Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

17.2.2011

S-ryhmä loi 1500 uutta työpaikkaa

 
 

ai_tulos_244x169.jpgS-ryhmän osuuskaupat synnyttivät vuonna 2010 yli 1500 uutta työpaikkaa eri puolille Suomea, vaikka ryhmän investoinnit putosivat hieman edellisestä vuodesta. 

S-ryhmässä työskenteli vuoden 2010 lopussa noin 39 600 henkeä, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 38 000. 

SOK:n ja osuuskauppojen yhteenlaskettu tulos ennen satunnaisia eriä kasvoi maltillisesti ja oli nyt 296 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2009 oli 268 miljoonaa euroa. Alueosuuskauppojen osuus tästä oli 263 miljoonaa euroa.

 SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä arvioi ryhmän kasvattaneen hieman markkinaosuuttaan päivittäistavarakaupassa. Suunta on kääntynyt parempaan auto- ja autotarvikekaupassa ja myös maatalouskaupan myynnissä näkyi piristymistä loppuvuonna.

Ryhmän toimipaikkojen määrä nousi viime vuonna 38:lla, ja nyt niitä on kaikkiaan 1 636. Näistä 1 614 on kotimaassa ja 22 Baltiassa tai Pietarissa. Investointien määrä oli 600 miljoonaa euroa, missä oli pudotusta edellisvuodesta 58 miljoonaa.

S-ryhmän osuuskauppojen jäsenten eli asiakasomistajien määrä nousi vuoden aikana yli sadallatuhannella ja kipusi yli 1,9 miljoonan rajan. Bonusta heille maksettiin viime vuonna yhteensä 333,1 miljoonaa euroa, siis noin 172 euroa asiakasomistajaa kohti.

Lue koko tiedote

 

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "S-ryhmä loi 1500 uutta työpaikkaa."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi