Yhteishyvä 5/12
 

Torstai, 24.5.2012  |  Onnea: Tuukka, Touko

 

30.8.2011

Asiakkaiden korkea tunnustus

 
 

a_sokoshotel_viru.jpgVaikutusvaltainen turismi-sivusto Tripadvisor on myöntänyt Sokos Hotel Virulle todistuksen “Certificate of Excellence” eli todistus erinomaisuudesta tai huippuosaamisesta! 

Tripadvisor myöntää todistuksen tapauksessa, mikäli asiakkaiden antamat arviot ylittävät vuoden aikana erinomaisuuden vaatiman tason. Asiakkaiden palautteiden sisältöön ei hotelli itse pysty vaikuttamaan muuten kuin hyvällä työllään.  ”Olemme asiakkaillemme vilpittömän kiitollisia luottamuksesta ja ystävällisestä palautteesta,” sanoi Sokos Hotel Virun toimitusjohtaja Anu Soosaar. ”Sellainen tunnustus on rohkaiseva viesti, että panostaminen asiakaspalvelun laatuun ja tilojen jatkuva uudistaminen ovat oikea kehityssuunta. Seuraamme kaikenlaista palautetta hyvin tarkasti ja näin ollen voimme kääntää tunnustuksen takaisin asiakkaillemme – todistus erinomaisuudesta on ennen kaikkea tunnustus hyville asiakkaillemme, joista olemme ylpeitä!”

Palautteissa nostettiin esille hyvää ja ystävällistä palvelua, henkilökunnan kielitaitoa, erinomaista näköalaa Tallinnaan, sijaintia ja paljon eri yksityiskohtia, joista lopullinen arvio muodostui.

Hotellin myyntijohtajan Evelin Orgin sanoi, että suomalaisten toistuvais-asiakkaiden palautteen mukaan tärkeimpänä Viruun tulon syynä on mainittu hyvää palvelua ja hyvin suunniteltua tuotevalikoimaa.

Sokos Hotel Virun heinäkuun käyttöaste oli ennätykselliset 97,3%. Se tarkoittaa, että suuremman osan kuusta hotellihuoneet olivat loppuun myytyjä. Myös elokuun käyttöaste ylitti 90% rajan.

AS Sokotel on SOK konsernin tytäryhtiö, joka edustaa Sokos Hotel Virun tavaramerkkiä. Hotellissa on 516 hotellihuonetta, Tallinnan suurin nykyaikainen kokouskeskus, suuri ravintolamaailma, kauneuskeskus, Viron ensimmäinen hotellimuseo ja saunamaailma. Sokos Hotel Viru on Viron suurin hotelli, joka pystyy majoittamaan samalla yli 1000 ihmistä. Sokos Hotel Virun lisäksi Sokos-ketjulla on kolme hotellia Venäjällä ja 53 hotellia Suomessa. Tämän vuoden toukokuussa Viru hotellilla täyttyi 39. toimintavuosi.

sokoshotels.fi

 
Kerro kaverille

Kerro kaverille

Tahdot kertoa ystävällesi sivusta "Asiakkaiden korkea tunnustus."

Ystäväsi sähköpostiosoite

Oma sähköpostiosoitteesi

Viestisi