
Digitaalisten videokameroiden kuvanlaatu on parantunut jättiaskelin samalla, kun kameroiden koko on pienentynyt. Uudenaikaisella juomapurkin kokoisella kameralla saa niin hyvää videokuvaa, ettei siitä jokin aika sitten uskallettu edes haaveilla. Myös kameroiden hinnat ovat halventuneet reilusti vuosien takaisesta.
Kameroissa on paljon ominaisuuksia, joiden tutkailu voi tehdä valinnan vaikeaksi. Toinen haluaa vain katsella otoksia liittämällä kameran televisioon, toinen taas editoi videot tietokoneella ja jakaa elokuvan sukulaisille DVD-levyillä.
Vaativa kuvaaja toivoo kameralta esimerkiksi liitäntämahdollisuutta ulkoiselle mikrofonille. LCD-näytön käyttö voi olla vaikeaa kirkkaassa auringonpaisteessa, minkä vuoksi optinen etsin on hyvä varuste.
Kiinnitä huomiota kameran
- käyttömukavuuteen
- akunkestoon
- kameralle saataviin lisätarvikkeisiin.
Tärkeimmät videokameran valintakriteerit ovat hinta ja käyttötarkoitus.
Tarkista lähi-Prismasi videokameravalikoima








