Erityisesti kesämökille sopiva kuiva- tai kompostikäymälä säästää vettä, vähentää vesistöjen kuormitusta ja tulee myös edullisemmaksi kuin vesivessa.
Nykyaikaisen kuivakäymälän perustaminen on edullista, käyttökustannukset ovat varsin pienet, se säästää vettä ja suojelee vesistöjä.
Jätevesien ravinteet (fosfori ja typpi) ovat enimmäkseen peräisin käymäläjätteestä, ja kuivakäymälän avulla niitä voidaan selvästi vähentää. Lisäksi ravinteet voi kompostoida ja ottaa hyötykäyttöön lannoitteena.
Komposti- tai muu kuivakäymälä soveltuu erityisen hyvin vapaa-ajan asuntoihin, joita ei ole viemäröity eikä sähköistetty.
Toki se käy myös tavallisiin omakotitaloihin erityisesti haja-asutusalueella, jossa kompostoitunut multa voidaan hyödyntää. Käyttöönottoon kannustaa myös uusi hajajätevesiasetus: jätevesien käsittely on huomattavasti yksinkertaisempaa ja edullisempaa, jos käytössä vesivessan sijaan kuivakäymälä. Valitsemalla kuivakäymälän talonomistaja säästyy yleensä jätevesijärjestelmänsä mittavalta ja kalliilta uusimiselta.
Kompostoivien kuivakäymälöiden hinnoissa on suuria eroja. Kuluttajaviraston kesän 2011 vertailussa mukana olleiden tuotteiden hinnat olivat 195–1690 euroa. Hintaan vaikuttavat muun muassa käymälän tyyppi ja rakenne sekä säiliöiden tilavuus. Myös käytön ja huollon helppous sekä toimivuus erilaisissa käyttöolosuhteissa voivat nostaa hintaa.
Kuivakäymälä
+ edullinen hankintahinta
+ edulliset käyttökustannukset
+ säästää vettä
+ vähentää vesistöjen ravinnekuormitusta
+ kompostoitunut jäte voidaan hyödyntää luonnollisena lannoitteena
+ sopii hyvin kiinteistöihin, joissa ei ole viemäröintiä ja sähköistystä
- vaatii kompostointimahdollisuuden, jonka järjestäminen esim. tiiviillä omakotialueella tai rivitalossa voi olla hankalaa
- vanhaan rakennukseen tehtäessä vaatii muutostöitä.
Vesivessa
+ tuttu
+ viemäröidyissä kiinteistöissä vaivaton ratkaisu
- kuluttaa paljon vettä
- tuottaa jätevesipäästöjä
- vaatii viemäröinnin
- tulee käyttökustannuksiltaan kalliiksi.
Lähteitä ja lisätietoja:
Kuluttajavirasto: Kompostoivien kuivakäymälöiden hintavertailu
Kuningaskuluttaja: Kuivakäymälällä isot säästöt
Valonia: Kuivakäymälällä ravinteet talteen
Ympäristö.fi: Kuivakäymälä vähentää jätevesien puhdistustarvetta





Kommentit (2)
Ilmoita asiaton kommentti wc kokemuksia - 16.08.2011 23:21
Kuivakäymälä on hankala.
Kuinka kuivakäymälän jälkeen tehdään alapesu? Mennäänkö erikseen peseytymään ja huuhdellaan roippeet harmaan veden viemäriin?
Kuivakäymälä tai erotteleva käymälä tuottaa paljon suotovesiä. Nestemäiset ulosteet (virtsa) eivät imeydy mihinkään vaan kerätään suotovesiastiaan. Suotovettä syntyy yllättävän paljon ja mihin se on tarkoitus kaataa? Suosituksissa se laimennetaan vedellä ja käytetään puutarhan lannoitteeksi tai nurmikonkastetuun. Kuka haluaa kävellä paljain jaloin tällöin nurmikolla. Puutarhan kastelussa ulosteperäiset viirukset ym. siirtyvät syötäviin kasveihin. Eli kaadetaanko suotovedet vain maahan vai harmaan veden viemäriin? Tällöin asiassa ei ole mitään järkeä.
Kuivakäymälän kuivike pölyää ja sotkee muutoinkin wc-tilaa. Käymälän tyhjentäminen on hankalaa ulosteiden ja jätteiden siirtelyä kompostiin.
Käikkein järkevintä on hoitaa kaikki jätevedet keskitetysti tai kiinteistokohtaisella järjestelmällä. Suomesta ei myöskään vesi lopu. Päinvastoin järjetön säästämisvimma laskee juomaveden virtausmäärät niin alhaisiksi, että lisäjuoksutusta tarvitaan veden laadun pitämiseksi hyvänä.
Se joka väittää kuivakäymälan olevan miellyttävä käytössä ei tiedä mistä puhuu. Itse olen kuivakäymäläm kanssa elänyt muutaman vuoden ja tiedän siinä olevan hyvin vähän myönteisiä puolia.
Ilmoita asiaton kommentti Atro Niiniluoto - 12.08.2011 13:43
Kesäpaikassamme on ollut kompostikäymälä jo muutaman vuoden. Se on yhtä helppo tyhjentää kuin puucee. Tyhjennyksen teemme itse, koska mökkitalkkarimme ei siihen pysty.