
Televisio-ohjelmat ja elokuvat
Elokuvat, televisio-ohjelmat ja digitaaliset pelit merkitään ikärajalla ja sisältösymbolilla. Kaikki luokitellut ohjelmat merkitään 7, 12, 16 tai 18 vuoden ikärajoin tai Sallittu-merkinnällä. Kaikille sallittu ohjelma ei tarkoita lastenohjelmaa, vaan ohjelma ei sisällä lapsille haitallista väkivaltaa, seksiä, ahdistavuutta tai päihteiden käyttöä.
Ikärajamerkinnät:
|
|
|
|
|
|
|
Ikärajamerkintä on aina osoitus siitä, että ohjelman haitallisuus on arvioitu. Lisäksi ohjelmissa täytyy olla symboli, joka kertoo perusteen ikärajalle. Sisältösymboleista kaksi tärkeintä näytetään ohjelman yhteydessä, muut voi tarkistaa ikärajat.fi-verkkopalvelusta.
Sisältösymbolit:
|
| | | |
| Ahdistus | Päihteet | Seksi | Väkivalta |
Yksiselitteisesti vain aikuisille tarkoitettuja ohjelmia, esimerkiksi pornografiaa sisältäviä, ei tarvitse luokitella. Ne merkitään erilaisella merkinnällä kuin luokitellut, alle 18-vuotiailta kielletyt ohjelmat. Näiden vain aikuisille tarkoitettujen ohjelmien ja pelien luovuttaminen alaikäiselle on vastoin rikoslakia.
Kuvaohjelmalaki, johon ikärajat perustuvat on luonteeltaan lastensuojelulaki. Sen tarkoitus on suojella lapsia ohjelmien ja pelien mahdollisilta haitallisilta vaikutuksilta.
Konsolipelit
Pelien merkinnöissä käytetään PEGI-järjestelmää (Pan European Game Information = yleiseurooppalainen pelitieto), joka koostuu kahdesta osasta:
ikärajamerkinnät
muut varoitusmerkinnät
Kotimaassa Mediakasvatus -ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) voi jälkitarkastaa pelin mikäli epäilee ehdotettua ja Alankomaissa tarkastettua merkintää.
Suomessa myytävistä konsolipeleistä yli puolet sopii käytännössä kaikenikäisille, ja vain murto-osa peleistä edellyttää 18 vuoden ikää.
Liikennevalot ikärajamerkintöinä
Pelijulkaisuissa ikärajamerkinnät kertovat myös värillään vaadittavan valvonnan tason.
3+ ja 7+ pelien ikärajamerkintä on vihreä
12+ ja 16+ ikärajamerkintä on keltainen
18+ ikärajamerkintä on punainen
Vanhemmissa pelijulkaisuissa suositusmerkinnät ovat mustavalkoisia, mutta muuten samansisältöisiä.
Mitä ikäraja tarkoittaa?
Konsolipelien ikäraja ei ole samanlainen kuin esimerkiksi lautapeleissä, joissa se viittaa lapsen ikään perustuvaan osaamistasoon ja kykyyn suoriutua pelissä. Konsolipelien ikämerkinnät liittyvät pelin oletettuun haittaan tietyn ikäiselle pelaajalle. Sallitut 3+ pelit eivät siis välttämättä ole pikkulasten pelejä – ne vain eivät sisällä ikärajaa nostavia elementtejä kuten väkivaltaa tai kauhua.
– Kaikki pienet pojat ja tytöt haluavat olla isompia, mutta pyydän vanhempia miettimään todella tarkasti pelin vaikutusta alaikäisen kehitykselle, valistaa Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n toiminnanjohtaja Riku Olkkonen.
Pienimpiä pelaajia rajoittaa eniten kielitaito, sillä monet pelit toimivat englanninkielellä. Suomeksi ja ruotsiksi lokalisoituja pelejä on kuitenkin koko ajan enemmän saatavilla.
Konsolipelien ikärajaa nostavasta sisällöstä kerrotaan pelin takakannessa seuraavin symbolein:
| | | |
| väkivalta | kiroilu | kauhu | seksi |
![]() | ![]() | ![]() | ![]() |
| huumeet | syrjintä | uhkapeli | verkkopeli |
Mikään ei siis estä täysi-ikäistäkään välttämästä sisältöä, jota ei halua pelatessa kohdata!
Lue myös:
Lisätietoja:
www.meku.fi
www.pegi.info
www.vet.fi
www.figma.fi
Lähde: FIGMA, Meku




















