Television, digisovittimen, tietokoneen ja muiden laitteiden yhdistäminen toimivaksi kokonaisuudeksi on aikaa vievä ja harmaita hiuksia aiheuttava urakka.
Laitteiden takana on hämmentävän suuri ja monipuolinen kokoelma erilaisia koloja, joihin pitäisi löytää sopivat kaapelit. Monet laitteet voi yhdistää useammallakin tavalla, jolloin on hyvä tietää, mikä liitäntä mahdollistaa esimerkiksi parhaan kuvanlaadun.
Seuraava kuvitettu luettelo pyrkii opastamaan kokematonta asennustyössä. Luettelossa on esitelty kodin laitteista löytyvät yleisimmät liitännät. Jokaisesta liitännästä on kuva sekä kaapelin päästä että sen laitteessa olevasta vastakappaleesta.
Firewire | |
| LAITE | KAAPELI |
|
Firewire (IEEE 1394, iLink) liitäntää käytetään esimerkiksi videokameran liittämiseen tietokoneeseen. Liitäntä on nopea ja se siirtää sekä kuvaa että ääntä. Kaapelissa voi olla joko kaksi isoa, 6-pinnistä päätä (kuvassa A), kaksi pientä, 4-pinnistä päätä (B) tai sekä iso että pieni pää. Pöytätietokoneeseen liitettävä kaapelin pää on yleensä iso, pienempi pää liitetään pieniin laitteisiin tai kannettaviin tietokoneisiin. |
HDMI | |
| LAITE | KAAPELI |
![]() | ![]() |
Hdmi-liitäntä mahdollista parhaan kuvanladun. Se on digitaalinen liitäntä, joka on yleinen mm. uusissa teräväpiirtotelevisioissa, digisovittimissa, videprojektoreissa ja pelikonsoleissa. Esimerkiksi uusissa teräväpiirtovideokameroissa käytetään pientä mini-hdmi-liitäntää. Hdmi-liitäntä siirtää sekä kuvaa että ääntä. | |
Komponentti | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
| Komponentti on laadukas analoginen videosignaalin välitysliitäntä, joka on yleinen mm. televisioissa, digisovittimissa, videoprojektoreissa ja pelikonsoleissa. Kullekin videokuvan osavärille on oma kaapelinsa (punainen, vihreä ja sininen) ja kaapelit ja liitännät merkitty vastaavilla väreillä. Komponenttiliitäntä pystyy välittämään teräväpiirtosignaalia (HD). Komponenttiliitäntä välittää vain kuvaa, joten ääni pitää siirtää muuta yhteyttä käyttäen. | |
Komposiitti | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
| Komposiittiliitäntä on vanha analoginen tapa siirtää kuvaa ja ääntä. Kaapeleita on kolme: keltainen, valkoinen ja punainen. Kuvasignaali kulkee keltaisessa kaapelissa, vasen äänikanava valkoisessa ja oikea äänikanava punaisessa kaapelissa. Komposiittiliitännän välittämän kuvan laatu ei ole yhtä hyvä kuin esimerkiksi komponenttiliitännän välittämä. | |
Modeemi | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
Modeemin avulla tietokone liitetään puhelinverkkoon. Modeemikaapelin pää muistuttaa verkkokaapelin päätä, mutta on pienempi. | |
Näyttö | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
VGA-liitännän (A) kautta yhdistetään tietokoneen näyttö keskusyksikköön. Liitäntätyyppi on vanha ja analoginen ja hiljalleen väistymässä. VGA-liitäntä löytyy myös joistakin televisiovastaanottimista, joissa se on merkitty yleensä kirjaimilla PC. DVI-liitäntä (B) on uusi liitäntä tietokoneen keskusyksikön ja uusien LCD-näyttöjen välille. Se löytyy myös näytöksi soveltuvista televisioista. DVI-D siirtää vain digitaalista signaalia, DVI-I sekä digitaalista että analogista ja DVI-A vain analogista signaalia. | |
SCART | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
SCART on kookas liitin, joka välittää sekä kuvaa että ääntä. Sillä liitetään useimmiten esimerkiksi dvd-soittimet, videonauhurit ja digiboksit televisioon. Sovittimia käyttäen SCART:iin voidaan liittää myös S-video ja komposiittikaapelit. | |
S/PDIF | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
| S/PDIF on digitaalisen äänisignaalin siirtoon käytetty optinen liitäntä. Sitä käytetään esimerkiksi CD- ja DVD-soittimien yhdistämiseen vahvistimeen. Liitäntä on häiriötön ja se mahdollistaa siten hyvälaatuisen signaalin. S/PDIF-signaali voi edetä joko kupari- tai valokaapelissa. Valokaapeliliitännän tunnistaa siitä hohtavasta punaisesta valosta. Laitteessa liitäntä on pieni reikä, jota yleensä peittää kuvassa näkyvän kaltainen muovitulppa. | |
S-video | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
| S-video-liitäntä välittää vain kuvaa, ei ääntä. Sitä käytetään esimerkiksi televisioissa, dvd-soittimissa , videonauhureissa ja videokameroissa. S-videon kuvanlaatu on parempi kuin komposiittiliitännän mutta heikompi kuin komponenttiliitännän ja digitaalisten liitäntöjen. | |
Tulostin | |
| LAITE A | LAITE B |
| |
| KAAPELIT | |
![]() | |
Tulostin liitetään tietokoneeseen joko tulostin- tai USB-kaapelilla. Tulostinkaapelin päät ovat erilaiset ja leveät. Pää A (kuvassa) liitetään tietokoneeseen, B tulostimeen. Liitäntä tietokoneessa A, tulostimessa B. | |
TV-antennikaapeli | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
Tv-antennikaapeli liittää antennirasian ja television sekä television ja digisovittimen. Kaapelin naaraspää (A) tulee rasiaan ja urospää (B) digisovittimeen. Vastaavasti naaraspää tulee digisovittimeen ja urospää televisioon. | |
USB | |
| LAITE | |
| |
| KAAPELI | |
![]() | |
| USB on yleisin liitäntä tietokoneen ja sen oheislaitteiden välillä. Se pystyy välittämään sekä kuvaa että ääntä. Myös esimerkiksi tulostin ja skanneri voidaan liittää tietokoneeseen USB-liitännän avulla. Tallentavissa digisovittimissa on usein USB-liitäntä, jonka avulla tallennettua materiaalia voi siirtää tietokoneelle. USB-kaapeleissa on monenlaisia liitinpäitä. Pienissä laitteissa, kuten kameroissa ja puhelimissa, käytetään pienipäisiä liittimiä. Kuvassa tavallisin A uros -tyyppi (A), mikro-USB (B), mini-USB (C), B uros- (D) ja A naaras-tyyppi eli jatkokaapelin pää (E). Laitteessa A uros -tyyppi (A) ja B uros -tyyppi (B). | |
Verkko | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
| Verkkoliitännällä tietokone kytketään kotiverkkoon ja internetiin. Liitin muistuttaa modeemiliitintä, mutta on isompi. | |
Virta | |
| LAITE | KAAPELI |
|
Pöytämallisissa tietokoneissa ja televisioissa on tavallisesti kolmipiikkinen verkkovirtaliitin (A). Kannettavissa tietokoneissa ja muissa pienissä laitteissa on pienempi virtaliitin (B). |
Äänet | |
| LAITE | KAAPELI |
| |
Tietokoneissa on liitännät ulkoisille kaiuttimille, kuulokkeille ja mikrofonille. Liitännät löytyvät pöytäkoneen takaa äänikortista ja usein myös keskusyksikön etupaneelista ja näytöstä. Liittimet on merkitty mikrofonin ja kuulokkeiden symboleilla ja väreillä: punainen on mikrofonille ja vihreä (tai musta) kuulokkeille. Vastaavanlaiset ääniliitännät voivat löytyä myös esimerkiksi televisiosta, vahvistimesta tai digisovittimista. Yleisin liitäntätapa on 3,5 mm:n miniplugi. Joissain laitteissa käytetään järeämpiä 6,3 mm:n liittimiä.
Ks. myös S/PDIF ja komposiitti. | |















