Talvella kannattaa valita salaattiin ennemmin retiisi kuin kirsikkatomaatti. Kesällä pienet tomaatit, kuten myös retiisit, kasvavat varsin ilmastoystävällisesti Suomessakin.
Retiisit tuodaan talvella ulkomailta, esimerkiksi Hollannista, jossa ne kasvavat katetuissa 10–20 asteisissa kasvitunneleissa. Tunnelit ovat ekologisempi kasvatusvaihtoehto kuin kasvihuoneet, eikä alhaisessa viljelylämpötilassa tarvita esimerkiksi tuhoeläinruiskutuksia samaan tapaan kuin tomaattien kasvihuonekasvatuksessa.
Kesällä retiisit kasvavat Suomessakin avomaalla, joka on ilmastoystävällinen viljelytapa. Nuorista retiiseistä voi käyttää myös naatit esimeriksi salaateissa.
Kirsikkatomaatit vaativat talvella Suomessa voimakkaasti lämmitetyt ja valaistut kasvihuoneet. Jos kasvihuonekasvatuksessa käytetään energianlähteenä fossiilisia polttoaineita, niin kirsikkatomaattien hiilijalanjälki kasvaa suureksi. Kasvihuoneiden kehitys erityisesti luomutomaattien kohdalla kulkee kohti yhä suurempaa bioenergian käyttöä.
Ulkomailta tuoduissa kirsikkatomaateissa on tavallisten tomaattien viljelystä tuttuja eettis-ekologisia ongelmia. Myös tomaattien maku kärsii mm. siitä, että ne poimitaan raakoina.
Yhden kirsikkatomaattipensaan tuottama sato jää kilomäärältään alhaisemmaksi kuin tavallisen tomaatin. Näin siis kirsikkatomaattien kasvatus vaatii enemmän myös pinta-alaa.
Kesällä kirsikkatomaatit kasvavat Suomessakin ilman mittavaa lisävalon ja -lämmön tarvetta. Lisäksi maku on silloin parhaimmillaan.
Retiisi
+ kasvatus varsin ekologista: kesäaikaan avomaalla, talvella Hollannissa matalissa, katetuissa kasvitunneleissa
+ kesäaikaan myös suomalaisia retiisejä tarjolla
+ ei tarvitse suuria määriä kasvinsuojeluaineita
+ nuorista retiiseistä voi hyödyntää myös naatit
- vaatii viileäsäilytyksen
- talvella tuodaan ulkomailta
Kirsikkatomaatti
+ kesäaikaan viljely varsin ekologista ja tomaatit maistuvimmillaan
+ kasvihuoneviljelyn hiilijalanjälki pienenee, jos käytetään uusiutuvia energianlähteitä
+ säilyvät kotona huoneenlämmössä
- kirsikkatomaattien sato/viljelyneliö varsin pieni
- tavanomaisessa viljelyssä käytetään paljon kasvinsuojeluaineita
- kasvihuoneviljely etenkin Suomessa talviaikaan kuluttaa paljon energiaa
- ulkomaalaisten tomaattien viljelyssä havaittu myös eettisiä ongelmia
Lisätietoja ja lähteitä:
Kuluttaja: Tuontitomaatteja halpatyövoimalla (6/2006)
Ruokatieto: Luomutomaatti kasvaa Suomessa ekologisesti kestävästi
Tiede-lehti (3/2009): Lähiruoka ei palloa pelasta
Kuinka hyödyllinen tämä ekomatsi on sinulle?





Kommentit (0)