Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

5.4.2011

Fransmanni tukee nuorten tapakasvatusta

 
 

a_fransmanni.jpgPerheen yhteinen ruokailuhetki on hyvä paikka opettaa lapsille pöytätapoja ja panostaa ruokakulttuuriin. S-ryhmän Fransimanni-ketju on käynnistänyt yhdessä kumppanien ja koulujen kanssa Ruokalistalla hyvät tavat -kampanjan.

”Kampanjaan osallistuvat yritykset haluavat tukea kouluja ja perheitä nuorten tapakasvatuksessa. Perheiden kiireistä arkea emme voi muuttaa, mutta kannustamme pitämään ruokakulttuuria voimissaan siitä huolimatta. Toivomme, että kampanjan myötä yhä useampi nuori hallitsee pöytätavat ja nauttii yhteisistä ruokailuista. Tämä on meidän yhteiskuntavastuutamme”, sanoo Fransmannin brand manager Katja Malminen.

Kampanjan avulla halutaan korostaa yhteisten ruokailuhetkien merkitystä perheiden hyvinvoinnille. Pöytätapoja lähestytään innostavana haasteena, joka auttaa lasta nauttimaan ruokailutilanteista. Keväällä 2011 käynnistyvä kampanja tarjoaa työvälineitä sekä kodeille, kouluille että nuorille itselleen.

”Pöytätavat eivät ole etikettien noudattamista vaan peruskohteliaisuutta, jossa nautitaan yhdessä olosta toisia kunnioittaen. Ei tarvitse syödä hotkien hiljaisuudessa vaan voi aterioida ihan rauhassa samalla jutellen. Yhdessä syöminen on ruokakulttuuria parhaimmillaan, ja kasvattaa perheen yhteishenkeä", sanoo hankkeen kummiksi valittu kokki Sami Garam.

Kummiluokista lähettiläitä

Kampanjan tärkeänä osana on Fransmanni-ketjun yhteistyö ala-asteen 6-luokkalaisten kanssa. Kaikki 15 Fransmanni-ravintolaa valitsevat itselleen kummiluokan, jonka oppilaista tulee hyvien pöytätapojen lähettiläitä. Kummiluokka pääsee ruokailemaan Fransmanni-ravintolaan, jossa ravintolapäällikkö opastaa koululaisia ravintolaruokailussa. Ravintolapäällikkö ja hankekummi tulevat luennoimaan pöytätavoista myös koulun muille oppilaille ja tilaisuutta juhlistaa hieno lounas.

Fransmanni-ravintolat jakavat kampanjan aikana kaikille lapsiasiakkailleen kirjasen, jossa ruokakulttuuria esitellään iloisessa ja innostavassa hengessä. Kirjasessa on vastauksia etiketin kiperiin kysymyksiin, mutta myös paljon ideoita nuorten itsensä toteutettavaksi: reseptejä, servetin taitteluohjeita ja koristeluideoita.

Kampanjaan liittyvässä tapasankari.fi-blogissa julkaistaan tapa- ja ruokakulttuuriin liittyviä artikkeleja. Blogissa esitellään trendejä, pukeutumista, kattausta, ruokia ja muita nuoria kiinnostavia asioita. Blogissa julkaistaan lisäksi yhteistyöyritysten järjestämiä kilpailuja ja nuorten kirjoittamia artikkeleita.

Ruokalistalla hyvät tavat -kampanjan toteuttavat yhteistyössä Fransmanni-ravintolat, HK Ruokatalo, Nestlé, Hartwall, Duni ja kirjapaino Libris. Hankkeen kummina toimii kokki Sami Garam, ja hankkeen asiantuntijana Tapaseura ry. Kampanjan toteuttavat tahot kiittävät Opetushallituksen Marjaana Mannista kommenteista.

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Fransmanni tukee nuorten tapakasvatusta."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi