kuin koruissa, esimerkiksi elektroniikkateollisuudessa.

Jalometallien sekä jalokivien louhintaolosuhteet kehitysmaissa ovat saaneet osakseen paljon kritiikkiä. Työskentelyolosuhteet ovat ankeita ja jopa vaarallisia, ja louhintatyöt aiheuttavat paljon ongelmia sekä ympäristölle että ihmisille. Samat ongelmat koskettavat kullan ja hopean louhintaa. 

Kulta

+ kestävä materiaali
+ työstettävissä sulatuksen kautta uudelleen
+ arvostettu

- kuluttaa erittäin paljon luonnonvaroja
- kallis
- louhinta aiheuttaa eettisiä ja ekologisia ongelmia

Hopea

+ kuluttaa luonnonvaroja monikymmenkertaisesti vähemmän kuin kulta
+ kultaa halvempi

- kaivostoiminta aiheuttaa ongelmia niin luonnolle kuin ihmisille erityisesti kehitysmaissa


Lähteitä ja lisätietoja:

TavaraMIPS – Kodin tavaroiden luonnonvarojen kulutuksen arviointi (PDF)

Ovaskainen, Saku:  Korjaamisen ekotehokkuuden tarkastelu MIPS-indikaattorilla

No Dirty Gold

Kullan hinnannousu kiihdyttää hakkuita Amazonilla (HS.fi 23.4.2011)

Kuinka hyödyllinen tämä ekomatsi on sinulle?

Arvosteluja: 0
 
 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Kulta vs. hopea."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi