Yhteishyvä.fi:n työhyvinvointi-kyselyssä lähes 2 400 vastaajaa pohti työssä viihtymistä ja työpahoinvoinnin syitä ja oireita.
Yhteishyvä.fi:n kyselyssä pyydettiin arvioimaan, millaiset asiat ovat tärkeitä työhyvinvoinnin kannalta ja onko työnantaja panostanut tarpeeksi työssä viihtymiseen. Vastaajat saivat myös kertoa omista työssäjaksamis-keinoistaan ja mahdollisesta työpahoinvoinnistaan.
Tärkeimmät asiat työhyvinvoinnin kannalta ovat
hyvä henki työpaikalla (85 % vastaajista)
työtehtävien mielekkyys (70 %)
kivat työkaverit (52 %)
motivoiva ja kannustava esimies (49 %)
työn ja vapaa-ajan tasapaino (42 %).
Työn tuoma asema, hyvät edut ja korkea palkka eivät olleet vastaajien mielestä erityisen merkityksellisiä.
Työpaikan ilmapiiriin vaikuttaa jokainen työntekijä. Vastaajien suosimia keinoja ovat muun muassa muiden auttaminen, tasapuolinen kohtelu ja avoin keskustelu.
Omaa työssäjaksamista edistetään säännöllisellä liikunnalla, harrastuksilla ja pitämällä huolta, että työt jäävät töihin. Vastauksissa mainittiin myös muun muassa riittävä unensaanti, terveelliset ruokailutottumukset ja itsensä hemmottelu. Unilääkkeitä käyttävät tai terapeutilla käyvät vain harvat.
Vastaajista 69 prosenttia on kokenut joskus työssään työpahoinvointia, uupumista tai kärsimystä. 15 prosenttia on ollut sairauslomalla työyhteisöön liittyvien syiden takia.
Työpahoinvointi on johtunut
työpaikan huonosta ilmapiiristä (47 % vastaajista)
liian suuresta työtaakasta (45 %)
huonosta esimiessuhteesta (33 %)
työtä ei arvosteta (21 %)
työtehtävät eivät motivoi (19 %).
Yleisimmin työpahoinvointi näkyi vastaajilla stressinä, ahdistuksena, unettomuutena ja jatkuvana väsymyksenä. Muita tavallisia oireita olivat motivaation puute, masennus, vaikeus rentoutua sekä erilaiset fyysiset oireet, kuten päänsärky.
Vastaajia pyydettiin kuvailemaan tilanteita tai hetkiä, joissa työt ovat aiheuttaneet työpahoinvointia, uupumista tai ahdistusta.
Lähes puolet vastaajista on sitä mieltä, ettei työnantaja ole panostanut työhyvinvointiin riittävästi. Reilun kolmanneksen mielestä työnantaja on tehnyt osuutensa.
Reilu kolmannes vastaajista viihtyy työssään hyvin. Vain neljä prosenttia ei viihdy työssään lainkaan.
”…En suostu juoruiluun, selän takana puhumiseen tai esimiehen mollaamiseen. Otan esille asiat, jotka oikeasti askarruttavat tai haittaavat, mutta en valita turhasta enkä syyttele ketään.”
”Huomioin kaikki työpaikalla, kysyn kuulumiset ja olen tietoinen siitä miten muut voivat. Jos jollain on paha mieli, yritän piristää häntä. Aito välittäminen on paras keino edistää työhyvinvointia.”
”…Pienet kiitokset arjessa piristävät kaikkia. Toiselle ei tarvitse tehdä suurta palvelusta vaan pienet huomioimiset tai ohimennen auttaminen ovat niitä parhaimpia.”
”Edellinen työni oli henkisesti hyvin raskasta (hoitoalan työtä), enkä osannut irrota asiakkaiden ongelmista vapaa-ajallakaan. Töihin meneminen oli pakko, ei ilo.”
”Aamuisin ei kiinnostunut pätkääkään mennä töihin, vaikka ennen tykkäsin työstäni kovastikin. Työilmapiiri huononi täysin pomojen takia ja aina heidän lähettyvillään sai olla varuillaan, ettei vaan tullut mitään sanomista. Vaikka kehuja tuli asiakkailta ja tein työni moitteettomasti, haukkuja sateli [esimiehiltä] koko ajan.”
”Tein pitkään töitä aivan liian suurella työkuormalla. - - - Myös lomilla olin aina tavoitettavissa. Kroppa alkoi sanoa vastaan, mutta peitin kipua tekemällä lisää töitä ja syömällä särkylääkkeitä kunnes vihdoin tuli stoppi ja terveys petti niin pahoin, että oli pakko jäädä pitkälle sairauslomalle ja uskoa, että nyt riitti.”
”Meitä palkitaan hyvästä työstä ja kehutaan likipitäen joka päivä. Kiire on kesäisin kova, mutta pomot jaksavat kannustaa koko ajan työporukkaa ja auttaa mahdollisimman paljon itsekin. Erilaisia illanistujaisia, tapahtumia ja hurvittelupäiviä pidämme yllättävän paljonkin. Välillä taukohuoneesta löytyy kakkua, ruokaa, juomaa ja jäätelöäkin on ollut.”
”Meillä on välillä yhteisiä illanistujaisia. Ollaan käyty saunomassa, syömässä ja juomassa vuokratulla mökillä tai ravintolassa. Meillä on myös kulttuurisetelit, jotka ovat aika kiva juttu. Meillä panostetaan töissä aika hyvin työpahoinvoinnin ehkäisemiseen. Työnantaja muistaa kysellä kuulumisia ja välittää aidosti työntekijöistään.”




